Jump to content
Sign in to follow this  
Sami Paakkanen

Psyykkinen valmennus ryhmätyönä tehtynä

Recommended Posts

Ajattelin kasata tämän otsikon alle ajatuksiani ryhmätyöskentelystä.

 

Ensin mietin tässä haluanko jakaa ammattitaitoani enää, kun paskaa sataa niskaan niin usein ovista ja ikkunoista, mutta eipä tämä oman hyvän kätkeminen ole oikein minua enää, joten tänne vaan esille. Olen huomannut että paljon helpommalla pääsisin, kun en kertoisi täällä työstäni mitään. Olen vahvasti sitä mieltä, että tämän lajin kehittäminen vaatii myös avoimuutta. Välillä se tuntuu veitsenterällä kävelyltä, etten paljasta valmennettavistani liikaa ja toisaalta etten kätke kiinostuneilta oleellista työskentelystä.

Toiseksi mietin nyt, että tästä voi joku turisti ottaa onkeensa ja ryhtyä rahastamaan ryhmätyöllä, johon hänellä ei edes riittävää ammattitaitoa ja näin toimiessaan hän lokaa tämän työmuodon maineen. Näin on tapahtunut muilla aloilla ja ilmeisesti myös psyykkisen valmennuksen kentällä, kun hyvin kevyillä koulutuksilla tai vailla lainkaan koulutusta ihmisten kanssa tehtävään työhön olevat soveltavat milloin mitäkin "huuhaata" valmennettaviinsa. Eipä tämä pelkoni edesauta tämän homman kehittämistä, jos jään sen vangitsemaksi. Lukekaa siis ja nauttikaa elämästä. Älkää lähtekö tuhoamaan mitään ryhmiä oman innostuksenne tai ahneutenne huumassa. Moraalia kehiin. Kiitos.

 

Psyykkisen valmennuksen tekijöitä on tullut haastateltua tässä vuosien saatosssa jo joitakin ja mieleni kallistuu koko ajan vahvemmin  ryhmätyönä tehtävään valmennukseen, oli kyse sitten joukkueurheilijoista tai yksilöjien puurtajista. Moni yksilötyötä tekevä sanoo ettei tätä oikein voi tehdä ryhmätyönä, koska ihmiset kaipaavat kahden keskistä sitä ja tätä. Se kokemus joka minulla on ryhmien kanssa työskentelystä jo olemassa, sen valossa voin sanoa tuo olevan ennakkoluulojen ja ammattitaidon puutteen sanelemaa huttua.

Yksilötyöskentely ei tule isossa mittakaavassa johtamaan oikein mihinkään, sillä tekijöiden määrä ei ole millään tavalla suhteessa psyykkisestä valmennuksesta hyötyvien urheilijoiden määrään. Yksilötyö on myös rahan tuhlausta niin joukkuelajiessa kuin myös yksilölajiessa. On aivan äärettömän kallista ryhtyä auttamaan jokaista erikseen, kun saman työn voi tehdä myös ryhmässä, joka myös on ammattitaidolla tehtynä paljon tehokkaampaa kuin kahden kesken keskustelu. Ammattitaitoinen ryhmän vetäjä osaa tehdä työnsä siten, että se on hyödyksi urheilijalle täysin riippumatta hänen lajistaan.

 

Yksilölajien harrastajat käyvät läpi täysin samoja ongelmia kuin joukkuelajeissa, sillä ihmislajille tyypillisiä tunteita koemme kaikki, halusimme tai emme. Psyykkisen valmennuksen tulisi keskittyä vain ja ainoastaan tunnemaailman kanssa tehtävään työhön, sillä tuo työ vaikuttaa olennaisesti niihin haluttuihin ominaisuuksiin, joita huippusuorituksessa tarvitaan.

Kyky työskennellä urheilijan tunnemaailman kanssa, vaatii työntekijältä itseltään kykyä elää tasapainoista elämää suhteessa omaan  tunnemaailmansa. Mikäli näin ei ole, tämä työntekijä mitä suuremmalla todennäköisyydellä aiheuttaa työllään enemmän harmia kuin hyötyä "valmennettavalleen/valmennettavilleen". Tasapainoinen tunne-elämä voidaan varmasti määritellä monella tavalla ja sen voi katsoa olevan kulttuursidonnainen tai sitten ei. Itse en näe sitä kulttuurisidonnaisena, sillä eri kulttuurit kieltävät eri tunteiden ilmaisua tai pyrkivät estämään sen normistollaan tai moraalisin säännöin. Minun tunnetaitoja paheksutaan monesti, ei tosin ääneen, kun kulttuuriimme ei kuulu ilmaista tunteita vaan olla pikemminkin pidättyvä. Tunteet ovat olemassa, sanoi ne ääneen tai ei. On parempi jos niistä voidaan puhua kuin että ne vellovat pinnan alla ja vaikuttavat siellä ja yleensä vielä hyvin tuhoisasti. Tämän tuhoisuuden olen tässä vuosien saatossa nähnyt työelämässä tapahtuvana ilmiönä ja urheiluseuroissa/-lajeissa se on mitä suurin kehitystä haittaava tekijä maassamme.

 

Kirjoitan tämän ostikon alle ryhmätyöstä mahdollisimma paljon ja yritän avata sitä kaikille kiinnostuneille. Tahti kirjoittamisella tulee olemaan minulle sopiva eli kuinka kaikelta muulta elämältä tähän haluan aikaa satsata. Palataan..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ryhmätyöskentelyn aloittaminen, valmistelu ja puitteet.

 

Olen nyt useamman ryhmän kanssa aloittanut työskentelyä ja huomannut joitakin seikkoja, niin ongelmia kuin omassa työskentelyn jatkuvaa kehittämistä kaipaavia asioita. Tässä ryhmän etsimisessä, sen suunnittelussa omassa mielessä tai kun sinua kysytään töihin johonkin, siitä alkaa jo yhteinen matkanne ryhmän kanssa. Joskus matka on lyhyt ja yhteistyö ei pääse alkuun kunnolla ja joskus se voi kestää vuosia.

Usein yhteistyöhön pyytävä henkilö on valmentaja tai joukkueenjohtaja. Heti tässä alussa on hyvä istua alas kaikkien joukkueen toimihenkilöiden kanssa ryhmänä ja keskustella, mihin he ajattelevat sinua tarvitsevansa sekä kertoa omasta työskentelystä. Tämä on hyvä tehdä mahdollisimman realistisesti, ettei työskentelyä kohtaan ole epärealistisia odotuksia. Kaikki hypetys ja oman työnsä markkinointi olisi hyvä unohtaa tässä kohdin. Realismi tekee työn puolestasi jos sille on aidosti tilausta ja sitä pystytään joukkueessa hyödyntämään. On myös hyvä olla selvillä työskentelyyn oleellisesti vaikuttavista tekijöistä toisin päin eli onko sinut pyydetty mukaan kehittämään joukkuetta niin pelaajia kuin valmentajia, pelkästään pelaajia vai pelastamaan uppoava laiva. Monesti näillä aivan alun tapahtumilla on taipumus määrittää tekemistä, jonka lopussa saa huomata. Alku kertoo työskentelyn onnistumisesta pienin yksityiskohdin jo isoja asioita, joskin niitä on välillä vaikea huomata alun tohinassa. On hyvä tehdä työ ja valmistava työ siis rauhassa, miettiä ovatko sanat joilla sinua pyydetään ristiriidassa oman kokemuksesi kanssa, sen intuition joka sinulla keskusteluissa joukkueesta nousee. Jos näin on niin omasta näkemästään tai kokemastaan ristiriidasta on parasta puhua heti ääneen, se voi muuten olla hankaloittamassa yhteistyötä myöhemmässä vaiheessa oleellisesti.

Jos ja kun olette joukkueen toimihenkilöiden kanssa päätyneet yhteistyön aloittamiseen, joka usein on parin kolmen tapaamisen jälkeen yhteinen lopputulema, niin sen jälkeen on parasta tavata joukkuetta ilman toimihenkilöitä ja käydä heidän kanssa sama keskustelu kuin johdon kanssa. Pelaajien on tärkeä kokea työskentelyssä jotain mieltä, jotta työllä on mitään mieltä. Mielestäni pelaajilla on oltava yhtä vahva päätäntävalta psyykkisen valmennuksen aloittamisesta kuin joukkueen johdolla. Ketään ei voi pakottaa psyykkiseen prosessiin tai jos näin yritetään toimia niin työskentelyäsi tullaan todennäköisesti sabotoimaan alusta loppuun ja tulokset jäävät laihoiksi. Tämän pelaajien kanssa käydyn keskustelun jälkeen on hyvä jos johto ja pelaajat kokoontuvat ilman sinua ja yhdessä tekevät päätöksen psyykkisen valmennuksen aloittamisesta. Jos näin todella toimitaan on alku jo melko vahvalla pohjalla.

Ennen aloittamista pitää olla selvillä puitteet eli missä ja miten usein tapaatte. Jokin vakituinen tila on hyvä olla olemassa, sellainen tekee psyykkisestä työstä piirun verran helpompaa. Aika olisi myös hyvä jos löytyisi suht säännöllisin väliajoin, joskaan aina se ei ole mahdollista, mutta siihen olisi hyvä pyrkiä.

Itselläni on ollut periaate, että otan joukkueelta pois yhdet harjoitukset ja niiden tilalla on psyykkinen valmennus. Se mittaa valmentajien oikeaa halua ja ymmärrystä työskentelyäni kohtaan. Vai oletteko samaa mieltä? Onko valmentaja tosissaan tai käsittää työn tärkeyden, jos ei ole kerran kolmessa viikossa valmis luopumaan yksistä harjoituksistaan ja muuttamaan niitä psyykkiseksi harjoitukseksi? Nämä kaikki on hyvä puhua auki jo heti johtoa tavatessasi. Sopimukset on hyvä tehdä alussa selkeiksi ja niistä on hyvä pitää puolin ja toisin kiinni. Psyykkinen valmentaja joutuu joskus puolustamaan työtään, varsinkin kun valmentaja ei ymmärrä sen merkitystä ja kokee sen merkityksen vähäisenä. Näiden tilanteiden ennalta ehkäisemiseksi on hyvä tavata valmennusta myös säännöllisesti, jotta heille voi kertoa sopivasti prosessin kulusta.

Nyt kaffen keittoon.. palataan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt taas aika jatkaa tätä.

 

Pari vuotta lisää kokemusta ja oma toiminta tämän yleisen kehittämisen äärellä hahmottuu pitäytymisenä tunteiden puhumisessa ja ryhmätyön tekemisen avaamisessa. Psykologit joiden kanssa olen jutellut, kertovat juuri ryhmätyön olevan se heidän heikko kohtansa. Ja tuota tunteista puhumista painotan edelleen. Sen oppiminen tuo vapautta ja vahvan itsetunnon.

 

Ryhmän kasaaminen on lähtöisin itsellä tällä hetkellä tutusta toiminnasta eli jatkan samojen organisaatioiden kanssa työskentelyä. Tällä hetkellä toiminta on saanut sellaiset muodot, että ryhmä on aina vuoden kestävä. Tähän mietin muutosta, kun ajattelen työskentelyn vaativan sen kaksi vuotta eli hieman lisää pitkäjänteisyyttä. Palloliitolla yksi ryhmä kesti noin 1.5 vuotta ja se loi hyvät puitteet kehittyä. Vuosi on hieman lyhyt.. Tätä pitää kehittää, tuumia kuinka.

Ryhmän aloittaminen on aina hyvin erilaista ja erityisesti riippuen siitä, onko organisaatio tuttu vai joutuuko psyykkiselle valmennukselle "kuokkimaan" otollisen maaperän. Tutussa organisaatiossa, jossa voi itse kokea työrauhan, työskentely on huomattavasti helpompaa kuin jos työsi on jatkuvasti vaakalaudalla, sen hyötyä kyseenalaistetaan tai vähätellään/mitätöidään koko ajan. Alussa työtäsi tuleekin johdon ja valmennettavien taholta kyseenalaistaa, se kuuluu prosessiin. Sinun on valmentajana kyettävä käymään näitä keskusteluja ja myös itse nostettava sitä esille ryhmästä, jos ja kun se on pinnan alla piilossa, mutta aistittavissa. Jos tuota tunnetta ei ryhmässä esiinny niin ryhmä on riippuvainen ryhmä ja sinut nähdään jonain guruna, jolla on autuaaksi tekeviä voimia ja taitoja.

Ryhmätyönä tehtynä näkisin entistä vahvemmin tuon tapaamisten välin olevan kolmisen viikkoa. Kerralla kaksi tuntia tai minimissään puolitoista tuntia. Ryhmätyössä tunti ei riitä oikein mihinkään. Ryhmän kesto olisi hyvä saada kahden vuoden mittaiseksi, vuosi on liian lyhyt minun mielestä. On harmi kun urheilussa sastetaan ammattitasolla mennä vuoden sykleissä. Vuoden kestävässä ryhmässä on noin 20 tapaamista eli 40 tuntia. Tästä tuntimäärästä menee melko paljon uudenlaisen työtavan oppimiseen, joskin tuo opettelu on koko ajan myös työskentelyä. Meillä on luontainen tapa suojautua ja vastustaa, tämä alku siksi kankeaa. Tarkoitus ei ole jatkaa perinteistä "työskentelyä" jossa on guru ja lampaat oppimassa häneltä.

 

Nyt tauko tässä tekstissä..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mietin tässä aamutuimaan ryhmän koon merkitystä tai sen puitteita yleensä. Tuli mieleen tärkeitä seikkoja, jotka pitää huomioida ja joita tässä mietin, kun olen uutta ryhmää juuri kasaamassa. On tärkeää tiedostaa eri tekijöiden vaikutuksia ryhmän työskentelyyn, se työskentely siinä keskiössä kuitenkin on.

Ryhmän koko on merkityksellinen. Olen vetänyt onnistuneesti 20 hengen ryhmää vuoden. Olen vetänyt yli 30 hengen ryhmille koulutuksia onnistuneesti. Ja olen vetänyt yli vuoden kestäviä ryhmiä 10 henkilölle onnistuneesti. Onnistuminen on sitä, että ryhmässä voidaan puhua vaikeistakin asioista suoraan. Enkä tarkoita monologia, luentoa tai esitelmöintiä, jossa vain minä puhun.

Yleisin ennakkoluulo tai pelko psykologeilla ja muillakin tuntuu olevan, ettei yhdessä voi puhua vaikeista asioista. Tähän ennakkoluuloon tai pelkoon haluan vaikuttaa. Olen tässä vuosien varrella oppinut, että ryhmässä voi puhua samoista asioista kuin kahden kesken. Ryhmä on tässä tapauksessa myös paljon tehokkaampi, mutta siitä myöhemmin.. Miten on mahdollista puhua luottamuksella ryhmässä, sitä yritän tässä nyt hieman avata eli mitkä tekijät siihen vaikuttavat.

Turvallisuus eli kuinka turvalliseksi ryhmä koetaan. Tämä on se keskeisin ja vaikein asia. Siinä on niin monia ulottuvuuksia, joista vetäjän tulee olla perillä ja joita hän pystyy vetäessään havainnoimaan.

Otan tähän esimerkiksi pienen lapsen, jollaisia kaikki olemme olleet, sillä olen ymmärtänyt/kokenut monien samojen asioiden vaikuttavan myös aikuisten ryhmissä. Turvallisuus syntyy monista tärkeistä seikoista. Näistä kun on ryhmää vetäessä lipsunut, niin tietää kyllä lipsuneensa. Työnsä voi tehdä itselleen vaikeaksi..

Lapsen maailmassa turvallisuus syntyy puitteista, johon kuuluvat rajat keskeisimpänä. Rajat psyykkisen valmennuksen tapauksessa ovat paikka, tila, aika, osallistujat, ryhmän kesto ja sen säännöt.

Ryhmällä olisi hyvä olla sama tila, jossa kokoontua. Tilan tulisi olla rauhallinen, ettei ulkopuolisilla ole mahdollista kuulla tai häiritä siellä käytyä keskustelua. Voi herättää helposti vainoharhaisen olon, jos valmentaja, jonka ei vaikka pitäisi kuulla keskusteluja, tuleekin kesken jonkin tärkeän aiheen hakemaan jotain toimistolta.. Ei tässäkään tarvitse liioitella. Puitteet ovat usein epätäydelliset. Paljon on vetäjän ymmärryksestä kiinni, kuinka hän ymmärtää ryhmää, jos se valmentaja tilassa sattuu käymään. Valmentajat ovat monesti uteliaita, kuka sanoo ja mitä eli tästä päästäänkin aasin siltaa pitkin toiseen tärkeään seikkaan salassapitoon.

On tärkeää ettei ryhmässä puhutuista asioista mennä juoruilemaan ryhmän ulkopuolisille. Tämä koskee niin vetäjää kuin valmennettavia. Keskustelen valmentajien kanssa niistä aiheista, joista ryhmässä on puhuttu, kun hän ei ole ollut läsnä. En koskaan kerro, kuka on sanonut mitäkin, jos asiasta ei ole erikseen kyseisen sanojan kanssa sovittu. Valmentajat arvailevat ja yrittävät udella usein puhujaa, mutta saavat nuolla näppejään.

Ryhmän alussa on tärkeää painottaa ettei vetäjä kerro kenenkään yksityisen asioita ryhmän ulkopuolisille sekä painottaa sitä myös ryhmän jäsenille, että heitä koskee sama vaitioloon sitoutuminen. Ilman tästä puhumista ja siihen sitoutumista on vaikea rakentaa luottamukseen perustuvaa psyykkisen valmennuksen ryhmää.

Tässä muutama aatos aamutuimaan :)

 

Jäsentely puhelimella kirjoittaessa hieman hankalaa.. 

 

Mietin ryhmän vetämistä ja omaa kokemustani itsestäni ryhmän vetäjänä. Koen olevani erityisen hyvä työssäni. Virheitä teen myös ja niihin kiinnitän jokaisen ryhmätapaamisen jälkeen huomioni ja mietin syitä toiminnalleni. Nyt mietin kuitenkin oleellista muuta, miksi olen työssäni taitava ja saan ryhmät puhumaan.

Keskeinen este on tuo yllä puhumani turvallisuus. Se on tärkein elementti, mutta puhumiselle esteenä toimii usein häpeä. Kun häpeää oppii avaamaan puheella ja sen estäviä puolia tutkimaan niin ryhmien on helpompi puhua luottamuksella. Ryhmän vetäjällä on myös paljon vastuuta, ettei hän aiheuta lisää puhumista estävää häpeää ryhmässä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×