Jump to content
Sign in to follow this  
Sami Paakkanen

Yksilöurheilija. Psyykkinen hetki, suoritus !

Recommended Posts

Olen tässä tutustunut parin viikon aikana yleisurheilijoiden maailmaan. Olen tehnyt sitä seuraamalla tunteja heidän harjoitteluaan ja juttelemalla urheilijoiden kanssa. Erittäin mielenkiintoista ja voisin tehdä helposti satoja tunteja lisää ja oppia jatkuvasti uutta. Luulen että tuhansia tunteja tai kymmeniä tuhansia ja silti oppia uutta. Äärettömän antoisaa ja opettavaista. Ongelmia ja ratkaisuja, kysymyksiä ja vastauksia. Vielä tuntematonta ja jotain, johon saa jo kevyen otteen.

 

Nyt mietin tuota yksilöä, jonka yksi ainoa suoritus on kilpailuissa se merkityksellinen. Sen menettäminen huonolle keskittymisele, valmistautumiselle tai mitä muita nimityksiä siitä nyt voi käyttää, se on se juttu. Se ei tavallaan eroa joukkuelajien pelaajista. Vaikka joukkueurheilussa on paljon tilanteita niin jokainen tilanne on pienoiskoossa juuri se tärkein yksittäinen suoritus. Kun juttelin Liikuntamyllyssä, eräs yleisurheilun maamme huippuja vertasi juuri, että jalkapallossa niitä tilanteita on monia, mutta eipäs se mielestäni ihan niin mene ja keskustelua aihe herätti :) . Jos sinulla on se yksi maalipaikka, tai maaliin johtavan syötön paikka tai se tärkeä katko alakerrassa, ehkä keskikentän oman miehen seuraaminen tai mikä vaan, josta voi seurata jotain merkityksellistä (syy ja seuraus) ja teet siinä virheen niin aivan yhtä kohtalokasta se voi lopputuloksen kannalta olla kuin seiväshyppääjän pudotus tai juoksijan epäonnistunut lähtö. Jokainen urheilija varmasti saa kiinni mistä puhun.

Se miten tuota hetkeä varten tehdään töitä psyykkisellä puolella on minusta nurin kurista. Olen tästä samasta asiasta täällä puhunut jo miljoonassa aloittamassani ketjussa ja puhun kunnes se on jokaisen lukijalle unissakin selvää :) Usein urheilija ja valmentaja puhuvat tuon hetken ympärillä tai siinä vaikuttavista asioista ja välittömistä muutoksista niissä. Yritän avata taas lähestymistapaani vertaillen sitä vallitsevaan, tekniseen tapaan. Tekninen tapa on usein nimensä mukaisesti teknisiin ominaisuuksiin keskittyvä, johonkin konkreettiseen ja kosketeltavaan asiaan liittyvää. Tuo konkreettinen on usein suorituksen laatu ja pienet virheet siinä, niitä on varmasti aina ja kaikissa suorituksissa.. Ja sitten sitä ryhdytään hiomaan ja hinkkaamaan, vaikka itse ongelma voi olla nimenomaan vain ja ainoastaan tunnetasolla. Se viimeinen silaus suorituksessa tulee sinun mielesi rentoudesta ja rakkaudesta tekemiseen. Jos pelko, epävarmuus ja pakko sanelevat tekemistä, on kehosi jännittynyt ja suoritus kuraa. Kuten aiemmin olen täällä kirjoittanut, se psyykkinen puoli, jokin tunne saa sinun hienomotoriikan toimimaan huonommin ja siksi se suoritus ei olle paras mahdollinen.

Usein ryhdytään tekemään korjausliikkeitä väärissä asioissa, sillä "Olemme löytäneet nyt heikon suorituksen selittävän teknisen ongelman ja keksineet ratkaisun siihen". Se ettei sinulla ole valmentajana tai urheilijana ratkaisua ongelmaan, on helvetin paljon ahdistavampaa kuin se että voit heti sanoa asian olevan nilkan asennosta, heikosta ponnistuksesta, käden liikkeestä tai jostain muusta teknisestä tingelitangelista johtuvaa. Perse edellä puuhun. Entä jos pelaajalla vain yksinkertaisesti pelko siitä tai tästä väritti tekemistä ja se hienomotoriikka meni siksi kuralle? No nyt korjataan tekniikkaa ja hinkataan sitä kyllästymiseen asti. Entä jos se ongelma olisikin ratkaistavissa aivan toista kautta? Olen tämän nähnyt jo miljoona kertaa niin omassa elämässäni kuin urheilijoita seuratessani. Olen nähnyt mikä merkitys on sillä, kun olen tehnyt töitä joukkueen kanssa, jossa pelilliset esitykset ovat nousseet aivan uudelle tasolle psyykkisen työskentelyn ansioista. Ei kovin vaikeaa, muttei ihan helppoa. Urheilijan suoritusta tulisi seurata myös psyykkisen näkökulmasta, sillä on niin iso vaikutus lopulliseen tulokseen, ettei moni edes tajua ja mikä surullisinta valmentajat valitettavan harvoin. Monella meillä ei ole lähtökohtaisesti valmiuksia ja varsinkaan kun kulttuurimme ei moista herkkyyttä tue, sekä lisäksi koulutukset tämän suhteen ovat ihan kuraa. Selitettävissä sillä, että niitä suunnitellaan teknisistä näkökulmista katsoen ja teknisesti orientoituneet ihmiset. Jokut meidän psykologit ovat samaa kastia, anteeksi vain kun sanon ääneen. Tilastotieteitä ja teoriaa yliopistossa. Tekninen pohja on sitä kautta valmis :)  Herkkyys kunniaan !!

 

Paljon on maassamme vielä kehitettävää, mutta kyllä tämä tästä !

 

-Sami

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mietin tuota hetkeä eilen kisoja katsellessani. Kellotin juoksijan valmistautumista. 1.5 minuutti radalla lähtötelinettä laitelleen, siihen hetken kun toimitsija vihelsi pilliin ja alkoi valmistuatuminen lähtöön. Tämä valmistautuminen kesti noi 1,3 minuuttia, siihen hetken kun lähtömerkki suhahti. Mietin tuota aikaa ja sen merkitystä. Tunteet ovat varmasti aika lähellä sitä jännityksen huippua. Eräs juoksija 60:lla metrillä oli minun silmään jaloistaan hivenen kankea lähdössä, jalat näyttivät sillain jännittyksestä painavilta. Hän näytti jännittävän tuota kisaa ja se näkyi tuloksessa. Taisi jäädä tuon startin viimeiseksi. Tuo oli lauantain kisapäivänä ja sunnuntaina tuota vasta mietin. Harmittaa etten käynyt kysymässä kisan jälkeen, oliko hän jännittynyt ennen starttia. Olisin saanut vahvistuksen häneltä itseltään mahdollisesti havaitsemastani tunteesta lihaksissa.

No, tuo aika jonka juoksija valmistautuu.. Se on varmasti hyvin erilainen, riippuen juoksijasta. Luen juuri Milan Kunderan kirjaa Kiireettömyys. Kirjan ensimmäisellä sivulla on osuva pieni pätkä, joka sopii myös tähän hetkeen, ja nimen omaan tähän hetkeen. Ei sitä väkisin kannata sisään ajaa ja osa sitä juuri tekee, mutta se lause: : "...hän tarrautuu ajan sirpaleeseen, joka on erillään menneisyydestä ja tulevaisuudesta; hän on irti jatkuvasta ajasta; hän on toisin sanoen hurmostilassa; siinä tilassa hän ei ole tietoinen iästään, ei vaimostaan, ei lapsistaan, ei huolistaan; lähtiessään hän ei pelkää, sillä pelko juontuu tulevaisuudesta, ja sillä joka on vapautunut tulevaisuudesta ei ole mitään pelättävää."

Tuo lainaamani teksti käsitteli kohtaa, jossa kirjan teksti kuljettaa lukijaa moottoripyöräilijän pään sisään ja saa miettimään moottoripyöräilijöiden kuolleisuutta.

Mietin tuota aikaa valmistautumiseen. Ihmiset ja tilanteen ovat erilaisia, vai ovatko niin sittenkään. Voisiko asiassa olla muitakin puolia? No, pientä mietintää ääneen. Ehkä mitä isompi kilpailu niin sitä pidempään siihen valmistautuu. MM-kisat niin se valmistautuminen voi olla vuosia. Siinä ajassa ehtii jo pienet paineet kasata, jos ei niistä voi jostain syystä puhua. "Kansallinen häpeä harteillaan, kyyneeleet poskilla..." Osa valmistautumisesta (tai valmistautujista) voi olla taas huomattavasti lyhyempää ja varsinkin henkisellä tasolla. Joku siirtää ajatuksensa tekemiseen päivä ennen kisoja ja joku toinen vain joitakin tunteja. Millaisia psyykkisesti oleellisia asioita käy läpi valmistautuessaan, sillä on varmasti iso merkitys. Se mitä käy läpi juontuu omasta historiasta ja siihen voi vaikuttaa. Millaisia tunteita liikkuu sisällä kun on tuossa radalla lähtötelinettä laittelemassa? Millaisia siinä vaiheessa kun teline on paikoillaan ja viimeinen merkki vihelletään, jolloin alkaa se lyhyt, minuuutin jakso, joka voi tuntua miljoonalta vuodelta tai vilahtaa ohi millisekunneissa?

Voisiko tuohon henkiseen valmistautumiseen löytää sopivan lääkkeen, enkä nyt tarkoita sitä, kun olin joskus isolle yleisölle luennolla puhumassa noin 20 vuotiaana ja meinas paska tulla pöksyyn jännityksen määrästä. Toinen kokenut konkari kaivoi taskusta kasan pillereitä ja heitti yhden suuhunsa. Sanoi niiden olevan diapameja ja helpottavan jännitystä. Pieni ristiriita itselle tuli mieleen tilanteessa. Hän oli menossa puhumaan päihteistä ja minä myös, sen alan luent (tästä on jo sen verran aikaa, että uskallan asiasta puhua :) ) Ihminen menossa kertomaan muille päihteiden haitoista ja ei ole itse selvittänyt omia ´päihteiden´ käytön syitään.. ei tainnut tuo luennoitsija tietää mistä puhui, sanon minä :D 

Voisiko tuohon valmistautumiseen löytyä jokin psyykkinen "lääkitys", joka toimisi kaikilla? Väitän että voisi. Ei kovin vaikeaa edes. Hyvä ja terve itsetunto. Sen kasvattaminen ei ole sitä mitä ihmiset puhuvat, niiden onnistumisten ja kehujen kautta, tarvitaan paljon muutakin. Yleensä tuohon itsetunnon kasvattamiseen vaaditaan lapsen kohdalla aikuinen, jolla on itsellä hyvä itsetunto ja sama pätee vanhemmalla iällä, jos ja kun oman itsetuntonsa kanssa tarvitsee apua. Se että saa jujusta kiinni, kuinka kasvatusta tehdään itsekseen, siinä on hyvä löytää polun pää.. Itsetunto kasvaa kun tutustuu omin tunteisiinsa rehellisesti, eikä yritä niitä väistellä ja kierrellä. Simppeliä ja helppoa kuin heinän teko. Taas toistan itseäni, mutta minkä voin, yksikertainen kun olen.

 

On tää mun tyyli niin hienoa ja säntillistä, pelkkää rönsyilyä aiheesta toiseen :D

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×