Jump to content
Sami Paakkanen

Piikittely ryhmässä

Recommended Posts

Tätä piikittely on kuulemma aina ollut ja se kuuluu asiaan..EN siis ihmettele että maajoukkueemme ja urheilijamme eivät menesty, kuin vain ne harvat joilla eväät repussa.. :( 

 

Kieltämällä piikittely ei lopu ja tämän juttuni lukevat, älkää tehkö niin, älkää kieltäkö sitä. Teidän on tehtävä muita asioita, jotta se halutaan itse lopettaa. Kerron myöhemmin miksei.

Mä olen tunnetusti vastarannan kiiski ja sitä myös tässäkin asiassa. En näe piikittelyä hyvänä asiana, jos on tarkoitus tehdä psyykkistä työtä. Olen aika monen kanssa tästä jutellut ja tänään viimeeksi Liikuntamyllyssä. Piikittelyä pidetään hyväksyttynä ja hyvänä asiana. Se nähdään huumorin muotona ja parhaimmillaan onkin sitä. Raja sen huumorin kanssa on vain hyvin vaikeasti aseteltavissa. Et voi koskaan tietää, mikä toisella on se kaikkein arin asia ja hän ei sitä tule sanomaan, jos ja kun piikittäessäsi osut juuri siihen. Jos sanon tämän asian suoraan sellaisena kuin sen olen nähnyt. Kaksi oppilasta koulussa. Toinen toistaan piikittelevät. Toinen on kaikkien silmin nähtävissä se altavastaaja, mutta hän ei halua luovuttaa. Piikittelijä pistää: "Sä oot tollanen isätön vässykkä". (Tämä on aika kraavi piikittelyn palanen, jonka olen kuullut livenä ja joka on vaikea nähdä nyt ehkä piikittelynä, kun se on irrotettu muusta poikien väliseen sanasotaan kuuluneesta piikittelystä). Tuo piikki osui. Toinen oli isätön ja piikittelijäkin sen tiesi. Isä oli juoppo ja vätys, johon piikin saanut oli samaistunut ja kaipasi paljon kunnollista isää, sitä isää joka olisi myös hänen elämässään läsnä. Veti sanattomaksi. Veti myös kuulijat. Aika moni ymmärsi, että nyt oli vitun paha. Sanoin ääneen sen, mitä näin ja kuulin. En kieltänyt. Se ei johda. avoimuuteen. Tämä piikittelijä oli aika julma "työssään", mutta häntä kohtaan oli myös oltu sitä, hän ei nähnyt sitä vääränä, olihan hän itse tullut kohdelluksi samoin. Se mikä hassuinta niin tälle piikitelijälle tuo piikittelyn kohde oli yksi parhaista hänen kavereistaan. Kun ryhmässä vähän valottaa piikittelyn varjopuolia, silloin näkee siinä muitakin puolia kuin vain sen älyllisen ja tunnetason älykkyyden sekä tyydytystä antavan puolen. On mukavaa nähdä jonkun muun kieriskelevän niiden vaikeiden tunteiden kanssa, joiden kanssa kukaan ei halua painia.

Mitä piikittely nyt edes on? Se on taitavaa sanojen käyttöä. Se on myös taitavaa toisen tunteiden lukemista. Se on tietyllä tavalla älyllinen haaste ja nerokkuuden/herkkyyden mittari. Kuka on paras piikittelemään, hän on usein vielä itse hyvin herkkä/sensitiivinen. Kertomassani esimerkissä koulumaailmasta. Tuo herkkyys oli todellakin osa tuota piikittelijän persoonaa. Hän oli hyvin herkkä ja satutettu pahoin itse. Hän oli parhaimmillaan toiset äärettömän hellästi huomioiva. Liikutun kun kerron tilanteesta, kumpainenkin osapuoli oli saanut kokea kovia alämässään.Tässä tapauksessa sanan säilällä sivalletaan ja usein se taitavin osuu arimpaan paikkaan (koska hän näkee toisesta sen arimman paikan ja osaa sinne sanoilla "uida" sisään), josta osuman saanut ei kykene puhumaan. Piikittelyssä löydetään toisesta siis se arka paikka. Ja kun tähän arkaan paikkaan piikitellään niin sen aran paikan kasvu estetään. Voitte kuvitella ettei tämä piikittelyn kohtaana ollut poika ottaisi puheeksi isänsä kaipausta tai sitä kuinka hän tuntee surua asista.

Kenelle piikittely antaa tyydytystä niin usein "voittajalle" ja joskus muille kuulijoille. Koulussa jossa olin opettajana niin näin tämän toistuvan tuhansia kertoja. Ryhmä nauroi sanallisen taistelun hävinneelle. Joskus osa kuulijoista on hyvin hiljaisia, he näkevät sen minkä muut myös, mutta he ymmärtävät sen myös sattuvan heissä itsessään. Tuon taistelun voittaja onnistuu piikittämään sellaiseen kohtaan toista, joka osuu niin vaikeaan paikkaan ja syvälle, että toinen menee sanattomaksi. Jauhot suuhun.

Otin tämän aiheen esille ryhmässä, jonka kanssa tein töitä. Ryhmä kiinnitti tämän jälkeen huomionsa niihin rakenteisiin, joita tyhmässä oli sekä hieman laajemmin organisaation tasolla myös. He huomasivat, kuinka toisia loukataan. Herkkyyden ja älykkyyden voi saada käyttöön ja palvelemaan itsetunnon kasvua.

Kuten voi päätellä, piikittelyn varjopuolena näen sen tappavan avoimuutta. Se oikea herkkyys jätetään turvaan/suojaan, juuri se jonka kanssa meidän olisi hyvä voida työskennellä, jotta itsetuntomme vahvistuisi. Jokaisella meillä on herkkiä paikkoja, asioita joista emme ole puhuneet muille. Kuitenkin jos urheilujoukkueessa tai seurassa halutaan vanhvan itsetunnon omaavia urheilijoita, ilmapiiri pitäisi olla sellainen, että niistä kaikkein herkimmistä asioista voidaan puhua ja kasvaa yhdessä niiden kanssa. Itsetunto kasvaa, kun tuntee itsensä ja jos sinulla on niitä asioista, joista et kehtaa/uskalla syystä tai toisesta puhua muille, niin ne asiat jäävät jonkinlaisen häpeän lukitsemiksi ja käsittelemättä jakamisen tasolla. Kun niistä ei voi puhua, niiden jotkin puolet jäävät myös niiden salassapitäjän itsensä tiedostamattomiksi ja ne vaikuttavat suorituksen taustalla. Välillä on vaikea nähdä syyn ja seurauksen suhdetta, mutta voin kyllä löytää sellaisen jokaiselle tunteelle ja kaikki asiat ovat tavalla tai toisella kytköksissä tunteisiin. Luen juuri kirjaa, jossa yksi arvostamani kotimainen kirjoittajia puhuu samasta aiheesta. Lainaan tähän palan kirjasta, joskin se on vähän hankalassa muodossa. Vaatisi ehkä hieman opiskelua psykoanalyyttisen teorian parissa, jotta kirjoituksen merkityksen voisi syvemmin ymmärtää. "Lähes jokainen tietää arkikokemuksestaan, että runsas huomion (tarkkaavuuden) kiinnittäminen motoriseen suoritukseen useimmiten häiritsee sitä. ...otaksuisin olevan kyse ennemminkin psyykkisen energian liikasijoituksesta suorituksen tiedostamattomiin taustoihin kuin liikatietoisuuteen".  (Kirja: Kätketyn jäljillä. Kirjan on kustantanut Itä-Suomen Psykoterapiayhdistys. Toimittaneet Pirjo Saarinen, Anne tuohimaa ja Anneli Heikkinen. Tässä kohdin kirjoittaja on Pentti Ikonen. Kustannusvuosi 2011.)

Otetaan esimerkki. Jalkapallossa hyökkääjä tuhrii hyvän maalipaikan. Pukukopissa sitten pelaaja häntä piikittelemään aiheesta. Seuraava kerta kun hyökkääjällä on vastaava maalipaikka, niin ajatteletteko hänen suoriutuvan paremmin? Moni ajattelee että se vittuilu on kasvattanut sisua ja saa tämän tuhrijan yrittämään entistä kovemmin. Näin myös, mutta se varjopuoli asiassa voi olla hyökkääjälle tuhoisaa. Jos hän pelissä miettii tuota piikittelyä tai se vaikuttaa siellä alitajunnassa (jonka havaitseminen on vaikeampaa) tai se tulee tiukassa paikassa ajatuksena mieleen. Itse näen että puhtaimmillaan jalkapallo on sitä ettei sinun tarvitse pelissä juuri ajatella mitään, tunteet taustalla ovat hyväksyttyjä ja peli ikään kuin virtaa lävitsesi, jolloin voit nauttia tuosta flowsta. Ylimääräiset ajatukset tai tiedostamaton eivät siis häiritsevät :) 

Piikittelyn taustalla voi olla kateutta ja aggressio ja usein vielä juuri tuota tiedostamatonta, joten piikittelyä ei omalla kohdalla nähdä eikä edes voida nähdä ongelmana. Jos väkisin yrittää kieltää piikittelyn niin sen avulla purettua aggressio patoutuu ja purkautuu jotain muuta kautta. Tässä jo ratkaisun avaimia piikittelyn kitkemiseen / käsittelyyn eli avointa keskustelua asioista, jotka nostavat esille aggression/vihan/ärtymyksen tunteita.

 

-Sami

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minusta olisi mukava kuulla esimerkkejä enemmän. Kertokaa ihmeessä omista pukukopin piikittelyistä, joko kuinka olette itse piikitelleet tai teitä on piikitelty. Itse olen taitava piikitelijä, joskin olen sen syytä tai toisesta jättänyt aika vähälle... Ei tarvitse sen kummemin avata omaa kokemustaan, ihan fakta tilanteesta näkyville. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään


×