Jump to content
Sami Paakkanen

Valmentajana kehittyminen yksi idea..

Recommended Posts

Terve.

 

Olen itse siis käynyt psykoterapiakoulutuksen. Yksi osa koulutustani oli vauvaobservointi. Se tarkoittaa että kävin kerran viikossa vuoden ajan samassa perheessä sovitusti seuraamassa vastasyntyneen ja äidin vuorovaikutusta. Voin sanoa että opetti paljon minulle. Ei saanut olla se aktiivinen roolissaan ja piti opetella keskittymään vain havaintojen tekemiseen.

Nyt olen käynyt kaksi/kolme viikkoa Liikuntamyllyssä seuraamassa urheilijoiden arkea. Oma sairasloma töistä mahdollisti sen ja voin sanoa ettei todella ole aika mennyt hukkaan. En ehkä teknisen alan työntekijänä ole niinkään kehittynyt, mutta tämä rakastamani psyykkinen on saanut taas paljon lisää. Olen seurannut Liikuntamyllyssä kaikkea mikä liikkuu. Vauvasta vaariin. Kirjotan havaintoja jatkuvalla syötöllä paperille, toki välillä hyytyy, mutta pääsääntöisesti niitä on tullut jo joitakin kymmeniä sivuja. Yksi vihko jo täysi ja toista viedään.. Harmi kun tämä loppuu tähän viikkoon ja paluu arkeen iskee vasten kasvoja..klisee :)

Se mistä haluan kuitenkin jakaa ajatukseni on tuo touhuni Myllyssä ja eräs yksityiskohta siinä. Mietin että sen suuntainen kehitys olisi urheilussa varmasti hyväksi valmentajia ajatellen. Olisi varmasti hyvä kuulua osaksi koulutusta. Olen parina päivänä huvittuneena seurannut kun Liikuntamyllyyn tulee tarhalaisia isoina laumoina urheilemaan. Aivan hiton liikuttavia taaperoita. Ne kimpoilee pitkin ja poikin niin intoa puhkuen ettei mitään järkeä. Saisiko tuon ilon urheilijoillemme :) Se mitä mietin on havainnot. Aluksi minua liikuttivat nuo pienet, mutta rupesin seuraamaan tarkemmin sitä touhua. Voisin väittää että siinä on melko loputon tiedon lähde valmentajille, joita kiinnostaa asiat hieman syvällisemmin. Voisin pitää täällä palstalla avointa havaintoketjua, johon itse ja toivon että muutkin voisivat omia havaintojaan jakaa. Tämä voisi kehittää lajia kuin lajia maassamme. Havainnot aivan pienten lasten urheilusta ovat hyvin suoria ja mutkattomia. Lapset eivät osaa vielä peitellä tunteitaan samalla tavoin kuin aikuiset ja heidän motoriikkansa on vielä hyvin kehittymätöntä. Näitä seuraamalla, voisimme päästä monen aikuisten ja nuorten urheilun isojen ongelmien jäljille, nähdä ehkä niiden alkioita jo tuolla aivan pienten liikunnassa ja löytää sitä kautta syiden ja seurauksien suhteita.

 

Pieni esimerkki ja sen seurauksia eli mihin se puheeni johtaa..

No toki itse havainnoin vuorovaikutusta. Eilen. Paikalla oli päiväkotiryhmä. He hyppäsivät pituutta. Kiinnitin huomioni hiekkalaatikon raunalla hiekkaa tasoittaneen työntekijän tapaan kehua lapsia. Tuli todella liikuttunut olo, kun hän näytti aidosti kehuvan pientä, jolla ei vielä oikein hyppy luistanut ja kehut kuulostivat tulevan kuitenkin tämän työntekijän ihastelusta sitä pienen pientä hyppääjää ja hänen pienen pieniä taitoja kohtaa. Sitten pum. Yhden hyppääjän kohdalla kehuja ei tullutkaan. Oho. Ajattelin ettei koko ajan jaksa tai jokin sattuma. Jatkoin seuaamista ja seuraavalla hypyllä sama toistui, saman pienen hyppääjän kohdalla. Mietin ettei voi olla enää sattumaa. Jatkoin seuraamista. Kolmas ja neljäs hyppy samalta pikkuiselta, mutta ei yhtiäkään kehuja. Tajusin ettei tämä pieni tule saamaan yhtiäkään kehuja tältä aikuiselta, vaikka hyppäisi miljoona hyppyä. Jotain oli aikuisella hampaan kolossa tätä pientä kohtaan. Oloni tuli surulliseksi. Aikuinen ei ole sinut itsensä kanssa. Hän ei ole osannut käydä omia ärtymyksen, vihan tai aggression tunteitaan läpi ja voisin väittää, ettei siksi kyennyt kehumaan tuota pientä hyppääjää.

Tämä sama ilmiö näkyy nuorten urheilussa, kuinka valmentajat suhtautuvat pelaajiin oman ärtymyksensä kautta. He yrittävät peitellä sitä, mutta kyllä sen aistii ja näkee, jos on asian suhteen yhtään hereillä. Usein olen joukkueissakin aiheesta kysynyt, kun joku pelaaja on kertonut tunteestaan, ettei koe valmentajan pitävän hänestä. Kysyn usein ryhmässä, miten muut näkevät tämän pelaajan kokemuksen eli näkevätkö he saman eli ettei valmentaja pidä kyseisestä pelaajasta. Aina löytyy pelaajia, jotka ovat huomanneet saman asian, vaikka eivät ole itse kokeneet valmentajan heitä sorsineen. Kyseessä on melko vakava ongelma ryhmätyön näkökulman kannalta. Tällainen tilanne on sitä hyviin ja huonoihin jakamisen pohjaa. Joku ärsyttää ja et aikuisena pääse siitä yli, koska et uskalla asiasta rehellisesti puhua jonkun kanssa ja tutkia oman ärtymyksesi juuria. Sama näkyy aikuisten työelämässä kuin parisuhteissa. Omaa ärtymystä ei osata käsitellä sellaisella tavalla, että se ei vaikuttaisi jatkossa. Se jää ikään kuin päälle. Tuo ärtymyksen tutkiminen on vaikeaa ja kovaa työtä. Teen sitä tällä hetkellä yksilötyössä ja se ei ole mitään pikatietä kulkemista. Pienistä havainnoista etsitään yhdessä syitä ja seurauksia. Aikaa vievää touhua ja kuilujen yli ei voi harpata. Itselläni on ollut ihan täsmälleen samainen ongelma ja sen kanssa olen tehnyt elämäni aika töitä, joten omaan ärtymykseeni ja sen syihin pääsee jo helposti kiinni. Sen osaa jo ilmaista toista loukkaamatta (suurimmaksi osaksi) ja siitä pääsee eroon suhteellisen nopeasti. Joskus joitakin sekuntteja ja joskus joitakin päiviä. Joskus viikkoja, riippuu myös vastapuolesta ja muistakin tekijöistä, tilanteen haastavuudesta siis.

Pienten lasten urheilun seuraaminen on erittäin mukavaa touhua ja hiton opettavaista. On hauskaa seurata niitä pikkuisen kömpelöitä ja sitten niitä joilla liikkuminen on haastavampaa. Jäin miettimään kuinka suuri merkitys on vanhempien jatkuvilla kielloilla. Joillakin lapsilla liikkumista on rajoitettu paljon. Joitakin istutetaan varmasti television ääressä ja joillakin on vaan niin kieltojen täytteinen maailma, ettei juoksuaskeleita ja kompurointia metsäpoluilla sallita..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jänniä nää sun pohdinnat... :)  Mut ihan sillee maallikkona jäi nyt askarruttaa, että minkä takia se työntekijä ei antanu sille yhdelle hyppääjälle kehuja?? 

Eli oliko jotain merkkejä, joista olis voinu jotain päätellä?? Esim. oliko joku etninen tausta, josta erottui? Ja siis erottui niin, ettei ollutkaan tuon "kehujan" mieleen jostain syystä?  

Vai oliko mahd tuolla hyppääjällä Tepsin verkkarit ja se "kehuja" tietty tsadilainen, eikä siis siten syttynyt?  Vai mahtoikohan sen yhden hyppääjän faija ollu antanu sille edellisistä röistä kenkää? Tai hyppääjän faija tälle "kehujalle" 100 eur velkaa?? ;) 

 

Muutenhan tuo on äkkiseltään vaikee ymmärtää, miksi juuri tuo yksi poika/tyttö jäi ilman kehuja toistuvasti? Jos etenkin osapuilleen kaikki muut niitä saivat! 

 

Tympiä kaveri kuitenkin, niinku sanoit ei ihan tasa-painoista alkaa mieltään osoittamaan, kun joka tapauksessa tää pikku kaveri oli täysin osaton, mihin ikinä lieneekään sitten? 

 

Sitte tuohon toiseen pohdintaasi, eli valmentajan sorsimiseen tai toisaalta myös suosimiseen. Sillon aikoinaan itse ainakin törmäsin tähän,  kun pelailin junnuikäsenä siis. Se oli suorastaan räikeää joskus! Ja ei niinkään kenenkään sorsiminen vaan tiettyjen pelaajien ylivertainen suosiminen!! Ja sillonhan tavallaan näitä/meitä muita siis sorsittiin.... Syynähän tähän usein ja miltei aina oli vanhempien asema valkkuun nähden. Eli jos faijan firma nyt sattui rahoittamaan seuraa huomattavalla tavalla, niin kyllähän poikakin sitten oli avauksessa! Tai muuten junnun vanhemmat oli koutsin kanssa samassa puolueessa, postimerkkikerhoissa yms yms. kaveria.  Muutaman valkun kohdalla aikoinaan tuo oli ihan naurettavan läpinäkyvää! 

Sitte likimain aina koutsit suosii räikeästi omaa jälkikasvuaan! Se on kyllä piirre, johon törmää miltei kaikissa junnujoukkueissa.  Ei hyvä... :( 

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Terve !

Heti rikastui aihe, kun saimme mukaan uusia näkökulmia !!! :) Ryhmässä puhuminen on niin rikkautta.

Tuo pieni pituushyppääjä ei ulkoisesti näyttänyt poikkeavan muista. Oli toki etniseltä taustaltaan toisesta maasta, mutta samassa ryhmässä oli muitakin ja he saivat kyllä kehuja. En tosin nähnyt oliko tuon pienen taaperon vaatteissa toisen paikkakunnan joukkueen logoja ja jos oli niin olivat varmasti Iranilaisen joukkueen, joista tuo iäkkäämpi kehuja ei varmasti ymmärtäisi yhtään mitään :) olen vähän asenteellinen, sori.

Mukavan jänniä myös sinun pohdinnat :) Se mikä kuitenkin on se edessämme näkyvä tosia-asia, ettei tuo yksi pieni saanut kehuja ja muut niitä saivat. Se että minulle se viestii jostain aikuisen negatiivisesta tunteesta tuota pientä kohtaan. Usein se negatiivinen tunne on juuri ärtymystä/vihaa, mutta sen taustalla jotain mistä se on syntynyt. Taustalla voikin olla sitten monen kirjavaa tapahtumaa.. Pienen hyppääjän vanhempi voi olla jollain tavalla vaikuttanut työntekijän hyvinvointiin tai sen 100 euroa velkaa :) Se minua kuitenkin niin usein tökkää silmään, ettei aikuinen osaa käydä omaa vitutustaan läpi ja purkaa sitä sitten vaikka nyt noin, sanattomuudella. Tuo välinpitämättömyys/nonseleeraaminen on yksi henkisen väkivallan ikävimpiä muotoja. Se jättää usein kohteen miettimään syitä ja etsimään vikaa itsestään. Tässä kohdin ehkä joku ajattelee samoin kuin minä, ehkä se pikkuinen on aika vittumainen ja sen on syytä miettiäkin tekojaan. Totta tuokin puoli, mutta niitä tekoja on pienen helpompi miettiä, jos aikuinen on siinä tukena ja antaa sanoja asioille, syiden ja seurauksien suhteille. Mä ajattelen myös että tuo tilanteessa näkynyt käytös aikuisen toiminnassa on aikuisen kypsymättömyyttä. Tuon aikuisen tulisi kyetä käymään se oma vitutuksensa läpi ja sitä kautta auttaa myös lasta. Usein juuri tuo käsittelemätön vitutus/ärtymys/viha/kiukku/aggressio on monissa meidän aikuisten välisissä suhteissa myös vaikuttamassa. Se on aika helvetin suurien päätöksien tekijä.. tunteen läpi tehdään valintoja, ei enää järki juokse tai juoksee, mutta kovaa ja karkuun.

 

Tuo esimerkki vanhempien asemasta on myös melko karua katseltavaa. Hiton hyvä esimerkki! Sillä on usein todella merkittävä vaikutus, missä asemassa vanhemmat ovat suhteessa valmentajaan tai valmentaja tämän seurauksena lapseen/nuoreen. On joukkueen johtajan lapsia pelaamassa edustuksessa, vaikka rahkeet eivät millään mittarilla katsottuna kyseiseen tasoon riittäisi. Sama asetelma toistuu ja toistuu ja toistuu. Millä sen saisi katkaistuksi? Onko mitään ideoita. Eikä tarvii olla niin järkeviä, hullut ideat kelpaa myös, niistä saattaa löytyä jotain uutta, jota ei ole hoksattu ennen tutkia/hyödyntää?

Mä mietin ette joukkueen sisällä ole aina mahdollisuuksia puuttua moiseen, varsinkaan juniorityössä. Kun vanhempana tai pelaajana moisen sanoo ääneen niin siitä seuraa usein negatiivisia asioita. Olisiko tähän joku ulkopuolinen ja ammattitaitoinen selvittelijä olemassa?  VVO:lla on tullut asuttua vuokralla. Olin mukana talomme asioisssa ja tuli välillä käytyä isoissa kokouksissa, joissa VVO kertoi linjoistaan ja muuta "mukavaa". Kerran oli järjestetty ilta, jolloin paikalta löytyi lakimies ja huoltoyhtiön edustaja, kierrätysvastaava ja mukana oli myös mies, psykoterapeutti koulutukseltaan, joka oli VVO:n palkkalistoilla selvittelemässä naapureiden välisiä vaikeita tilanteita. Hän meni paikan päälle. Riitelevät naapurit istutettiin samaan pöytään ja sit keskusteltiin asiat auki. Tämä sama voisi toimia urheilussa. Tuli hauska ajatus  (jos tällainen palvelu olisi tarjolla niin se pitäisi tietenkin olla riippumaton taho, joka tuon psykoterapeutin palkan maksaa, ettei olla taas samassa veneessä :) ) kun tuo palvelu tulis käyttöön, voisin väittää että sinne ottais yhteyttä tuhannet vanhemmat/pelaajat saman tien. Se pitäisi toteuttaa ammattitaidolla, muuten tulisi lisää mutkia matkaan. Olen niin monta vuotta jo junnupuolen touhuja seurannut ja kuunnellut kentän reunalla sitä pahaa oloa, että alkaa jokin kuva jo mieleen hahmottumaan :) Toki samat ongelmat ovat aikuisillakin urheilussa.

 

No, mulla taas irtoo lapasesta. Tarkotus oli myös pysyä aiheessa eli tuo pienten lasten urheiluun liittyvien havaintojen tekeminen. Uskoisin sen tuovan paljon lisää ajateltavaa, jos olisi osa valmentajien koulutusta. Jos koulutus kestää vuoden niin tuon vuoden aikana pitäisi käydä säännöllisesti seuraamassa, kirjata havaintoja ylös ja sit niitä käytäs yhdessä ryhmässä läpi ja pohdittas niiden vaikutusta urheilussa. Kouluttajan pitäisi olla valveutunut tässä asiassa, osata pitää yllä mielenkiintoa ja auttaa tutkimaan sekä pieniä yksityiskohtia että suurempia kokonaisuuksia. Niitä molempia on koko ajan näkyvillä, emme vain osaa kiinnittää huomiotamme niihin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään


×