Jump to content
Sign in to follow this  
Sami Paakkanen

Johtaminen

Recommended Posts

Tämä aihe on esillä tavalla tai toisella työssäni erityisen paljon. Pelaaja voi johtaa peliä, valmentaja joukkuetta, valmennuspäälikkö taas omalla sarallaan. Seuran toiminnan johtaja seuran toimintaa ja hallitus taas antaa oman tapansa valua seuran sisäiseen maailmaan. On myös talousjohtajia ja toimitusjohtajia, sekä monia muita johtamista työssään tekeviä tai sitä toteuttavia ihmistä. Minä myös vetäessäni psyykkistä valmennusta olen johtaja, tuon hetken. Tämä sama aihe on läsnä usein keskustelun sisällä tai sen yläpuolella. Emme aina suoraan puhuessa käytä sanaa johtaminen, mutta se kulkee lankana mukana..Pelaajat eivät ole tyytyväisiä jokaiseen johtamisen alueeseen joukkueessa. Joskus kuva johtajuudesta on vääristynyt ja odotukset sitä kautta. Riippuvaisia on paljon ja siihen meillä kasvatetaan kodeissa ja koulussa. Tämän johtamisen voi linkittää moneen asiaan urheilun puolella. Taloudella johdetaan myös, vaikka se on joskus jokin ei niin konkreettinen asia. Usein se sanelee mitä voi tehdä ja mitä ei. Se on yllä leijuva mahdollisuus tai uhka tai ehkä vain tavallista arkea.

Itse koen olevani jollain tavalla hyvä johtaja. Tämän ääneen sanominen täällä on taas jotain, jotain mitä ei saisi tehdä. Toisaalta tiedän sanojeni olevan joiltakin osiltaan hyvinkin totta. En ole koskaan joutunut omasta johtamisesta juuri puhumaan tai kirjoittamaan, se on jotain minun sisällä olevaa, on aina ollut ja se tuntuu luonnolliselta. Muistan jo paljon leikkejä ja pelejä lapsuudesta, joissa automaattisesti otin tuon roolin. Armeijassa mietin johtajaksi kouluttautumista, mutta halusin päästä sieltä nopeasti ulos ja se oli juttu silloin. Muistan kyllä tilanteita sieltä myös, joissa johdin ryhmäämme, oikeiden luotien kanssa yksikin harjoitus, kun johtajamme jäätyi niin minä otin ohjat käsiin. Se tuntui luonnolliselta ja toi tarvittavan turvan ja selkeyden tilanteeseen. En ole kuullut johtamisesta kovin paljon kritiikkiä, mutta toki sitä saanut ja joskus itse sitä itseensä ottanut, kun nähnyt "työnsä" huonon tuloksen.. Usein se johtamiseen liittyvä kritiikki jätetään sanomatta, sillä suoran puheen kulttuuria ei maassamme vielä riittävästi ole. Sitten se sanominen on usein sitä kun vati menee nurin ja kaadetaan kaikki paska samaan kasaan. Lopputulos on usein hyvin vaikea kumpaisellekin osapuolelle ja ei selviä välttämättä ilman ulkopuolista apua. Kritiikkiä joutuu aina miettimään suhteessa tekemäänsä työhön ja itseensä, sillä ainakin itse teen asioita olemalla vahvasti läsnä omana itsenäni. Kaikkea ei joudu miettimään kovin syvällisesti, sillä osa on itsessä jo hyvin tuttua. Osa kritiikistä on uutta ja sen kanssa joutuu painiskelemaan hieman enemmän ja osa taas on aivan ihmeellisen kuuloisia sanoja, joiden kanssa joutuu joskus miettimään paljonkin ja silloin on vaikeampia kausia johtamisessa: "Onko tämä minussa oleva ongelma vai onko kuulijalla ongelma jonkin asian suhteen ja se näkyy nyt välillämme". Ehkä ongelma on molemmissa ja se saa kipinät sinkoilemaan juuri tuossa vuorovaikutuksessa. Siihen ´ongelma toisessa´ on mukava kallistua, se on helppo pakokeino itsensä tutkimisesta ja siihen olen itsekin sortunut lukuisia kertoja elämässä. Se on luonnollinen tapa ja suoja. Emme voi kesken kaiken johtamistyön tutkia itseämme kovin syvältä, muuten kadotamme kykymme johtaa hetkessä. Tämä taito tosin kehittyy, kun jaksaa tutkia itseään ja tuo hetkessä syvälle meneminen helpottuu aika tavalla. Silloin se syvään osuva kritiikki on jo osittain ehkä tuttua itselle ja ei saa tilanteessa pasmoja sekaisin.

Luen juuri hyvää kirjaa johtamisesta: Johtajuus ja organisaatio dynamiikka. Harri Hyyppä - Asko Miettinen ovat toimittaneet tämän. Metanoia Instituutti on julkaisija ja se on painettu Oulussa kirjapaino Kalevassa vuonna 2000.

Nyt duuniin palaan tähän tekstiin lähiaikoina..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Seurasin erään valmentajan valmentamista. En saanut katsettani irti hänen käytöksestään, olemuksestaan, tavasta vuorovaikuttaa. Hän oli kuin puusta pudonnut tähän meidän valmennuskulttuuriin. Meillä on ihmisiä, joilla on kykyä käyttää samoja elementtjä kuin hän valmennuksessaan, mutta kukaan ei käytä niitä niin kuin hän. Mietin näkemääni ja puin sitä sanoiksi raapimalla muistiinpanoja kynä sauhuten. Olin välillä aivan mykistynyt ja sanat loppuivat. Se on minulle aika harvinaista :D Aivan huikea tapa valmentaa. Todella vaativa, jämäkkä, selkeä niin toiminnaltaan kuin ääneen sanotuilta sanoiltaan. Koko ajan läpi paistoi positiivinen ote. Vuorovaikutus oli urheilijaa ja hänen läheisiään kohtaan todella lämmintä. Pilke silmäkulmassa napattiin kiinni virheistä tai lepsuista suorituksista ja ne nostettiin esille, mutta ne eivät muuttuneet missään vaiheessa taakaksi urheilijalle. Hymy säilyi keskittyneen urheilijan kasvoilla koko ajan ja tekeminen oli hemmetin vahvaa pyrkimystä kohti parasta suoritusta. No, minun luonteella ja kiinnostuksella tästä kaikesta en malttanut pitää suutani kiinni. Kävelin valmentajan ohi, kun hän jutteli urheilijan läheisen kanssa. Yritin lähestyä mahdollisimman kohteliaasti. Sanoin alun jälkeen että hänen tapansa on aivan huikea minun silmin (ja mainitsin tekeväni psyykkistä). Hän kuunteli ja kiitti asiallisesti, mutta torjui minut hienostuneesti ja jatkoi minun häiritsemää keskustelua urheilijan läheisen kanssa. Hetken kuluttua hän tuli viereeni katsomoon istumaan ja halusin jatkaa aiheesta. Sanoin etten voi olla jatkamatta, koska hämmästelen niin tuota tapaa valmentaa. Kysyin mistä se johtuu? Hän oli lopettanut valmentamisen ja kääntyi nyt keskustelemaan kanssani. Hän kertoi tekemistään töistä maailmalla ja Suomessa. Se ei minulle riittänyt ja sanoinkin ettei se selitä kokonaan hänen tapaansa tehdä työtä noin vahvasti ja lämpimästi. Keskustelu jatkui, mutta hän sanoi hetken kuluttua joutuvansa lopettamaan ja lähti jatkamaan matkaansa. Harmittavasti jäi kesken.. Hallin SM kisoissa näin hänet ja sanoin että minua jäi mietityttämään tuo kesken jäänyt keskustelu ja haluavani vielä joskus jatkaa sen loppuun. Hän sanoi miettineensä asiaa ja sanoi omaavansa positiivisen ihmiskuvan, jonka näki syynä minun havaitsemille hyville ominaisuuksille. Hyvä niputus ja mittari hyvälle johtamiselle ! Tuo mittari eli positiivinen ihmiskuva on minusta todella pätevä mittaamaan hyvän johtajuuden mahdollisuutta.. mahdollisuutta sanon siksi, kun kaikilla ei ole niitä muita hyvään johtajuuteen tarvittavia ominaisuuksia itsestään käytössä syystä tai toisesta.

Hänen valmentamansa urheilija voittikin halllin SM kultaa lajissaan ja en ihmettele pätkääkään miksi niin kävi :)

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tässä kun taas seurannut johtamista monella saralla, niin töissä kuin vapaalla, niin valmennuksen tiimoilta kuin kentän reunalla, niin jotain on taas jäänyt kaivelemaan mielen sopukoihin. Ja niin, tulee toki luettua johtamiseen liittyvää kirjallisuutta tässä samalla.

Johtamisessa on monta tasoa. Esimerkiksi jonkun lajin valmentaja johtaa joukkuetta omalla tyylillään. Joskus tämä tyyli ei riitä huipulle ja se tarvitsisi kehittyäkseen jotain. Johtajana valmentajat ovat kuin ketä tahansa, se kritiikki on vaikeaa kuulla ja sitä ei siksi usein ymmärretä kysellä. Suora ja avoin kritiikki on parasta, mitä johtaja voisi alaisiltaan saada. Johtamisen kulttuuri on myös muuttumassa. Meillä edellisessä työpaikassani oli puhetta tästä aiheesta yhden kehittämispäivän tiimoilla. Eräs esimies sanoi sen olevan muuttumassa koutsaavaan suuntaan, pois vanhakantaisesta auktoriteetti johtamisesta eli ei hirmuvaltiaita vaan jeesaajia. Tämä muutos kuulostaa omaan korvaan hyvältä. Se pitää sisällään myös vastuun antamisen alas (jos pitää ja jos ei niin silloin se on vain kulissia ja vanha tapa saa jatkua taustalla). Muutos on vain niin kauan hyvä, kuin uusi johtaja ymmärtää asemansa eli hän on kaikesta jeesaamisesta huolimatta johtaja.

Nyt mietin tässä johtamisen eri ulottuvuuksia/tasoja. Urheilujoukkueessa pitää valmentajan olla johtaja. Isommissa seuroissa on valmennus annettu eri henkilöiden tehtäväksi kuin itse päävalmentajan, joka vastaa isompien linjojen vedoista ja johtamisesta peleissä. En näe tätä vastuun jakamista välttämättömänä, molempi parempi. Se mitä valmentajan tulisi kyetä tekemään on kehittää pelaajia niin fyysisesti, taidollisesti siihen suuntaan, että vastuuta uskalletaan ottaa ja pelaamisesta/treenaamisesta nautitaan ja motivaatio on kohdillaan. Valmentajan tulee kyetä luomaan psyykkinen "tila", jossa on siihen kuuluvia voimia jokaisella joukkueessa on mahdollisuus tasa-arvoisesti hyödyntää. Voimilla tarkoitan esimerkiksi motivaation syntymistä, sen luomista, uskon valamista, oman hyvän näkemistä, muiden hyväksymistä yms. yms. Usein näkee valmentajia, jotka ovat hyviä taktiikan ja tekniikan hiomisessa, mutta psyykkinen puoli ja sen rakentaminen on ihan kuraa. Monesti se on hyvin yksipuolista eli helvetin kovaa ja vaativaa, jolloin siitä puuttuu herkkyys ja pehmeys, joka huipputasolla voi olla se ratkaiseva tekijä. "Ne herkät kädet säbässä", "silkkinen kosketus jalkapallossa" jne. jne. Monesti se valmentajan yksipuolisuus on myös sitä, etttei ymmärretä tunnepuolen vaikutusta peliin, pelisuoritukseen, pelaajaan tai koko joukkueeseen. Se flow ei synny vain taktisen ja teknisen puolen kautta, se on mitä suuremmassa määrin tunnetta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×