Jump to content
LowRidingMonkey

Chelsea - UEFA Europa League 2018/2019

Recommended Posts

Kausi on edennyt siihen pisteeseen, että myös Chelsea aloittaa Europelien lohkovaiheen. Tällä kertaa ei kuitenkaan Champions Leaguen puolella vaan lontoolaisten on tyytyminen torstai-iltojen ilopilleriin Europa Leagueen. Hetkeen ei Bluesia olekaan Europa Leaguessa nähty. Viimeksi kaudella 2012-2013, kun Siniset jäivät UCL-lohkossaan kolmanneksi ja täten pelit jatkuivat keväällä Europa Leaguen puolella. Se olikin ikään kuin onni onnettomuudessa ja Chelsea nostelikin lopulta pokaalia ilmaan Benfican kaaduttua finaalissa 2-1. Fernando Torres teki Chelsean avausmaalin. Branislav Ivanovic vastasi voittomaalista toisen jakson lisäajalla ikimuistoisella puskulla kulmapotkusta.


Chelsea pelaa lohkossa L. Muut lohkon joukkueet ovat kreikkalainen PAOK, Valko-Venäjän BATE ja Vidi Unkarista.


Chelsean lohkovaiheeseen rekisteröity joukkue


1 Kepa Arrizabalaga
13 Willy Caballero
59 Marcin Bulka (b-lista)


2 Antonio Rudiger
3 Marcos Alonso
21 Davide Zappacosta
24 Gary Cahill
27 Andreas Christensen
28 Cesar Azpilicueta
30 David Luiz
33 Emerson Palmieri
44 Ethan Ampadu


4 Cesc Fabregas
5 Jorginho
7 N’Golo Kante
8 Ross Barkley
10 Eden Hazard
11 Pedro
12 Ruben Loftus-Cheek
15 Victor Moses
17 Mateo Kovacic
20 Callum Hudson-Odoi (b-lista)
22 Willian


18 Olivier Giroud
29 Alvaro Morata

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Torstai-illan ratoksi olisi tarjolla Chelsean peli, kun lontoolaiset ovat matkanneet UEFA Europa Leaguen lohkovaiheen merkeissä Kreikkaan. Lohko L:n avauskierroksen ottelussa Chelseaa isännöi PAOK. Chelsea pääsi suoraan lohkovaiheeseen. PAOK yritti ensin Champions Leaguen puolelle, mutta päätyi lopulta Europa Leagueen hävittyään Benficalle playoffs-vaiheessa yhteismaalein 2-5. Toisella ja kolmannella karsintakierroksella PAOK oli voittanut Baselin (5-1) ja Spartak Moskovan (3-2). Tämä on Chelsean ja PAOK:n ensimmäinen kohtaaminen.


Chelsean alkukausi Valioliigassa


Täydellisestä kauden alusta puuttuu vain nollapelit Arsenalia, Newcastlea ja Cardiff Cityä vastaan. Viisi voittoa viidestä pelistä on kuitenkin se tärkein joten siinä mielessä Sinisten kauden alkua voi pitää täydellisenä vaikka nollapelejä onkin vain kaksi.


Huddersfield Town (A) 3-0 (N’Golo Kante, Jorginho (rp), Pedro)
Arsenal (H) 3-2 (Pedro, Alvaro Morata, Marcos Alonso; Henrikh Mkhitaryan, Alex Iwobi)
Newcastle United (A) 2-1 (Eden Hazard (rp), DeAndre Yedlin (oma maali); Joselu)
Bournemouth (H) 2-0 (Pedro, Eden Hazard)
Cardiff City (H) 4-1 (Eden Hazard x 3 (1rp), Willian; Sol Bamba)


PAOK:n alkukausi Super Leaguessa


PAOK on aloittanut kautensa myös pelkillä voitoilla kolmen liigakierroksen jälkeen. Pisteitä PAOK:lla on, kuitenkin vain seitsemän sillä joukkue lähti liikkeelle -2 pisteestä edellisen kauden AEK-ottelun tapahtumien johdosta.


Asteras Tripolis (H) 1-0 (Aleksandar Prijovic (rp))
Panionios (A) 1-0 (Omar El Kaddouri)
OFI (A) 3-1 (Diego Biseswar, Leo Matos, Leo Jaba; Emmanouil Papasterianos)


Loukkaantumiset, pelikiellot ja muut poissaolot


Chelsea: Mateo Kovacicilla on pientä vammaa. Eden Hazard ja David Luiz jäivät Englantiin lepäämään. Myös Emerson Palmieri on sivussa. Jotain vammaa?


PAOK: Leo Matos on pelikiellossa.


Kokoonpanot


Chelsea: Paljon muutoksia, vähän muutoksia vai ei muutoksia? Saapa nähdä omissa toiveissa olisi enemmältikin kierrätystä, mutta luulenpa ettei ihan koko pakettia uusiksi laiteta. Olisiko Willy Caballero maalilla vai mennäänkö Kepa Arrizabalagan voimin. Alakertaan voisi odotella ainakin paria muutosta. Davide Zappacostan avauspaikka oikealla laidalla ei yllättäisi. Toppariosastolla voisi olla kaksikin uutta miestä avauksessa Andreas Christensenin, Ethan Ampadun ja Gary Cahillin hamutessa avaukseen. Veikkaan kuitenkin, että vain yksi heistä avaa (topparina) ja Antonio Rudiger pitää paikkansa. Marcos Alonso vasemmalle laidalle. Jos Ampadu ei avaa topparina voisi paikkaa olla tarjolla keskikentän kolmikossa. Ruben Loftus-Cheekiä toivoisin avaukseen, mutta veikkaan RLC:n aloittavan penkillä. Ampadun lisäksi avaukseen veikkaan N’Golo Kantea ja toista kaksikosta Cesc Fabregas & Ross Barkley. Hyökkäyspäässä Callum Hudson-Odoi on ykköstoive avaukseen. Victor Moses, Willian ja Pedro muita vaihtoehtoja laidoille. Kahdesta jälkimmäisestä ainakin toinen lienee avauksessa. Alvaro Moratan vuoro aloittaa piikissä?


Caballero
ZappacostaRudigerChristensenAlonso
KanteAmpaduBarkley
WillianMorataHudson-Odoi


PAOK: Alexandros Paschalakis tolppien väliin. Puolustuksessa mennään ilmeisesti neljällä miehellä. Fernando Varela ja Jose Crespo toppareiksi. Yevhen Khacheridi vaihtoehtona. Stelios Kitsiou oikealle laidalle. Vieirinha vasemmaksi pakiksi. Jose Canas ja Mauricio keskikentän pohjalle. Yevhen Shakhov ja Pontus Wernbloom haastavat. Dimitris Pelkas kymppipaikalle. Omar El Kaddouri, Leo Jaba, Amr Warda, Diego Biseswar ja Dimitris Limnios kisaavat laitapaikoista. Aleksandar Prijovic kärkeen. Chuba Akpom ja Nikos Karelis vaihtoehtoja hyökkäykseen.


Paschalakis
Kitsiou – Varela – Crespo – Vieirinha
Canas – Mauricio
El Kaddouri – Pelkas – Limnios
Prijovic


Chelsealla on kreikkalaisia vastaan ja PAOK:lla englantilaisia vastaan saldona 2-2-0. Tässähän voisi pistää historian kirjoja uusiksi ja Chelsea voisi aiheuttaa PAOK:lle ensimmäisen tappion englantilaisia vastaan. Samalla Blues ottaisi ensimmäisen vierasvoittonsa Kreikassa. Lähtökohtaisesti pitäisin tätä Chelsean kannalta lohkon haastavimpana otteluna. Lohkovaihe olisi kuitenkin tärkeä avata voitolla joten toivotaan Sinisten olevan iskussa. Tiukan taiston jälkeen pisteet lähtevät Englantiin maalin erolla 2-1 tai 3-2.


PAOK 1 (Aleksandar Prijovic)
Chelsea 2 (Willian, Hudson-Odoi)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

PAOK – Chelsea 0-1 (0-1)


7’ Willian 0-1
88’ Pontus Wernbloom []
90’ Ross Barkley []
90+1’ Amr Warda []
90+1’ Antonio Rudiger []
90+3’ Omar El Kaddouri []


Ei mikään klassikko, mutta kolme pistettä lohkovaiheen avauksesta kelpaa aina. Aikainen avausmaali antoi ohjat vahvasti Chelsean käsiin ja aikalailla täydellisesti peli Sinisten kontrollissa olikin. Yllättävän vaisu oli PAOK. Luulin, että tämä olisi ollut se lohkon hankalin peli vaan saapa nähdä. Toki maalien osalta lukemat jäivät tiukiksi, mutta kentällä ei Chelsealla hätää ollut.


Ottelun avaus- ja ainoaa maalia ei jouduttu odottelemaan kuin reilut viisi minuuttia. Ross Barkley sai pallon keskialueella ja lähti kuljetukseen. Kuljetuksen päätteeksi vapauttava syöttö Willianille jonka laukaus painuu maalivahti Alexandros Paschalakisin alta maaliin, 1-0! Alvaro Moratalla paikka tuplata vieraiden johto 10 minuutin kohdalla. Pusku Pedron keskitykseen vitosen tuntumasta menee hieman etukulmasta ohi. PAOKin harvoja paikkoja nähdään hetkeä myöhemmin. Fernando Varelan pusku kulmapotkusta nousee maalin yli. 20 minuutin paikkeilla Antonio Rudigeriltä loistava syöttö puolustuksen taakse Moratalle. Hyökkääjän laukaus menee vain aavistuksen takakulmasta ohi. Pari minuuttia eteenpäin ja Morata ohjaa Willianin keskityksen etukulmalta ohi lyhyen kulmapotkun jälkeen. Lisää (puolittasia) paikkoja Moratalle vajaan puolen tunnin kohdalla. Willian löytää hyökkääjän rangaistusalueen sisältä, puolustaja sivuun harhautuksella ja laukaus joka karkaa maalin yli. Tulee niitä paikkoja välillä muillekin. Pedro on nokikkain Paschalakisin kanssa Marcos Alonson maan mainiosta syötöstä, mutta laukoo päin maalivahtia. Seuranneesta kulmapotkusta Morata on lähellä puskea pallon maaliin, mutta suuntaa puskunsa niukin naukin takakulmasta leveäksi.


Toisen jakson alkuhetkillä Barkleyn keskialueen riistosta rakentuu paikka. Pallo tulee Pedron ja Moratan kautta Willianille. Brassin laukaus jää heppoiseksi ja menee vieläpä suoraan päin Paschalakisia. Tunnin lähestyessä Pedrolta riisto hyökkäyspäässä ja keskitys päätyrajan tuntumasta. Barkleyn pusku kimpoaa Moratasta vapaana olevalle Willianille jonka laukaus nousee selvästi maalin yli. Tunnin toisella puolella Pedro ja Morata pelaavat hyvin ja rakentavat Alonsolle vetopaikan. Viime hetken blokki Alonson kudin päädystä yli. 20 minuuttia jäljellä, kun Pedrolta hyvä kuljetus ja terävä laukaus rp-alueen tuntumasta. Paschalakisin hyvä torjunta jättää Pedron maalitta. Vitonen ennen loppua Diego Biseswar pääsee laukomaan rankkarialueen sisältä. Laukaus menee suoraan Kepa Arrizabalagalle. Toisessa päässä Paschalakis venyttää Olivier Giroudin matalan kudin kulmapotkuksi. Giroud laukoo vielä lisäajan loppuun vaparin 16 tuntumasta selvästi maalin yli.


Kepa Arrizabalaga Pari nyrkkeilyä keskityksiin ja Biseswarin päin tullut laukaus siinäpä suurimmat tapahtumat Kepan tontilla.
Davide Zappacosta Nousi hyökkäysten tueksi, mutta keskitysten laatu ei ollut kummoinen.
Antonio Rudiger Ei juuri haasteita, mutta vähätkin hoiti varmasti. Lopussa nahisteli itselleen varoituksen.
Andreas Christensen Samat kuin Rudigerillä, mutta ilman varoitusta.
Marcos Alonso Tähän puolestaan aikalailla samat kuin Zappalla. Sillä erotuksella, että joukossa oli se yksi timanttinen pallo Pedrolle ja yksi hyvähkö vetopaikka.
N’Golo Kante Ei mokia, ei maagisia onnistumisia. Perussuorittamista.
Jorginho Näkymättömän hyvä peli. Perussyötöt omille, muuta ei juuri tarvinnut tehdäkkään.
Ross Barkley Mainio esityö maaliin parhaana hetkenä.
Willian Viimeistely ei ollut kovinkaan hyvä, mutta riittävä. Pari muutakin paikkaa oli, mutta vedot heikkoja. Viimeinen terävyys puuttui vaikka muuten olikin ihan suht hyvä.
Alvaro Morata Puolittaisia paikkoja tuli useampia. Pariin kertaan oli maalikin lähellä.
Pedro Aktiivinen ote läpi ottelun. Lisäajalla harmittava loukkaantuminen, kun tuupattiin selästä nurmen pintaan ja maalivahti liukui jalkoineen pään/yläkropan seudulle. Solisluu/käsi siinä näytti menevän.


Cesc Fabregas (65’ Jorginho) Pelituntuman hakua puolisen tuntia. Ei mitään suurempaa jäänyt mieleen.
Cesar Azpilicueta (66’ Alonso) Antoi Alonsolle huilia viimeisen puoli tuntisen.
Olivier Giroud (80’ Morata) Yksi ja yksi heikompi laukaus.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Europa League jatkuu Chelsean osalta torstaina, kun unkarilainen Vidi saapuu Stamford Bridgelle. Tämä onkin ensimmäinen kerta, kun seurat kohtaavat. Samalla Chelsea kohtaa ensimmäistä kertaa joukkueen Unkarista. Vidi on kohdannut yhden englantilaisen joukkueen. Unkarilaiset pudottivat Manchester Unitedin UEFA Cupin puolivälierissä kaudella 1984-1985. Kumpikin voitti kotiottelunsa 1-0. Vidi (silloin vielä nimellä Videoton) voitti rp-kisan 5-4. Vidi eteni aina finaaliin asti jossa Real Madrid oli parempi.


Europa Leaguen lohkovaiheen avauskierroksella Chelsea voitti PAOK:n vieraana 1-0. Vidi hävisi kotona BATE Borisoville 0-2.


Chelsean viisi viimeistä ottelua


Blues jatkoi tappiotonta menoaan viime viikon kahdessa ottelussa Liverpoolia vastaan voiton ja tasapelin myötä. Sinisten tappioton putki kauden alusta on nyt yhdeksän ottelun mittainen (7 W 2 D).


Cardiff City (H, Premier League) 4-1 (Eden Hazard x 3 (1rp), Willian; Sol Bamba)
PAOK (A, Europa League) 1-0 (Willian)
West Ham (A, Premier League) 0-0
Liverpool (A, Carabao Cup) 2-1 (Emerson Palmieri, Eden Hazard; Daniel Sturridge)
Liverpool (H, Premier League) 1-1 (Eden Hazard; Daniel Sturridge)


Vidin viisi viimeistä ottelua


Kahden tappion ja viiden voitottoman (0-2-3, mukana UCL-karsintapelit AEK Ateenaa vastaan) Vidi löytänyt voittoisan vireen ja onkin kolmen ottelun voittoputkessa.


Puskas (A, OTP Bank Liga) 1-2 (Marko Scepovic (rp); Josip Knezevic (rp), Bryan de Jesus)
BATE (H, Europa League) 0-2 (Jasse Tuominen, Egor Filipenko)
Cigand SE (A, Magyar Kupa) 2-0 (Szabolcs Huszti, Georgi Milanov)
Mezokovesd-Zsory (H, OTP Bank Liga) 3-1 (Roland Juhasz, Matija Katanec (oma maali), Marko Scepovic; Shandor Vajda)
Diosgyör (A, OTP Bank Liga) 1-0 (Szabolcs Huszti)


Loukkaantumiset, pelikiellot ja muut poissaolot


Chelsea: Ei varsinaisia loukkaantumisia Marco van Ginkelin lisäksi, mutta Ruben Loftus-Cheekin ja Pedron pelikunnon osalta tehdään vielä viime hetken tarkistuksia. Robert Green, Danny Drinkwater ja Lucas Piazon eivät voi pelata, koska heitä ei rekisteröity lohkovaiheeseen mukaan.


Vidi: Ei tietoa poissaoloista.


Kokoonpanot


Chelsea: Saapa nähdä montako pelaajaa vaihtuu sitten Liverpool-ottelun. Kepa Arrizabalga pelasi EL-avauksessa joten mahtaako olla jälleen maalissa. Willy Caballero tolppien välissä ei kuitenkaan yllättäisi. Puolustuksessa voi mahdollisesti olla jopa täysi rotaatio. Davide Zappacostan voisi ainakin uskoa avaavaan oikealla laidalla. Emerson Palmieri voisi antaa Marcos Alonsolle lepovuoron vasemmalla. Toppariosastolla Gary Cahill avaukseen. Mahdollisesti myös Andreas Christensen. Ethan Ampadu myös vaihtoehto jos ei pelaa keskikentällä. Keskikentästä puheen ollen, Ruben Loftus-Cheek on toivottavasti avauksen kunnossa. Ross Barkley ottanee yhden paikan. Cesc Fabregas napannee kolmannen. N’Golo Kante ja Jorginho voisivat ottaa lepovuoron. Hyökkäyspäässä kaikki sormet, varpaat ja muut ulokkeet pystyyn Callum Hudson-Odoin avauspaikan puolesta. Victor Moses napannee yhden paikan. Pedrolle, jos pelikunnossa, minuutteja penkin kautta. Alvaro Moratan vuoro aloittaa piikissä.


Arrizabalaga
ZappacostaChristensenCahillEmerson
BarkleyFabregasLoftus-Cheek
MosesMorataHudson-Odoi


Vidi: Joulukuusi on ilmeisesti unkarilaisten taktiikka. Tomas Tujvel maalille. Attila Fiola puolustuksen oikealla laidalle. Stopira vasemmaksi pakiksi. Toppareiksi Roland Juhasz ja Paulo Vinicius. Alakerran varamiehinä Krisztian Tamas ja Szilveszter Hangya. Keskikentän kolmikkoon Loic Nego, Anel Hadzic ja Boban Nikolov. Zsombor Berecz varamiehenä. Istvan Kovacs, Georgi Milanov ja Mate Patkai taistelevat kahdesta yläoksien paikasta. Marko Scepovic kärkeen. Szabolcs Huszti ja Armin Hodzic vaihtoehtoina.


Tujvel
FiolaJuhaszViniciusStopira
NegoHadzicNikolov
MilanovKovacs
Scepovic


Tämä on taas yksi niistä peleistä joissa Chelsea on ennakkoon jättimäinen voittajasuosikki. Jos ja kun asennepuoli on Chelsealla kunnossa niin isokin voitto voisi olla tarjolla. Vidin menestystoiveet lepäävätkin lähinnä lontoolaisten heikossa päivässä. Lähdetään liikkeelle runsas maalisesta ottelusta. Chelsealle ainakin kolme jos ei neljäkin osumaa. Vidi jää toivottavasti nollille.


Chelsea 4 (Alvaro Morata x 2, Ross Barkley, Davide Zappacosta)
Vidi 0

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

ChelseaVidi 1-0 (0-0)


14’ Loic Nego []
44’ Szabolcs Huszti []
56’ Georgi Milanov []
66’ Alvaro Morata []
70’ Morata 1-0


Voitto se on maalinkin voitto. Kolme pistettä oli paras anti tästä ottelusta Chelsealle. Viimeistelyssä jäi paljon parannettavaa. Laukauksia oli vaikka kuinka, mutta laatua heikonlaisesti. Avausjaksolla oli vielä varsin hyvää otetta pelissä. Toinen jakso oli vaikeampi. Vidillä oli pari kolme hyvää paikkaa rokottaa, mutta Kepa Arrizabalaga otti voittavia torjuntoja.


Alku sujui varsin tasaisissa merkeissä. Vidi olikin lopulta se joka loi ensimmäisen paikan tyngän. Roland Juhasz pääsi puskemaan kulmapotkusta. Emerson Palmieri sai blokattua puskemalla pallon maalin katolle. Seuranneen kulman jälkeen Chelsea pääsi iskemään vastaan. Pedro tuo pallon pitkällä kuljetuksella hyökkäysalueelle ja syöttää Willianille. Brassi haastaa pakin ja saa vasemman jalan vapaaksi laukausta varten. Laukaus on heikko ja menee selvästi vasemmalta maalin ohi. Hetkeä myöhemmin Ruben Loftus-Cheek pelaa loppuun asti ja pääsee riistoon hyökkäyspäässä vasemmalla laidalla. Syöttö Emersonille joka puikkelehtii pallon kanssa aina rankkarialueelle saakka. Laukaus Willianin tasoa ja nousee maalin yli. Parisen minuuttia eteenpäin ja Pedro löytää Willianin rankkarialueelta. Brassin laukaus blokataan kulmaksi. Chelsean hyvä ote jatkuu vielä hetken aikaa. Mateo Kovacic saa syötön Loftus-Cheekiltä. Laukaus rp-alueen kaarelta nousee maalin yli. Paras paikka osuu Alvaro Moratalle joka saa nauttia Pedron ja Cesc Fabregasin yhteispelin hedelmistä. Moratan nosto yli nurmen pinnassa olevan maalivahti Tomas Tujvelin sujahtaa samalla oikealta maalin ohi. Tämän jälkeen on hetken hiljaisempi jakso ennen kuin puolen jakson jälkeen nähdään muutama tilanne/yritys lisää. Pedro laukoo 20 metristä Tujvelin syliin. Moratan ohjaus Davide Zappacostan matalaan keskitykseen blokataan kulmaksi. Morata pääsee vielä kauhomaan Willianin vaparinostoon, mutta sutii pallon maalin ohi heikossa tasapainossa. Muutama minuutti ennen taukoa Zappacosta laukoo kulman jälkitilanteesta etukulmaan. Tujvel torjuu varmasti. Vidi saa luotua hyvän paikan. Loic Nego voittaa seinäpelin jälkeen Emersonin kamppailussa ja pääsee laukomaan rp-alueen sisältä. Kepa Arrizabalaga torjuu etukulmasta hieman heppoiseksi jääneen kudin. 


Toisen jakson alkuun Kepa ottaa hyvän torjunnan, kun Nego on jälleen laukomassa. Tunnin kohdalla Georgi Milanov saa syötön 14 metriin ja harhauttaa Fabregasin. Laukaus karkaa maalin yli. Loftus-Cheek laukoo 20 metristä hieman vasemmalta ohi. Ross Barkley on heti laukomassa kentälle päästyään. Tujvel koppaa ilman ongelmia. 20 minuuttia ennen loppua Chelsea saa vihdoin muutettua (pallon) hallinnan maaliksi. Fabregas nostaa boksiin ja Willian jatkaa päällään vitoselle Moratalle. Hyökkääjä pitää hyvin puolustajan takanaan ja pääsee tuikkaamaan pallon maaliin, 1-0! Eden Hazard petaa terävällä kuletuksella vetopaikan Barkleylle hetki maalin jälkeen. Barkley kompui laukoessaan ja saa palkinnoksi vain kulman. Barkley/Hazard-duo on tuottaa maalin reilu kymppi ennen loppua. Hazard antaa vaparikeskitysen rp-alueen tuntumasta vasemmalta laidalta. Barkley saa päätä väliin ja ohjaa pallon ylärimaan. Viimeisen kympin alkuun tarvitaan jälleen Kepaa. Chelsea-vahti torjuu hyvin Istvan Kovacsin terävän laukauksen. Victor Moses hoitaa irtopallon. Toisessa päässä Kovacic kuljettaa hyvin 20 metriin. Laukaus on kuitenkin surkea ja menee selvästi maalin yli. Moratalle on vielä paikka lisätä maalisaldoaan. Hazard syöttää espanjalaiselle joka jostain syystä hakeutuu pallon kanssa vasemmalle pieneen kulmaan ja laukaus lipuukin läpi maalin edustan.


Kepa Arrizabalaga Pari kolme hyvää tai erinomaista torjuntaa. Kerran huono kommunikointi Christensenin kanssa josta oli koitua hankaluuksia.
Davide Zappacosta Olisi ollut paikka iskeä kiilaa hieman haparoineen Azpin rattaisiin. Ei kutienkaan käyttänyt näyttöpaikkaansa kovinkaan hyvin. Yksi hyvä keskitys ja muuten aika mitään sanomatonta peliä. Loppupuolella menetti vaarallisesti o´puolustusalueella ja aiheutti vielä vaparin varaallisesta paikasta.
Gary Cahill Pari vahvaa katkoa/blokkia tärkeissä paikoissa.
Andreas Christensen Peruspeliä. Ei haastettu suuremmin.
Emerson Palmieri Tikkasi ajoittain pallon kanssa kuin Pedro parhaimmillaan. Viimeiset ratkaisut jäivät usein heikoiksi.
Ruben Loftus-Cheek Käytti näyttöpaikkansa ainakin hyvin jos ei erittäin hyvin. Muutama vahva kuljetus joista yhdestä olisi kenties voinut rankkarinkin antaa. Käytti vahvaa kroppaansa taitavasti. Jatkoon.
Cesc Fabregas Ihan kohtuullista tekemistä. Jokunen mainio Fabille tyypillinen nostopallo boksiin mm. ainoaan maaliin johtaneessa tilanteessa.
Mateo Kovacic Tuntui häärivän ylempänä mitä normaalisti. Väläytteli ajoittain, mutta enemmän jäi kaipaamaan.
Pedro Pelasi tuttuun tapaan energisellä otteella ja olikin yksi Sinisten näkyvimpiä. Parissa tilanteessa kuin olisi luopunut pallosta ajoissa niin tulostaululla olisi voinut olla isommat lukemat.
Alvaro Morata Posia: Big Goal Al teki maalin. Negaa: Pitäisi olla kliinisempi maalipaikoissa.
Willian Syötti maalin. Erikoistilanteet vaisuja. Vähän semmoista puolivaloilla neppailua vaikka ajoittain vaarallinen olikin.


Eden Hazard (54’ Pedro) Hätäpäissään oli otettava ns. hyvissä ajoin sisään. Onhan siinä aina tiettyä sähköisyyttä ilmassa, kun belgi on pallossa. olisi voinut syöttää pari kolmekin maalia jos muut osaisivat viimeistellä.
Ross Barkley (66’ Loftus-Cheek) Tuli hyvällä otteella sisään. Pääsi vetopaikkoihin, mutta tarvitsisi lisää laatua laukauksiin. Kovacicin edellä kuitenkin näillä otteilla.
Victor Moses (74’ Willian) Ylöspäin ei mitään ihmeellistä. Puolustuksessa hoiti yhden tärkeän irtopallon siivouksen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Europa Leaguen lohkovaihe saavuttaa puolivälin. Chelsea isännöi L-lohkon kolmannen kierroksen pelissä BATEa. Chelsea on aloittanut Euroopassa kahdella 1-0-voitolla ja pitääkin hallussaan lohkon kärkipaikkaa. BATE aloitti urakkansa voitolla Vidin vieraana, mutta hävisi toisessa ottelussaan PAOKille 1-4.


Chelsean viisi viimeistä ottelua


Muutamat tasapelit ovat viime peleissä haitanneet muutoin voittoisaa menoa.


Liverpool (A, Carabao Cup) 2-1 (Emerson Palmieri, Eden Hazard; Daniel Sturridge)
Liverpool (H, Premier League) 1-1 (Eden Hazard; Daniel Sturridge)
Vidi (H, Europa League) 1-0 (Alvaro Morata)
Southampton (A, Premier League) 3-0 (Eden Hazard, Ross Barkley, Alvaro Morata)
Manchester United (H, Premier League) 2-2 (Antonio Rudiger, Ross Barkley; Anthony Martial x 2)


BATEn viisi viimeistä ottelua


BATE palasi viikonloppuna voiton makuun kiinni parin tappion jälkeen.


Torpedo Minsk (A, Premier League) 3-0 (Aleksei Rios, Igor Stasevich, Evgeni Berezkin)
Dinamo Minsk (H, Premier League) 2-1 (Stanislav Dragun, Denis Polyakov; Kehinde Fatai)
PAOK (H, Europa League) 1-4 (Jose Crespo (oma maali); Aleksandr Prijovic, Leo Jaba x 2, Dimitris Pelkas)
Isloch (A, Premier League) 1-2 (Aleksei Rios; Dmitri Komarovski x 2 (1rp)
Gorodeya (H, Premier League) 3-2 (Hervaine Moukam, Nikolai Signevich, Maksim Skavysh; Dmitri Lebedev, Bojan Dubajic)


Loukkaantumiset, pelikiellot ja muut poissaolot


Chelsea: Ethan Ampadu ja Eden Hazard ovat loukkaantuneina Marco van Ginkelin lisäksi.


BATE: Vladislav Mukhamedov on ilmeisesti loukkaantuneena.


Kokoonpanot


Chelsea: Kepa Arrizabalaga maalille. Andreas Christensen ottaa yhden topparin paikoista. Kaveriksi kenties Gary Cahill jos kierrätystä on runsaasti. Antonio Rudiger tai David Luiz pienemmän rotaation vaihtoehtoina. Puolustuksen laidoilla Emerson Palmieri ja Davide Zappacosta olisivat mahdollisesti antamassa lepoaikaa Marcos Alonsolle ja Cesar Azpilicuetalle. Ainakin toisen voisi uskoa löytyvän avauksesta jos ei molemmat. Keskikentällä Jorginho saa lepovuoron. Kenties myös N’Golo Kante, mutta en yllättyisi jos Kante avaisi. Ruben Loftus-Cheek mahdollisesti ja toivottavasti avaukseen. Ross Barkley, Cesc Fabregas ja Mateo Kovacic tarjolla yhdelle tai kahdelle jäljelle jäävälle paikalle. Hyökkäyspäässä Willian ja Pedro ovat todennäköiset avaajat laidoilla. Callum Hudson-Odoi olisi tietysti toiveissa, mutta Maurizio Sarrin kommnetit pressissä eivät tätä toivetta ainakaan nosta. Victor Moses lieneekin se joka voisi nousta avaukseen Willian tai Pedron paikalle. Olivier Giroud vai Alvaro Morata kärkeen? Veikataan Moratan saavan avauspaikan.


Arrizabalaga
ZappacostaCahillChristensenEmerson
Barkley – FabregasLoftus-Cheek
PedroMorataWillian


BATE: Denis Scherbitski tolppien väliin. Denis Polyakov tai Aleksei Rios alakertaan oikealle laidalle. Aleksandar Filipovic tai Maksim Volodko vasempaan laitaan. Yegor Filipenko ja Nemanja Milunovic tarjolla toppareiksi. Polyakov vaihtoehto toppariksi jos ei pelaa laidassa. Evgeni Yablonski, Stanislav Dragun ja Dmitri Baga keskikentälle. Aleksandr Hleb toisi kokemusta kentälle jos mahtuu avaukseen. Mirko Ivanic ja Igor Stasevich laidoille. Mikhail Gordeichuk ja Rios vaihtoehtoina. Jasse Tuominen tai Nikolai Signevich kärkeen.


Scherbitski
RiosPolyakovFilipenkoVolodko
Yablonski
IvanicDragunBagaStasevich
Tuominen


Chelsealla on ollut hieman nihkeää Europeleissä vaikka kaksi voittoa kahdesta ottelusta onkin tullut. Jokohan nyt tärähtäisi isompaa voittoa taululle vai jatketaanko 1-0-voittojen sarjaa. Voitto kuin voitto kyllä kelpaa ja täysi yhdeksän pisteen potti kolmen kierroksen jälkeen toisi jatkopaikan jo käden ulottuville. Toivotaan kunnon mylläkkää, mutta jos Chelsea ei ole terävimmillään niin BATE kyllä antaa kovan haasteen. Kotivoitto tilaukseen. Onko se 1-0, 2-1, 3-0 vai mikä jää nähtäväksi.


Chelsea 3 (Ruben Loftus-Cheek, Andreas Christensen, Pedro)
BATE 0

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

ChelseaBATE 3-1 (2-0)


2’ Ruben Loftus-Cheek 1-0
8’ Loftus-Cheek 2-0
34’ Aleksandr Hleb []
54’ Loftus-Cheek 3-0
79’ Aleksei Rios 3-1


Saihan se Chelseakin vihdoin maalihanoja auki myös Euroopassa tai ainakin Ruben Loftus-Cheek sai. Aikalailla täysin Chelsean hallussa oli peli. Maalipaikat olivat kuitenkin ehkä enemmän ”tuosta olisi voinut tehdä” kuin ”tuosta olisi pitänyt tehdä” tyylisiä. Harmi, että suht lopussa meni nolla, mutta täydet pisteet kolmen kierroksen jälkeen on pääasia.


Unelma-alku otteluun Chelsean kannalta, ku jo toisella minuutilla Ruben Loftus-Cheek tälläsi Davide Zappacostan syötöstä pallon maaliin pilkun tuntumasta, 1-0! Hieman vitosen jälkeen Willianilta hyvä kuljetus 16 metrissä kohti keskustaa. Laukaus pakin jalan kautta maalin ohi. Tämä kulmapotku ei tuottanut vielä tulosta, mutta hetkeä myöhemmin kulmapotkusta Chelsea meni kahden maalin johtoon. Loftus-Cheek jälleen asialla. Ohjaus viidestä metristä takakulmaan Willianin antamaan kulmapotkuun, 2-0! Vartin kohdalla Chelsean kolmas maali oli lähellä. Pedro hankkii kulmapotkun. Gary Cahill saa päätä väliin etukulmalla ja pallo on mennä maaliin Andreas Christensenin päästessä vielä ohjausyrityksen maaliviivan tuntumassa. Pallo jää kuitenkin juutin jalan alle ja näin maali jää syntymättä. Puolisen tuntia on pelattuna, kun Willian pääsee kokeilemaan maalintekoa BATE-vahti Denis Scherbitskin huonon nyrkkeilyn jälkeen. Brassin laukaus painuu kuitenkin melko selvästi maalin ohi. 40 minuutin kohdalla Cesc Fabregas nostaa boksiin ja Zappacosta jatkaa ykkösellä pilkun tuntumaan. Loftus-Cheekin pusku menee vasemmalta maalin ohi. Willianilta vielä pari yritystä tauon jo häämöttäessä. Ensin laukaus 16 tuntumasta suoraan Scherbitskin syliin. Lisäajalla vielä saksarivolleymikälie suoraan ilmasta joka nousee reilumman puoleisesti maalin yli.


Toinen jakso etenee noin 10 minuuttia, kun juhlitaan Chelsean ja Loftus-Cheekin kolmatta osumaa. Pedro kuljettaa rankkarialueelle ja puolustaja pääsee katkomaan. Pallo ajautuu tästä Loftus-Cheekille joka laukoo 18 metristä tarkasti oikeaan alakulmaan, 3-0! Parisen minuuttia myöhemmin Scherbitski on hieman vaikeuksissa Willianin kaukolaukauksen kanssa, mutta puolustus hoitelee irtopallon ennen Sinisiä. Tunnin jälkeen Victor Mosesin matala laukaus 20 metristä jää sen sijaan varmasti BATE-maalivahdin haltuun. Välillä käväistään toisessa päässä, kun Mirko Ivanic kuljettaa rankkarialueelle. Laukaus ottaa osuman Cahillin jalkaan ja menee suoraan Kepa Arrizabalagalle. Zappacosta koettelee Scherbatskia terävällä kudilla 20 metristä. Maalivahti torjuu varsin vaikkakin hieman vaaralliselle alueelle. Chelsean pelaajia ei kuitenkaan irtopallossa näy. 70 minuutin jälkeen Moses kuljettaa kohti rankkarialuetta. Pallo karkaa Mosesilta, mutta tulee sopivasti Olivier Giroudille joka pääsee kääntymään laukomaan. Scherbatski torjuu hyvin. BATEn paikka tulee jälleen Ivanicille joka laukoo kaaren sisältä maalin yli hyvin rakennetusta hyökkäyksestä. Callum Hudson-Odoi tekee itselleen vetopaikan 16 tuntumaan, laukaus blokataan kulmaksivnoin vartti ennen loppua. BATE pääsee maalin makuun noin, kun noin kymppi on jäljellä. Igor Stasevich antaa vaparikeskityksen vasemmalta laidalta sivurajan tuntumasta takakulmalle josta täysin vapaaksi jäänyt/päässyt Aleksei Rios jatkaa pallon maaliin, 1-3. Loftus-Cheek pääsee hakemaan neljättä maalia hieman 80 minuutin jälkeen. Riiston jälkeen vahva kuljetus rankkarialueelle. Scherbatski saa torjuttua ulkosyrjätuikkauksen. Lisäajalla Hudson-Odoi pääsee vielä rankkarialueelle Mosesin syötöstä. Pakki vipuun harhautuksella, mutta laukaus nousee yli.


Kepa Arrizabalaga Torjuntatyöt hyvin vähissä. Maalille ei voinut oikein mitään.
Davide Zappacosta Erittäin pirteä oikealla laidalla. Pääsi haastoilla ohi ja keskityksissäkin oli laatua.
Gary Cahill Hyökkäyspäässä yksi hyvä jatkokulmapotkuun. Puolustuspäässä ei tarvinnut suuremmin heilua.
Andreas Christensen Hoiteli vähät puolustustyöt varmasti. Taisteli hienosti jo lähes varmalta näyttäneen kulmapotkun rajaheitoksi.
Emerson Palmieri Väläytteli taitojaan pariin otteeseen.
Mateo Kovacic Varsin hyvällä pelipäällä. Aikaili pariin otteeseen hieman liikaa ja lupaava maalipaikka meni sivusuun.
Cesc Fabregas Ei mikään kovinkaan ihmeellinen peli. Kerran pari näytti parhaita syöttöjään.
Ruben Loftus-Cheek Ottelun ylivoimainen kuningas. Dominoi suurelta osin miten halusi. Kolme maalia tietysti mahtava suoritus, mutta muukin tekeminen oli erittäin kovalla tasolla. Tempokuljetukset ja pallon suojaaminen erityisesti täyttä timanttia. Joo joo vastustaja ei ollut ihan maailman kärkipäästä, mutta minä ainakin leijun RLC:n esityksen aiheuttamassa hyvässä olossa vähintään lauantaiseen JJK:n peliin asti.
Pedro Ei välttämättä huono jos ei varsinaisesti loistanutkaan.
Olivier Giroud Vähiin jäi maineteot. Yksi paikka oli toisella jaksolla. Sitten oliko avausjaksolla meinasi päästä paikkaan, mutta Fabin syöttö oli aavistuksen liian kova tai sitten OG liian hidas.
Willian Aloitti vahvasti, mutta ehkä vähän hiipui pelin edetessä. Syötti maalin.


Victor Moses (57’ Willian) Ihan kohtuullisesti esillä. Pari kolme kertaa pääsi kuljettamaan vaarallisen oloisesti. Vähäiset peliminuutit kuitenkin hieman näkyivät ajoittain kohmeassa kosketuksessa, kun ei muutenkaan taida ihan kirkkainta kärkeä olla.
Callum Hudson-Odoi (60’ Pedro) Ihan kivat 30 minuuttia peliaikaa. Sai varsin alkuun paljon palloa. Väläytteli nopeuttaan ja haasto kykyä, mutta ihan parasta ei saanut irti.
N’Golo Kante (78’ Kovacic) Ei ehtinyt sen suuremmin esille.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Europa Leaguen lohkovaihe ja neljäs ottelukierros on homman nimi torstaina, kun Chelsea on matkannut Valko-Venäjälle BATEn vieraaksi. Lontoolaisille olisi voitolla jatkopaikan varmistus tarjolla. Jopa lohkovoitto jos Vidi ja PAOK pelaavat lohkon toisessa ottelussa tasapelin. Kolmen kierroksen jälkeen Chelsealla on täydet yhdeksän pistettä. BATE, Vidi ja PAOK ovat kaikki kolmessa pisteessä.


Chelsean viisi viimeistä ottelua


Sitten edellisen BATE-ottelun Blues on jatkanut voittovireessä niin Valioliiga- kuin liigacupkentillä.


Manchester United (H, Premier League) 2-2 (Antonio Rudiger, Ross Barkley; Anthony Martial x 2)
BATE (H, Europa League) 3-1 (Ruben Loftus-Cheek x 3, Aleksei Rios)
Burnley (A, Premier League) 4-0 (Alvaro Morata, Ross Barkley, Willian, Ruben Loftus-Cheek)
Derby County (H, Carabao Cup) 3-2 (Fikayo Tomori (oma maali), Richard Keogh (oma maali), Cesc Fabregas; Jack Marriott, Martyn Waghorn)
Crystal Palace (H, Premier League) 3-1 (Alvaro Morata x 2, Pedro; Andros Townsend)


BATEn viisi viimeistä ottelua


Myös BATE on ollut voittoisa kotimaansa viheriöillä ja onkin kolmen ottelun voittoputkessa tuon Chelsea-tappion jälkeen.


Gorodeya (H, Premier League) 3-2 (Hervaine Moukam, Nikolai Signevich, Maksim Skavysh; Dmitri Lebedev, Bojan Dubajic)
Chelsea (A, Europa League) 1-3 (Aleksei Rios; Ruben Loftus-Cheek x 3)
Gomel (A, Premier League) 1-0 (Maksim Skavysh)
Dinamo Brest (A, Premier League) 3-1 (Yegor Filipenko, Maksim Skavysh, Igor Stasevich; Pavel Savitskiy)
Neman Grodno (H, Premier League) 1-0 (Evgeni Berezkin)


Loukkaantumiset, pelikiellot ja muut poissaolot


Chelsea: Marcos Alonso, David Luiz, Antonio Rudiger, Victor Moses ja Alvaro Morata jäivät Lontooseen lepäämään. Cesc Fabregas on kuumeisena sivussa.


BATE: Vladislav Mukhamedov on loukkaantuneena.


Kokoonpanot


Chelsea: Kepa Arrizabalaga lienee tolppien välissä. Neljän alakerrassa Davide Zappacosta ja Emerson Palmieri laidoille. Ethan Ampadu haastaa Gary Cahillin ja Andreas Christensenin topparien tontilla. Keskikentällä voidaan odotella ainakin Mateo Kovacicia ja Ruben Loftus-Cheekiä avaukseen. Jorginho ottanee kolmannen paikan. Ampadu ja Ross Barkley myös tarjolla avaukseen. N’Golo Kante aloittanee penkillä. Hyökkäyspäässä saatetaan nähdä Eden Hazard avauksessa. Jos ei Hazard avaa niin toivotaan Callum Hudson-Odoita avaukseen. Pedro tai Willian oikealle laidalle. Loftus-Cheek toki myös vaihtoehto jos ei avaa keskikentän kolmikossa. Olivier Giroud kärkeen.


Arrizabalaga
ZappacostaCahillChristensenEmerson
KovacicJorginhoLoftus-Cheek
PedroGiroudHazard


BATE: Denis Scherbitski maalille. Aleksei Rios puolustuksen oikealle laidalle. Maksim Volodko vasempaan laitaan. Aleksandar Filipovic ja Yegor Filipenko toppareiksi. Stanislav Dragun ja Dmitri Baga ottavat pari kolmesta keskikentän paikasta. Evgeni Yablonski tai Aleksandr Hleb kolmanneksi lenkiksi. Marko Ivanic tai Maksim Skavysh oikealle laidalle. Igor Stasevich vasemmalle laidalle hyökkäykseen. Nikolai Signevich ja Jasse Tuominen kisaavat kärkimiehen paikasta.


Scherbitski
RiosFilipovicFilipenkoVolodko
BagaDragunHleb
SkavyshSignevichStasevich


Jos Chelsea tulee kentälle pelaamaan ja näyttämään, että se on joukkueista parempi voi lukemat olla jotain samankaltaista kuin Stamford Bridgellä tai enemmänkin. Jos Chelsea luulee olevansa parempi joukkue ja voiton irtoavan pelkällä paikalle saapumisella niin ongelmissa ovat. Chelsealle kaksi tai kolme osumaa, jopa neljä jos oikein saavat pelin kulkemaan eivätkä himmaile toisella jaksolla. BATElle nolla tai yksi maali.


BATE 1 (Jasse Tuominen)
Chelsea 3 (Ruben Loftus-Cheek, Olivier Giroud, Eden Hazard)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

BATEChelsea 0-1 (0-0)


52’ Olivier Giroud 0-1


Voitto on voitto vaikka peli sinänsä varsin tuskaista Chelsealle olikin. Huolimattomuus vaivasi syöttöpeliä eikä peli-ilme muutoinkaan ollut lähelläkään parasta. BATE puolusti varsinkin avausjaksolla loistavasti eikä antanut Chelsealle tilaa keskustassa. Kotijoukkueella oli kaikki saumat ottaa voitto, mutta maalikehikot estivät kolmesti maalinteon. Neljä voittoa neljästä pelistä ja jatkopaikka on Chelsean taskussa jo tässä vaiheessa. Siihen täytyy tietysti olla tyytyväinen.


Jo alusta lähtien oli nähtävissä, että Chelsealla ei pallollinen peli ole ihan kuosissaan. 10 minuutin paikkeilla jo hetken näytti, että vieraat saavat konetta käyntiin vaan mitä vielä. BATElla oli pari paikkaa maalintekoon heti 10 minuutin jälkeen. Dmitri Baga laukoo 20 metristä tolppaan. Heti perään kulmapotkusta pallo etutolpalle josta Stanislav Dragun pääsee jatkamaan. Kepa Arrizabalagan hyvä reaktiotorjunta pitää ottelun maalittomana. Vajaa 20 minuuttia kellossa, kun Chelseakin saa hieman toimintaa aikaan hyökkäyspäässä. Ross Barkley syöttää Olivier Giroudille rankkarialueen sisään. Ranskalaisen laukaus blokataan. Chelsea ottaa avausjakson toisen puolen aikana pallon totaalisesti haltuunsa, mutta ei onnistu murtautumaan maalipaikoille vaan pyörittelee lähinnä laidoilla ja 25-30 metrissä. Emerson Palmieri kokeilee kertaalleen hieman kauempaa. Varsin epätoivoinen yritys meneekin oikealta maalin ohi. Giroud puskee Eden Hazardin antaman kulmapotkun maalin ohi hankalasta asennosta.


Toiselle jaksolle Chelsea näyttää tulevan määrätietoisemmalla otteella eikä BATEnkaan pakka aivan yhtä tiivis ole kuin avausjaksolla. Chelsea saakin vihdoin maalin aikaan 52. minuutilla. Emerson keskittää vasemmalta laidalta ja Giroud puskee reilusta viidestä metristä etukulmaan, 1-0! Hazardin laukaus blokataan parisen minuuttia myöhemmin belgialaisen pelattua seinä Giroudin kanssa 16 tuntumassa vastahyökkäyksen poikasen päätteeksi. Toisessa päässä kolistellaan ylärimaa, kun Igor Stasevich ohjaa irtopallosta tulleen laukauksen rimaan josta pallo kimpoaa kentän puolelle. Seuraavakin paikka tulee kotijoukkueelle. Stasevich syöttää päädyn tuntumasta takaviistoon ja Aleksei Rios löytyy vapaana pilkun oikealta puolelta. Laukaus karkaa avopaikasta maalin yli. Hazardilla on paikan tynkää, mutta pallo ei jää kunnolla haltuun. Lopulta Hazard saa kuitenkin laukauksen aikaan, mutta tämän Denis Scherbitski torjuu. Kuten tekee myös Barkleyn matalalle kudille hetkeä myöhemmin. BATE-vahti jatkaa hyviä otteitaan torjumalla Giroudin puskun kulmapotkusta maalin yli. Barkley saa tilaa ja laukoo reilusta 20 metristä yli vajaan 70 minuutin kohdalla. Hieman myöhemmin Jorginho kokee saman kohtalon päästyään laukomaan purkupallosta. Evgeni Berezkin laukoo oikealta ohi muutama minuutti ennen varsinaisen peliajan loppua. Lisäajan loppuun vielä yksi tolppa BATElle. Kulmapotkun purkupallo jää rp-alueen kaarelle josta BATEn pelaaja tällää tolppaan. Gary Cahill selvittää irtopallon maalin edestä päätyrajan yli.


Kepa Arrizabalaga Hyvä torjunta ottelun alkupuolella etukulmalta tulleeseen jatkoon. Tolpat, nuo maalivahdin parhaat kaverit, pelastivat kolmesti.
Davide Zappacosta Aika hukassa oli mies. Niin hyökkäyspäässä kuin puolustuspäässäkin.
Gary Cahill Lopussa pelasti maalin.
Andreas Christensen Yksi isompi harhasyöttö. Katkoi useamman kerran varsin hyvin.
Emerson Palmieri Keskityspallo Giroudin maaliin ohi hieno. Muutenkin laitapakeista näkyvämmin esillä.
Ruben Loftus-Cheek Vaisuksi jäi anti tällä kertaa. Ei tässä nyt toki mitään hattutemppua odoteltu, mutta enemmän kuin mitä nyt saatiin. Ei saatu nimittäin oikein mitään.
Jorginho Mukana rakentamassa maalia nopealla syötöllä laidalle. Muutoin ratkaisusyötöt hukassa vaikka tuttuun tapaan jauhoi syöttöjä eniten.
Ross Barkley Pari parempaa hetkeä nostivat otteet RLC:a paremmiksi.
Pedro Ei suuremmin esillä. Yhteispeli Zappan kanssa kadoksissa.
Olivier Giroud Tulihan se maali sieltä! Hyökkäyspäässä pääpelissä varsin vahvaa tekemistä muutenkin kuin puskumaalin muodossa.
Eden Hazard Belgialaisen standardeilla varsin surkea esitys. Muidenkin mittareilla heikko tai ainakin heikomman puoleinen.


Willian (62’ Hazard) Suht aktiivinen, mutta ei lopulta saanut ihmeitä aikaan.
Mateo Kovacic (64’ Loftus-Cheek) Aika pimennossa paria terävämpää hetkeä lukuunottamatta.
Callum Hudson-Odoi (85’ Pedro) Pääsi sentään vähän maistelemaan tunnelmaa. Taisi saada muutaman pallokosketuksenkin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Eurooppa liigan lohkovaiheen viides ottelukierros tietää Chelsealle PAOKin isännöintiä Stamford Bridgellä. Joukkueet kohtasivat lohkovaiheen avauksessa, kun Blues haki Kreikasta 1-0-voiton Willianin osumalla. Jatkopaikan Chelsea on jo lunastanut, mutta lohkovoitto ei ole vielä taskussa. Voitto tai tasapeli PAOKia vastaan riittää lohkovoittoon riippumatta siitä mitä BATEn ja Vidin pelissä tapahtuu. Tappiokin riittää lohkovoittoon jos Vidi ei voita BATEa.


Chelsean viisi viimeistä ottelua


Sinisten paluu tositoimiin maaottelutauolta oli kaikkea muuta kuin onnistunut. Heikolla pelillä tuloksena oli kauden ensimmäinen tappio Tottenhamin vieraana.


Derby County (H, Carabao Cup) 3-2 (Fikayo Tomori (oma maali), Richard Keogh (oma maali), Cesc Fabregas; Jack Marriott, Martyn Waghorn)
Crystal Palace (H, Premier League) 3-1 (Alvaro Morata x 2, Pedro; Andros Townsend)
BATE (A, Europa League) 1-0 (Olivier Giroud)
Everton (H, Premier League) 0-0
Tottenham (A, Premier League) 1-3 (Olivier Giroud; Dele Alli, Harry Kane, Son Heung-Min)


PAOKin viisi viimeistä ottelua


PAOK on parin voitottoman pelin jälkeen parempaan iskuun. Kolmen voiton putkessa on hyvä lähteä haastamaan Chelseaa.


Atromitos (A, Super League) 1-1 (Jose Crespo; Roland Ugrai)
Vidi (A, Europa League) 0-1 (Georgi Milanov)
Panaitolikos (H, Super League) 2-1 (Nikolaos Marinakis (oma maali), Chuba Akpom; Alhassan Kamara)
Ergotelis (A, Cup) 2-1 (Diego Biseswar, Pontus Wernbloom; Giannis Iatroudis)
Xanthi (H, Super League) 2-0 (Aleksandar Prijovic, Mauricio)


Loukkaantumiset, pelikiellot ja muut poissaolot


Chelsea: Eden Hazard ja Victor Moses ovat loukkaantuneina.


PAOK: Ei poissaoloja.


Kokoonpanot


Chelsea: Voisi olettaa, että kokoonpano on suurelta osin eri mitä Tottenhamia vastaan nähtiin. Kepa Arrizabalaga on yksi harvoista jotka pitävät avauksen paikkansa. Puolustuksessa koko nelikko mennee vaihtoon. Davide Zappacosta oikealle laidalle. Emerson Palmieri vasempaan laitaan. Andreas Christensen ottaa toisen topparin paikoista. Gary Cahill tai Ethan Ampadu tanskalaisen kaveriksi. Cahill lienee vahvoilla. Keskikentän kolmikossakin voi odottaa kierrätystä. Cesc Fabregas ottaanee paikan keskimmäisenä. Ruben Loftus-Cheek ja Ross Barkley ovat vahvasti tarjolla avaukseen. Ampadu tarjolla keskikentälle jos ei pelaa topparina, mutta veikkaisin waleslaisen jäävän penkille. Hyökkäyspäässä Olivier Giroud noussee avaukseen Alvaro Moratan tilalle. Laidoilla Pedro ja Willian kaksikon avauspaikat ei yllättäisi. Toivotaan kuitenkin Callum Hudson-Odoin löytyvän avauksesta.


Arrizabalaga
ZappacostaCahillChristensenEmerson
BarkleyFabregasLoftus-Cheek
PedroGiroudHudson-Odoi


PAOK: Alexandros Paschalakis maalille. Leo Matos alakertaan oikealle laidalle. Alin Tosca vasempaan laitaan. Fernando Varela ja Jose Crespo toppareiksi. Vieirinha ja Stelios Kitsiou vaihtoehtoina laidoille. Yevhen Khacheridi toppariksi. Keskikentän pohjalla on ollut Europa Leaguessa kierrätystä. Pontus Wernbloom, Mauricio, Evhen Shakhov ja Jose Canas ovat kaikki avanneet kahdessa ottelussa. Siitä sitten valitsemaan mieluisin kaksikko avaukseen. Dimitrios Pelkas kymppipaikalle. Leo Jaba ja Diego Biseswar ovat vaihtoehtoja laidoille. Omar El Kaddouri on tarjolla vasempaan laitaan tai kymppipaikalle. Dimitris Limnios kisaa oikean laidan paikasta. Aleksandar Prijovic kärkeen. Chuba Akpom haastaa.


Paschalakis
Matos – Varela – Crespo – Tosca
Wernbloom – Mauricio
Limnios – Pelkas – Biseswar
Prijovic


Selvää parannusta Spurs-tappioon odotetaan ja toivotaan. Lohkovoiton varmistus kotivoitolla, siinäpä sopiva tavoite torstai-iltaan. Sellainen pitäsi myöskin olla otettavissa jos ja kun Chelsea pelaa parhaalla tai edes lähes parhaalla tasollaan. Maalihanojakin olisi hyvä availla vaikkapa kolmen osuman muodossa, mutta 1-0-voittokin otetaan toki vastaan.


Chelsea 3 (Olivier Giroud, Ross Barkley, Gary Cahill)
PAOK 0

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Chelsea – PAOK 4-0 (2-0)


7’ Yevhen Khacheridi []
27’ Olivier Giroud 1-0
37’ Giroud 2-0
50’ Pontus Wernbloom []
53’ Gary Cahill []
60’ Callum Hudson-Odoi 3-0
78’ Alvaro Morata 4-0
79’ Dimitrios Pelkas []


Voitto, nollapeli, Callum Hudson-Odoi avauksessa ja maalinteossa, Olivier Giroud teki kaksi maalia ja Alvaro Moratakin osui vaihtomiehenä. Onhan tuossa yhteen peliin jo mukavasti hyviä juttuja. Lohkovoittokin on jo paketissa viiden kierroksen jälkeen. Oli jo itseasiassa ennen kuin Chelsea ja PAOK ehtivät edes peliään aloittaa BATEn voittaessa Vidi 2-0. Täysin Sinisten hallussahan peli oli. PAOKin aikainen ulosajo ei ainakaan helpottanut kreikkalaisten pelaamista.


Ottelu otti ratkaisevaa käännettä jo alkuhetkillä, kun Yevhen Khacheridi sai suoran punaisen seitsemännellä minuutilla. Khacheridi joutui kaatamaan Olivier Giroudin rankkarialueen kaaren tuntumassa Chelsea-hyökkääjän oltua karkumatkalla PAOKin alakerran heikon syöttöpelin johdosta. Cesc Fabregas sai yrittää maalintekoa vapaapotkusta. Matala laukaus meni vasemmalta maalin ohi. 10 minuutin jälkeen Pedro rynnistää rankkarialueelle Fabregasin hienosta syötöstä. Laukaus nousee maalin yli. Callum Hudson-Odoi on seuraavana laukausvuorossa kahdella yrityksellä minuutin sisään. Ensimmäisen Hudson-Odoi sijoittaa oikealta ohi. Toinen menee suoraan maalivahti Alexandros Paschalakisille. PAOK pääsee hetkellisesti vierailemaan hyökkäyspäässä 20 minuutin lähestyessä. Gary Cahill blokkaa uhrautuvasti Mauricion laukauksen reilusta 20 metristä. Toisessa päässä Ruben Loftus-Cheek on lähellä maalintekoa. Paschalakis saa hieman näppejään RLC:n vedon tielle ja pallo menee maalin ohi. Seuranneesta kulmapotkusta Cahill puskee vasemmalta ohi. Avausmaalia päästään juhlimaan vajaan puolen tunnin kohdalla. Fabregas syöttää Pedrolle joka pitää palloa hetken 16 tuntumassa. Tilaa laukaukselle ei löydy, mutta Olivier Giroud löytyy rankkarialueelta oikean laidan puolelta. Giroud laukoo pallon tarkasti matalana takakulmaan, 1-0! Toinen maali on lähellä heti perään. Hudson-Odoin laukaus rp-alueen kaaren tuntumasta osuu ylärimaan. 10 minuuttia myöhemmin Giroud osuu toistamiseen ja loisteliaasti. Fabregasin loistava syöttö löytää ranskalaisen rangaistusalueelta vitosen kulmalta vasemmalta. Laukaus suoraan ilmasta painuu etukulmaan, 2-0! Cahill ottaa vielä toisenkin hyvän blokin, kun toppari pysäyttää vahvan nousun tehneen Leo Jaban laukauksen hieman ennen taukoa.


Loftus-Cheek tekee itselleen vahvalla kuljetuksella toisen jakson ensimmäisen maalipaikan. RLC ohittaa pari kolme PAOKin pelaajaa. Paschalakis pelastaa vieraat takaiskulta torjumalla vedon kulmaksi. Tunnin kohdalla juhlitaan Chelsean kolmatta ja Hudson-Odoin ensimmäistä maalia. Kulman jälkitilanteesta Fabregas syöttää Hudson-Odoille. CHO kuljettaa rankkarialueelle ja laukoo pallon etukulmasta sisään, 3-0! Hudson-Odoilla on näppinsä tai paremminkin jalkansa pelissä myös Chelsean neljännessä maalissa reilu kymppi ennen loppua. Keskityspallo oikealta laidalta löytää Alvaro Moratan joka puskee viidestä metristä etukulmaan, 4-0! Viimeisen 10 minuuttisen alkupuolella Hudson-Odoi laukoo etukulmasta yli. Willianin hyvä yritys pysähtyy Paschalakisin torjuntaan vitonen ennen loppua. Ross Barkley laukoo vielä vaparin 20 metristä hieman yli oikeasta yläkulmasta varsinaisen peliajan vedellessä jo viimeisiään.


Kepa Arrizabalaga Kylmissään sai värjötellä tolppien välissä, kun tekemistä ei oikein ollut.
Davide Zappacosta Pari hyvänoloista keskitystä, mutta omat eivät saaneet aivan jatkoja aikaan vaikka tarjolla olisi ollut helppo maali.
Gary Cahill Pari väkevää blokkia jäi parhaiten mieleen.
Andreas Christensen Helppo iltapuhde, kun puolustushommat olivat lähes nollissa. Tuntuu saavaan joka pelissä (vähän) isompaa tärskyä. Nytkin lonkka otti kipeätä toisella jaksolla, mutta onneksi näyttänyt lopulta kuin hetkelliseltä kitumiselta.
Emerson Palmieri Vähän samaa tarinaa kuin Zappacostalla. Hyviä palloja boksiin, mutta ei kelvannut kavereille sitten kuitenkaan.
Ross Barkley Aika pimentoon jäi ainakin meikäläisen tutkassa.
Cesc Fabregas Tilaa ja aikaa oli pallon kanssa huseeraamiseen ja tästähän Fab nauttii. Jakeli varmaan kymmenkunta loistavaa palloa Pedrolle, Giroudille ja kumppaneille.
Ruben Loftus-Cheek Pari kolme kertaa lähti komeasti kuljetukseen ja PAOKin alakerta oli kusessa. Vahva myös alaspäin ja otti pari kertaa miehen irti pallosta tylysti, mutta puhtaasti vahvalla kropallaan.
Pedro Jalat kävivät tiuhaan tahtiin. Välillä turhankin tiuhaan. Hyvää malttia avausmaalissa ettei lähtenyt suotta laukomaan päin puolustusta vaan pelasi Giroudille vapaaseen paikkaan.
Olivier Giroud Kaksi tyylikästä osumaa.
Callum Hudson-Odoi Vihdoin avauksessa! Oli heti alkuun terävänä ja pääsi paikoille. Toisella jaksolla sitten tuli se maalikin ja vielä maalisyöttö lisäksi. Eiköhän tällä esityksellä pelannut avauspaikan myös lohkovaiheen päätösotteluun.


Ethan Ampadu (63’ Zappacosta) Peliminuutteja hieman erikoisemmalla paikalla oikeana laitapakkina. Ei mitään ihmeempää jäänyt kerrottavia.
Willian (66’ Pedro) Lopussa pääsi hyvään vetopaikkaan.
Alvaro Morata (75’ Giroud) Vastasi OG:n haasteeseen ja iski yhden osuman.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Eurooppa liigan lohkovaihe tulee päätökseen. Chelsea on jo jatkopaikkansa ja lohkovoitonkin varmistanut. Blues matkaa päätöskierroksella Unkariin Vidin vieraaksi. Vidi (6 pistettä) taistelee vielä jatkopaikasta yhdessä BATEn (6 pistettä) ja PAOKin (3 pistettä) kanssa.


Chelsean viisi viimeistä ottelua


Sinisillä on allaan vaihteleva viikko. Wolverhamptonia vastaan tuli tappio, mutta Manchester Citystä irtosi makea voitto.


Tottenham (A, Premier League) 1-3 (Olivier Giroud; Dele Alli, Harry Kane, Son Heung-Min)
PAOK (H, Europa League) 4-0 (Olivier Giroud x 2, Callum Hudson-Odoi, Alvaro Morata)
Fulham (H, Premier League) 2-0 (Pedro, Ruben Loftus-Cheek)
Wolverhampton (A, Premier League) 1-2 (Ruben Loftus-Cheek, Raul Jimenez, Diogo Jota)
Manchester City (H, Premier League) 2-0 (N’Golo Kante, David Luiz)


Vidin viisi viimeistä ottelua


Myös Vidin edellinen viikko sujui tappion ja voiton merkeissä. Viikolla kaatui Cupissa Budafoki, mutta viikonloppuna tuli tappio Ujpestin vieraana liigassa.


Debrecen (A, OTP Bank Liga) 1-0 (Loic Nego)
BATE (A, Europa League) 0-2 (Nikolay Signevich, Mirko Ivanic)
Honved (H, OTP Bank Liga) 2-0 (Roland Juhasz, Marko Scepovic)
Budafoki MTE (A, Magyar Kupa) 2-0 (Loic Nego, Marko Scepovic; Balint Olah)
Ujpest (A, OTP Bank Liga) 0-2 (Soma Novothny, Obinna Nwobodo)


Loukkaantumiset, pelikiellot ja muut poissaolot


Chelsea: Gary Cahill, Mateo Kovacic ja Victor Moses ovat loukkaantuneina. Kepa Arrizabalaga, Cesar Azpilicueta, Antonio Rudiger, N’Golo Kante ja Eden Hazard jäivät Lontooseen lepäämään.


Vidi: Ei poissaoloja tai ainakaan tietoa niistä.


Kokoonpanot


Chelsea: Willy Caballero lienee tolppien välissä. En laita vastaan vaikka Marcin Bulka tai Jamie Cumming maalilla olisikin. Davide Zappacosta puolustuksen oikealle laidalle. Vasemmalle laidalle Emerson Palmieri tai Marcos Alonso. Todennäköisesti Emerson. Toppariosastolla David Luizin voisi olettaa olevan penkillä ja avauksen kaksikkona olisi Ethan Ampadu ja Andreas Christensen. Keskikentällä Jorginho ottaa Luizin tapaan paikan penkiltä. Cesc Fabregas ottaa paikan avauksessa. Ruben Loftus-Cheek ja Ross Barkley myös avaukseen. George McEachran pääsee toivottavasti kentälle penkin kautta. Hyökkäyspäässä Pedro tai Willian oikealle laidalle. Callum Hudson-Odoi vasempaan laitaan. Olivier Giroud tai Alvaro Morata kärkeen.


Caballero
ZappacostaAmpaduChristensenEmerson
BarkleyFabregasLoftus-Cheek
PedroGiroudHudson-Odoi


Vidi: Adam Kovacsik on viime aikoina pelannut maalilla. Tomas Tujvel on ollut maalilla kahdessa Eurooppa liigan pelissä. Eurooppa liigassa neljän alakerta on ollut samassa muodossa kaikissa lohkovaiheen otteluissa. Attila Fiola oikealla laidalla ja Stopira vasemmalla laidalla. Toppareina Roland Juhasz ja Paulo Vinicius. Keskikentällä Loic Nego ja Anel Hadzic ovat olleet luottomiehiä. Boban Nikolov tai Mate Patkai kolmanneksi lenkiksi. Georgi Milanov ja Szabolcs Huszti ylemmäksi keskikentälle. Istvan Kovacs vaihtoehtona. Marko Scepovic kärkeen.


Kovacsik
FiolaJuhaszViniciusStopira
NegoHadzicNikolov
MilanovHuszti
Scepovic


Mainetta ja kunniaa olisi jaossa jatkopaikan ollessa jo taskussa. Mielenkiintoista nähdä miten Vidi lähestyy ottelua, kun jatkopaikka olisi vielä tarjolla. Chelsean voisi olettaa hallitsevan palloa. Edellinen kohtaaminen oli varsin hikinen vääntö jossa Vidillä oli omat saumansa. Vierasvoitosta lähdetään liikkeelle. Nolla tai ykkönen Vidin maalisarakkeeseen. Chelsealle kakkosta tai kolmosta.


Vidi 0
Chelsea 2 (Olivier Giroud, Pedro)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

VidiChelsea 2-2 (1-1)


30’ Willian 0-1
32’ Ethan Ampadu (oma maali) 1-1
56’ Loic Nego 2-1
69’ Szabolcs Huszti []
73’ Paulo Vinicius []
75’ Olivier Giroud 2-2
76’ Nego []
79’ Ruben Loftus-Cheek []


Ei saanut Chelsea lohkovaiheesta täyttä pistepottia, kun Vidin vieraana matkaan tarttui vain yksi piste. Jatkopaikkahan tässä vaiheessa se tärkein juttu on/oli. Nihkeää oli Chelsean pelaaminen. Panoksettomuus näkyi sillä huonommalla tavalla eli pelaaminen oli turhan hidasta ja löysääkin. Pari hienoa vaparimaalia olivatkin lontoolaisten suurimmat ilon aiheet. George McEachranin olisi mieluusti nähnyt kentän puolella.


Boban Nikolov pääsi hyvän rakentelun jälkeen vetopaikkaan rankkarialueen sisälle viiden minuutin kohdalla. Laukaus menee vasemmalta maalin ohi. Ross Barkley laukoi pian tämän jälkeen toisessa päässä rp-alueen kaarelta Callum Hudson-Odoin syötöstä. Puolustus blokkaa Barkleyn laukauksen. 10 minuutin tuntumassa Willianin kulmapotku tulee Alvaro Moratan jatkosta Barkleylle. Barkley ei ehdi reagoimaan kunnolla ja jatko onkin enemmän kimmoke kuin todellinen ohjaus. Pallo kimpoaa kuitenkin maalia kohti, mutta Adam Kovacsik saa torjuttua. 20 minuutin jälkeen Nikolov riistää hyökkäyspäässä pallon ja syöttää Loic Negolle 16 tuntumaan. Negon kääntölaukaus jää varmasti Willy Caballeron hyppysiin. Puoli tuntia pelattuna, kun Willian hankkii vapaapotkun 20 metristä terällä kuljetuksella. Brassi laukoo vapaapotkun itse ja laukookin pallon muurin yli maaliin, 1-0! Aivan maalin oikeaan nurkkaan pallo ei menee, mutta Kovacsik ei palloon yllä vaikka hyvin mukana onkin. Chelsean johtoasema ei kestä kuin parisen minuuttia. Vidi saa kulmapotkun joka pelaataan etukulmalle. Georgi Milanov(?) jatkaa päällään maalin eteen josta katkoa yrittänyt Ethan Ampadu puskee pallon omaan maaliin, 1-1. Viimeisen vitosen alkuun Morata ohjaa vitosen kulmalta Hudson-Odoin keskityksen kohti etukulmaa. Kovacsic nappaa syliinsä. Vidi rakentelee hetken päästä hyvän paikan Negolle. Caballero venyttää mainiolla torjunnalla pallon maalin ohi.


Toinen jakso on vanhentunut parisen minuuttia, kun Stopira puskee kulmapotkusta takakulmalta maalin yli. Heti perään Chelsealta hyvän oloinen hyökkäys. Ruben Loftus-Cheek syöttää Willianille joka leikkaa keskustaan. Laukaus blokataan. 50 minuutin jälkeen Emerson Palmieri laukoo vaparin 20 metristä muuriin. Vidi menee johtoon komealla maalilla vajaan tunnin kohdalla. Hienosti rakennettu nopea hyökkäys. Parilla syötöllä pallo Milanoville joka keskittää. Nego laukoo rp-alueen sisältä suoraan ilmasta etukulmaan, 2-1. Hudson-Odoilla on vetopaikka Barkleyn syötöstä. Laukaus jää vähän heppoiseksi ja Kovacsic torjuu. 70 minuutin lähestyessä hyvä hyökkäys Chelsealta vasemmalta laidalta. Olivier Giroudin ohjaus Emersonin keskitykseen menee kuitenkin pieleen ja pallo maalin ohi. Tästä alkaa Sinisten vahva reilun vitosen kestänyt jakso. Fabregas nostaa vaparin takakulmalle kiertäneelle Giroudille jonka laukaus suoraan ilmasta nousee maalin yli. Hudson-Odoi tekee itselleen vetopaikan juuri ja juuri rp-alueen sisälle. Kovacsic torjuu varmasti. Pedro laukaus Hudson-Odoin keskityksen jälkeen puolestaan liruu niukasti takakulmasta ohi. Hyvä paine palkitaan lopulta tasoitusmaalilla vartti ennen loppua. Giroud laukoo pallon komeasti yläriman kautta vasempaan yläkulmaan rp-alueen kaaren tuntumasta, 2-2! Pelin loppupuolella aika alkaa menemään enemmän nahisteluun ja pieniä kärhämiä meinaa syntyä lähes jokaisen vihellyksen jälkeen. Näinpä lisämaalit jäävät tekemättä.


Willy Caballero Yksi hyvä torjunta avausjakson loppulla. Maaleille ei voinut sen enempiä.
Davide Zappacosta Ei noussut juurikaan esille.
Ethan Ampadu Huono onninen oman maalin mies.
Andreas Christensen Aika näkymättömäksi jäi. Ei mitään isompaa hyvässä tai pahassa.
Emerson Palmieri Toisen jakson hyvän vaiheen aikana enemmän esillä, mutta muuten samaa varsin mitään sanomatonta massaa monen muun kanssa.
Ross Barkley Jokunen ihan hyvin pelattu tilanne, mutta sellainen kunnon draivi päästä maalipaikoille puuttui.
Cesc Fabregas Vaparinosto Giroudille oli ihan nätti, mutta ei ollut Fabin(kaan) syöttöpelissä muuten parasta terää.
Ruben Loftus-Cheek Paras terävyys kateissa. Ei käyttänyt kroppaansa ja tempokuljetuksia juuri lainkaan. Aikamoista höntsää.
Callum Hudson-Odoi Aloitti oikealla laidalla, mutta siirtyi toisella jaksolla vasemmalle. Avausjaksolla pari väläytystä. Toisella tasaisemmin esillä, mutta laukaukset jäivät turhan heppoisiksi. Keskitykset olivatkin CHOn parasta osaamista tänään.
Alvaro Morata Ei juuri esillä. Jotain loukkia tuli avausjakson lopun ohjaustilanteessa ja joutuikin vaihtoon jo lisäajalla.
Willian Sinisten pirtein pelimies. Hakeutui aktiivisesti ratkaisupaikkoihin. Hieno vaparimaali.


Olivier Giroud (45+1’ Morata) Tuntui pitkään ettei saa mitään aikaan. Pääsi kuitenkin pariin hyvään paikkaan ja lopulta iski vaparista pallon komeasti maaliin.
Pedro (56’ Willian) Yksi veto oli mennä maaliin, mutta aika vähiin aika espanjalaiset avut hyökkäyspäässä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään


×