Jump to content
Sign in to follow this  
Sami Paakkanen

Foorumin kolumnit tai mitä lie totisia höpinöitä

Recommended Posts

Rupes korpeemaan eilen ni piti raapia jotain tekstiä. Kai tätä joksikin terapiaksi voi sanoa, paskan vastaaottamisen valmistautumiseksi..

Hyvä lukija, olit sitten vihreä tai persujen tukija ! Eikö parasta elämässä ole se, kun meitä on moneksi? Sama pätee kaikkiin elämän alueisiin, pitää olla erilaisuutta. Erilaisuus tuo elämän eri puolet näkyviin, niiden pohjalta voimme saada uusia näkökulmia ja kokemuksia rikastuttamaan elämäämme. Idun purijoita tarvitaan vihreiden arvojen nimissä, siinä missä persuja manaamassa maahanmuuttajien huonoa käytöstä peloissaan ja vihapuheita kylväen. Viha kuin myös empatia ovat kumpainenkin tärkeitä tunteita kokea. Idut kuin myös persut ovat meitä itseämme, tärkeä osa kokonaisuutta.

Itse asun tässä Malmin lentokentän vieressä ja haluan tuoda yhden täältä käsin näkemäni puolen esille, joka yhdistää ajankohtaisen Hämeentien muutostyön ja Malmin kentän kohtalon toisiinsa. 

Nyt vihreiden arvojen aikakaudella on paljon halua ja painetta muuttaa asfalttia ja betonia ihmisten hyvinvointia lisääviksi kävely- ja pyöräteiksi, puistoiksi ja viheralueiksi. Kaupunkikuvaamme on siis saatu lisää istutuksia ja hieman väljyyttä, kun se on ensin muokattu pois täyteen rakentamalla. En oikein ymmärrä, miksi meidän on pakko tehdä kaikki nurinkurisesti? Ensin päälystämme luontoa betonilla ja piellä, sitten muutaman kymmenen vuoden kuluttua muutamme niitä takaisin kohti vihreämpää maailmaa. Eikö politiikan pitäisi olla kestävää ja siinä samalla säästäväistä?

Suunnitelmissa on siis ahtaa Malmin lentokentän alueelle 24000 asukasta, jolloin luonto muuttuu ruuhkaiseksi kävely- ja pyörätieksi, jossa ei enää sitä pientä omaa rauhaa ole, jonka kenttä ja sen ympäristö tarjoavat vielä minulle ja monelle muulle. Alueen säästäminen luontona olisi luonnon arvojen nostamista taloudellisten arvojen yläpuolelle. Se olisi alueen nykyisten asukkaiden kunnioittamista ja heidän arvostamistaan. Se on myös tulevien sukupolvien arvostamista. Arvona vain taitaa nyt olla raha, jolla ei kuitenkaan kaikkea saa, ei hyvinvointi pelkästään taloudellisista tekijöistä synny. Maksan kalliista asumisesta ja ymmärrän kyllä miksi asuntoja halutaan lisätä kaupunkiimme, mutta. Nyt kun on tehty paska päätös rakentaa kenttä täyteen ja tuhota sen luontoarvo, niin eipä tuota päätöstä enää kukaan perua halua, siinä voi menettää joku rahaa ja vallan tunteen.

Onko teistä lukijoista moni kulkenut kevään korvalla Malmin lentokentän ympäri jalan? Siellä on kaunista ja hyvin monimuotoista luontoa ja ajoittain äänimaisema hivelee korvia. Pieni soinen alue, jolla lintujen on hyvä pesiä, täyttyy kevätaamuisin lintujen keväisistä konserteista. On kuin kävelisi sademetsässä. Nyt minulle kerrotaan että joudun luopumaan tästä, koska se lisää kaupunkilaisten hyvinvointia parantamalla asuntotilannetta. En omassa arjessa ehdi ja jaksa lähteä autolla johonkin kaukaiseen metsään valtelemaan ja onko edes mieltä lähteä autolla metsään? Eikö lähiruoka käsitteen voisi laajentaa lähimetsäksi? Se vasta luomua olisi. Minun hyvinvointia tuo alueen täyteen rakentaminen ei lisää. Loputon kaupungin täyttäminen asunnoilla on idioottien ajattelua, se on mahdoton yhtälö. Pian olemme kuin mikä tahansa suurkaupunki, jossa on vain puistoja kaiken kiireen keskellä. Luonnon hyvinvointia lisäävä arvo, jonka myös tutkimukset osoittavat  on pian menetetty ja sen ymmärtämisen mahdollisuudet viety pois lähistöltä. Sitä ei saa takaisin, se kuivattu suo ei enää koskaan tule palaamaan, jos se nyt tuhotaan talojen tieltä. Antakaa erilaisuuden kukoistaa lähellä ihmisiä, älkää ajako meitä liiaksi erilleen, se tietää ongelmia. Asettakaa rajoja, siitä terve kasvu syntyy !

 

 

Sami Paakkanen

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yhteisöllisyys ja yhteistä hyvää tappamassa

 

Välillä vituttaa johtajien ja valtaa pitävien lätinä arvoista. Ollaan olevinaan ja ei ymmärretä päätösten sosiaalisia tai psyykkisiä ulottuvuuksia lainkaan tai niille ei anneta inhimillisen hyvinvoinnin vaatimaa arvoa. Monia asioita elämässä kohtaa ja niiden kautta pohtii itseään ihmisenä sekä ympäröivää muuta. En aina ole ihan varma kumpi "meistä" on se hullumpi, minä vai muu maailma.

Ennen sain pysäköintiautomaatista rahalla lipun, nyt niitä kolikoilla toimivia on vähän. Kehitys on tuonut lähimaksun pankkikortilla ja se on hienoa, paitsi jos yhteys pätkii ja saat kiertää kortteleita etsimässä sitä yhtä toimivaa maksulaitetta. Eikä tuo mitään ole, sillä ei ole vaikutusta yhteisöllisyyteen, kuten otsikossani asiaan viittaan. Se millä on, on tuo uusien tuulien tuoman laitteen pakotus näpytellä autoni rekisterinumero pysäköintilippuun sitä ostaessani. Ennen kun pysäköin vähemmän ajallisesti kuin olin maksanut, annoin lippuni kiertoon eli kun/jos näin jonkun olevan tulossa juuri maksulliselle paikalle, annoin lippuni lähtiessäni hänelle. Nyt näin ei voi enää toimia.. pala palalta raha tappaa yhteisen hyvän ja samalla nakertaa yksilön hyvää. Ei tuon rekisteritunnuksen näpyttelypakon takana oleva ajatus ole muusta kuin rahasta lähtöisin oleva "kehitysaskel".

Isäni on vanha mies, hän ei kykene asumaan yksin ja sai muutama vuosi sitten hoitopaikan. Tuo hoitopaikka sattuu olemaan surullisen kuuluisa lehtien otsikoista, huonolaatuisen palvelunsa vuoksi. Isäni sai myös osansa, vääriä lääkkeitä ja meinasi henki lähteä. Liian vähän henkilökuntaa ja osa liian vähän kouluja käynyt. Taas se raha. Firman pitää tehdä voittoa ja tokihan se yhteistä hyvää vaalien ja ihmisten hoitamisen kustannuksella onnistuu. Edellinen oli ironiaa. Ihmisistä huolen pitäminen maksaa. Nämä ihmiset ovat sen työllään ansainneet, mutta nyt se raha käytetään toisaalle, kun ahneelle, jatkuvan taloudellisen kasvun firmalle on ulkoistettu ihmisten huonosti tuottava hoitaminen. Eettisyys ja moraali ovat kaukana näiden rahan arvojen voimalla rutistamassa maailmassa, millon lie tiskirätin lailla kuivaksi rutistettu.

Pienistä puroista kasvaa jokia ja ne päättyvät lopulta mereen.

Yhteisen hyvän näkeminen aukenee silmien edessä, jos sitä on valmis katsomaan kateudeltaan. Politiikan päätöksillä on valtavia vaikutuksia tämän arvon tuhoamisessa tai vaalimisessa. Kukas se lauloikaan sen kappaleen: "Kun Suomi putos puusta".. tais olla joku suomalainen vai oliko alanko maista :D

Minusta yhteistä hyvää rikotaan pilkkomalla kaikki palasiksi. Se opettaa tuijottamaan vain omaan napaan :"Naapurikunnan ongelmat eivät kuulu meille" ja "Ei tuo ole meidän vastuulla", "Ei lukenut sopimuksessa"..

Rajansa kaikella ja jokainen tyylillään. Vapautta ja kaikki mulle heti nyt !

 

Päivänjatkoa jokaikiselle, hyvää sellaista ! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Millaiset arvot, sellainen elämä !

 

Eräs hyvä kirjoittaja kirjoitti toisten riistämisestä rikastumisen nimissä. Maistelin hänen kirjansa lausetta melkoisen tovin ja siitä jäi mieleeni kummallisen hyvä olo pitkäksi aikaa. Samaista asiaa ovat muutkin miettineet. En ole yksin kokemassa, että on väärin ottaa toisen omaa. En koe vain yksin syyllisyyttä omasta ahneudestani tai itsekkyydestäni. Rehellisyyden arvo on kovasti vääristymässä, omanikin. Rehellisyyden muuttuessa vähemmän arvokkaaksi, meidän omakuvamme on muuttumassa. On helpompaa kokea oikeudekseen ottaa toisen omaa, kun muutkin tekevät niin ja on minuakin riistetty; "Ollaan tekevinään töitä kun ne on maksavinaan". Monia kokemuksia vääryydestä. Harvoin ne tulevat kuulluiksi.
 

Jos työnantaja ei näe minun hyvinvointia arvokkaana asiana, ei hän osaa pitää siitä huolta. Olen minäkin ollut erilaisten johtajien alaisena, osa hyviä, osa keskinkertaisia ja osa ihan paskoja. Työssäni olen tällä hetkellä onnellinen omastani, mutta näen ja kuulen eri alojen työntekijöiden, ihmisten huonoa kohtelua lähes päivittäin. Ihmisen arvo tuntuu puheissa olevan monesti lähellä nollaa. Hyvinvointia ei mitata millään, pahoinvoinnin mittaamisesta puhumattakaan. Pahoinvoinnin mittaamista jopa paheksutaan, kun olisi johdon mielestä paljon parempi katsoa vain eteen päin ja etsiä niitä hyviä asioita arjesta. 
On surullista nähdä, kuulla ja olla osana välinpitämätöntä ihmisten kohtelua. Joskus tuo kuulemani paska kohtelu saa helvetin vihaiseksi. Tekisi mieli puolustaa jokaista väärin kohdeltua, joka ei osaa tai kykene puolustamaan syystä tai toisesta itseään. Välillä olen itse kaivannut ymmärretyksi tulemista ja sitä kautta oikeudenmukaista kohtelua. Sitä saatuani, olen ymmärtänyt sen valtavan arvon. Kun on tullut kohdelluksi arvokkaana ihmisenä, se jää mieleen, se jää syvälle sisälle kokemuksena jolle ei löydy vertaista.
Ihminen on oman "hengen menettämisen" pelosta valmis heittämään toisen teuraaksi milloin vain. Ne jotka toista väittävät, ovat lähes poikkeuksetta tämän valheen itselleen myös todeksi uskotelleet. Toinen on vain työn tekijä johdolle, ei edes työntekijä. Hän on poistettavissa tekijöiden listalta kovin köykäisesti. Joskus työn tekijän työn tekeminen tehdään niin vaikeaksi, että hänen on pakko sanoutua irti itse, jolloin työnantaja ei edes joudu tekemään näkyvää likaista työtä.  Jälleen on yhden johtoportaan kädet pesty saippualla. Yksi firma on niin ovela, että välttää irtisanomiset hajauttamalla työpisteet ympäri maatamme ja kun halutaan päästä jostain  "ylimääräisestä" tai vaikeaksi koetusta eroon, hänet siirretään oman kotinsa luota hevon helvettiin töihin ja kun hän ei luonnollisesti ota työtä vastaan niin hän joutuu irtisanoutumaan itse. Rottia sanon minä. Ei mitään rotia touhussa. Ei näin ole oikein kohdella toisia ihmisiä.

Meidän arvomaailmamme muuttuu vauhdilla. Aina olemme olleet ja tulemme olemaan itsekkäitä, se on lajin hengissäsäilymisen edellytys tiettyyn pisteeseen saakka. Tyydytämme omia tarpeitamme tavalla tai toisella, mutta sosiaalisina ihmisinä teemme sen toisten avustuksella. Joskus tyydytämme omia tarpeitamme auttamalla toisia, joskus taas riistämällä toisia. Itsekkyys on meissä kaikissä. Oman itsekkyytensä löytäminen ja sen rehellinen näkeminen, voi tehdä tästä paikasta hieman paremman paikan elää. Oppisinpa itse aina näkemään omat virheeni ja vääryyteni ihmisyyttä kohtaan, olisin ehkä hitusen viisaampi rakkaiteni seurassa :) Hyvää Joulua kaikille :heart:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aikuisia vai keskenkasvuisia?

 

Katselin Mauno Koivistosta tehtyä dokumenttia. On jokseenkin surullista kuunnella, kuinka lapsellisia maamme johtajat ja valtaa pitävät ovat olleet, ja tuntuvat edelleen sitä olevan. Politiikka kuulostaa olevan aivan vääristä lähtökohdista käsin toteutettua. Oikeuden toteutuminen nykyään tuntuu olevan lähtöisin myös vääristä lähtökohdista, kuten esimerkiksi poliisin nopeusvalvonnan yksi keskeisin ja tärkein tehtävä on tehdä rahaa.

Poliittinen kenttä tuntuu olevan kuin suuri hiekkalaatikko, työpaikka tai tavallinen ylä- / ala-asteen luokka.

Kun ei olla sinut omien tunteidensa kanssa niin meillä on tarve juonia ja olla toisia vastaan. Jätämme ulkopuolelle, teemme liittoja joitakin vastaan, puhumme pahaa selän takana, annamme sanattomasti luvan jonkun kärsiä, jätämme huomiotta jonkun ajatukset/mielipiteet tai koko olemassaolon. Etsimme helposti vain toisten virheitä ja keskitymme inhimillisten arvojen sijaan ainoastaan kovaan kilpailuun ja kovien arvojen vaalimiseen. Jos kilpailijalla menee huonosti, häntä ei tueta tai auteta. Ja uskokaa pois, tässä kateuden maassa jokaisella niitä kilpailijoita riittää. Puolueet kilpailevat keskenään, mutta myös edustajat keskenään. Sama työpaikoilla, kouluissa, kaveripiireissä, perheissä, harrastuksissa ja ... listaa voisi jatkaa melko tavalla.

On valitettavaa kun asioista päättävät ihmiset ovat työpaikallaan vain kilpailemassa paikastaan, vallasta tai jostain muusta. Itse työ unohtuu ja keskitytään aivan vääriin asioihin. Sama on näkyvissä muissakin ryhmissä. Perustehtävä ei voi toteutua, kun tunteet "pakottavat" keskittymään epäolennaisiin asioihin. Työpaikoilla näkyy usein myös sama, kun niitä pieniä juorupiirejä syntyy, niin miesten aloilla sekä naisten kesken, kumpainenkin on koettu ja nähty.

Politiikassa on paljon ihmisiä, joilla on tarve olla irti tietyistä tunteistaan. Heille taitaa olla luonteenomaista olla tuntematta hätää, epävarmuutta ja häpeää. Näiden inhimillisten tunteiden läsnäolo on kuitenkin tarpeen, jotta voisi ymmärtää muiden ihmisten vastaavia tunteita ja tehdä heidän elämästään siedettävämpää tai jopa paremman. Rahalla tai menestyksellä mittaaminen on vain yksi mahdollinen ja kapea osa ihmisen hyvinvointia. Hyvin monella ei ole paljoa rahaa tai menestystä senkään vertaa, mutta heidänkin hyvinvointia on erityisen arvokasta vaalia. Kaikille se rahapino tai menestys ei tuo hyvinvointia. Hyvinvoiva ihminen kunnioittaa helpommin kuin laiminlyöty.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tapoja tai tavatonta

Missä Jallu luuraa? Mä tuumin maailman menoa ku tuppaan vielä elämään ja sormet taipuu näppäimistölle. Sitähän ei koskaan tiedä.. Sit ei enää voi naputtaa ruudulle ku kuolee pois tai tuumia tällain. Hitto ku oon ilonen ihmisistä ympärilläni. Olen tavannut elämässäni hiton paljon mukavia ihmisiä. Vapaalla näen mukavia ystäviäni. Työpaikoilla on aina ollut mukavia työkavereita. Harrastuksissa on ollut aina mukavia ja tärkeiksi tulleita ihmisiä. Lukemattomia määriä hyvää ympärilläni. On toki ollut myös pahaa, mutta.. Ihmiset ympärilläni osaavat käyttäytyä. Näen myös paljon sitä ettei osata käyttäytyä. Epärehellisyys, toisten kunnioituksen puute ja minulle normaaleiden käytöstapojen puuttuminen. Itsekin olen opetellut luopumaan joistakin vangitsevista ja negatiiviseksi kokemistani tavoista, mutta päivänä eräänä jäin miettimään käytöstapojen katoamista. Kun nuoret miehet ovat sisällä hattu päässä tai syövät hattu päässä, nuoret eivät anna enää paikkaansa bussissa vanhemmille tai avaa ovea tälle, saati auta lähimmäistään hädässä. Moni ei edes autolla ajaessaan ota huomioon muita. Kun minä voin tehdä näin niin vaan teen. Ollaan kuitenkin valmiita auttamaan nälkää näkeviä, mutta suljetaan silmät portaissa omassa kusessaan makaavalta juopolta. Itsekin laitan rajoja auttamiselleni, mutta  paljon huomioin. Olen myös itsekäs, muuten ei jaksaisi kaikkea. Omasta hyvinvoinnista pitää myös huolehtia.

Mitä tapahtuu kun käytöstavat katoavat? Tuleeko tilalle uusia käytöstapoja vai jäävätkö vanhat vain pois?

Aina on ollut niin että vanhempi sukupolvi kauhistelee nuoria ja itse taidan olla siinä vanhan sukupolven iässä nyt. Ehkä olen ollut tässä iässä jo pitkään, kun aina olen ihmetellyt monien käytöstapojen puutetta. Ehkä sitä on myös itse sokea omalle itsekkyydelleen tai se itsekkyys on väärässä kohtaa tapahtuvaa. Jos olen epäitsekäs bussissa ja annan paikkani vanhukselle niin ehkä olen kotona väsyneempi ja en jaksa niin paljon. Ehkä toisen kuunteleminen toisaalla  on pois toisaalla. Itsekkyyden paikkaa elämässä etsimässä. Milloin se on hyväksi ja milloin pahaksi. Joku on aina yhtä mieltä ja toinen toista. Jos tarkastelen itsekkyyttäni toisen ihmisen näkökulmasta niin se on varmasti useimmiten pahasta. Itsekäs teko on toiselta pois. Voisiko tähän itsekkyyden tai epäitsekkyyden toteutumiseen soveltaa Gladdwell:n kirjasta käänteistä U käyrää eli aluksi jokin teko on hyvästä, mutta se muuttuu negatiiviseksi liikaa toistettuna. Umpikuja. Käytöstavat ovat minulle kasvatettu. Absoluuttisen hyvää tekoa ei ole olemassa. Oven avaaminenkin on pahasta.. mutta onko sinulla luontoa olla antamatta väsyneelle vanhukselle paikkaa julkisessa, vain sen takia että olet nuori ja väsynyt? Jos asiaa miettii vain joidenkin faktojen valossa niin nuoren olisi tärkeä kyetä jaksamaan elämässä, muuten hänestä tule pidemmäksi aikaa taakka muille kuin tuosta vanhuksesta, jos hän ei jaksa. Onko tämä sitä Linkolalaista ajattelua? Ovatko käytöstavat hyvästä vai pitäisikö nuorten saada elää kuinka oikeaksi näkevät ja kokevat, piittaamatta vanhempiensa kasvatusyrityksistä?
Katsein viikonloppuna Avaraa luotoa, Serengetin tasangosta. Siellä vanhemmat opettivat jälkikasvulleen elossa säilymisen välttämättömiä taitoja. Eivätkö käytöstavat ole myös sitä? Tasanko paloin ja meidän silmin se joutui kaaokseen. Eläimien näkökulmasta asia ei tainnut olla niin. Niillä sama elämän kiertokulku jatkui eli ruokaa ja juomaa piti olla, sekä riittävästi turvaa hengissä säilymiseksi sekä suvun jatkamiseksi sopivat pissavehkeet :D
Eikö käytöstapoja ole olemassa juuri tietyistä syistä, ei vain huvin vuoksi. Osaa ehkä sovelletaan vähän niin kuin piru raamatulla tekisi, mutta paljon niitä on syntynyt ajan saatossa luomaan edellytyksiä hengissä säilymiseksi. Voiko nähdä että yhteiskunnasta on vähentynyt toisten huomioiminen? Ainakin arjessa se tuntuu siltä. Työntekijän arvo on mitä on. Rahan valta on valtava, suurempi kuin toisen ihmisen. Emme piitaa toisista niin paljon kuin ennen, vaikka pinnallinen julkikuva muuta antaa ymmärtää. Onko todella näin vai elänkö jossain harhaisessa maailmassa? Voimme hylätä toisen heppoisin perustein, kun meistä on tullut omavaraisempia ja riippumattomia läheisistämme. Julkisuudessa puhutaan välittämisestä ja huolehtimisesta, mutta arjessa tuntuu että moni asia on aivan päin vastoin työelämässä. Se on helvetin kovaa ja raakaa. Kilpailemme ravintoketjun huipulle pääsystä oman lajimme sisällä, aivan kuten simpanssit tasangolla. Tasangon kilvassa oli vain se ero, että heikompi hyväksyi paikkansa, kunnes luonto tuli ja teki tehtävänsä ja leopardi söi lauman julman johtajan. Meillä usein heikompi ei alistu vaan alkaa se selän takana paskan jauhaminen tai lain pykälien viilailu laittomuuksien puolelle. Etsitään ne kuuluisat porsaanreiät ja sit ku joku jää rysän päältä kiinni ni sen firma on jo nurin ja ketään ei saada vastuuseen. Sisco -asunnot hyvä esimerkki 1 h sitten loppuneessa MOT ohjelmassa. Kunniaa ei ole ja toista ei kunnioiteta. Toisen omaisuutta ei kunnioiteta. Itse en sitä kunnioittanut lapsen/nuorena, mutta nyt meille on pesiytynyt joukko aikuisia, joilla tuo sama keskenkasvuisuus on vielä aikuisiällä voimissaan.

Ennen osattiin arvostaa luontoa. Nyt grynderi tulee ja panee metsät tasaiseksi, eikä kukkahattu täti Arkadianmäellä osaa laittaa rajoja, ei varsinkaan jos itse saa siivun kakusta. Eikä nuo tädit osaa oikein rajoja laittaa. Osa sedistä on myös tätejä, kun meno on niin munatonta.

Katoavatko käytöstavat vai muuttuvatko ne? Mitä meiltä on parhaillaan katoamassa ja mitä tulossa tilalle?

 

Olipahan taas oksennus :D  

Share this post


Link to post
Share on other sites

Korona,

 

Ja maailma polvillaan. Tuo yllä oleva teksti istuu osittain myös tähän eli itsekkyydestä kyse tavalla tai toisella. Kyse myös maailmasta, ehkä elämän hauraudesta. Kuten leopardi, voi yksi virus katkaista selkärankamme yhdellä ravistuksella. Nostavatko yhteiskunnan nurjat puolet päänsä hädän hetkellä eli ajaako oma hengissäsäilymisen vietti siis tavallaan terve itsekkyys moraalin ohi? Jos ei olisi tuota tarvetta säilyä hengissä niin koko ihmiskunta olisi jo tuhoutunut. Ehkä se olisi maapallon kannalta hyvä? Ehkä miellä ei ole kuin piskuinen merkitys koko pallolla vallitsevan elämän virrassa. Näinköhän tämä pallo säilyisi tai tuhoutuisi, jos meitä ei olisi koskaan ollut olemassa? Kivoja kysymyksiä jättää miettimättä, kun niihin ei voi vastausta saada :D  

Moni toiminta on seisahtunut ja on aikaa tuntuu kotonani pysähtyneeltä. Mihin tuota aikaa käyttää? Onko se vain uutisten lukemista vai pitäisikö lähteä johonkin kauniiseen paikkaan ulkoilemaan? Itse olen aika vähän lukenut uutisia, paitsi nyt parina päivänä katsellut vähän, kun oma työ on myös sidoksissa näihin virkakoneiston päätöksiin. Aamukahvi juotu. Ei ole aikaa, on vain oleminen. On kirjoituksia viruksen vaarallisuudesta ja kuolemista eli pelkoa ilmassa. On kyse elämästä ja kuolemasta. Osa meistäkin saattaa kuolla, minäkin. Eiku joo, kaikki me kuollaan, mutta onko se lähipäivinä vai jossain kaukana tulevaisuudessa? En tiedä kuolenko, mutta en sitä nyt kovasti osaa pelätä. Se on mahdollista ja en toivo sitä, sillä jälkikasvuni on vielä suhtellisen nuorta ja elämä on tällä hetkellä melko mukavaa, joten ei haluaisi lähteä vielä. Varovainen arvio on tuon taudin kuolleisuudesta on lukemani perusteella syntynyt ja en ole faktoja kaivellut eli se on 10 %:n luokkaa ja iskee koviten valmiiksi sairaisiin. Pieni on todennäköisyys kuoleman suhteen, mutta on kuitenkin. Elämän rajallisuus tulee vastaan.

Pelkoa ja epävarmuutta. Vähän syyllisyyttä, voinko itse olla tartuttaja jollekin heikommassa kunnossa olevalle?  Pohjois-Korea oli jo tappanut karanteenikielto noudattamatta jättäneen virkamiehen. Onko tuo hätävarjelun liioittelua? Vähän kuin sodassa, karkurit luodille.. Voiko meillä kohta unohtua inhimillisyys, kun pelko syö sisältä ja muuttuu vihaksi, joka on aika usein kaiken paskan taustalla tunnistamattomana voimana. Pelkäämme ja olemme valmiita rankaisemaan rikkureita julmasti. Työpaikallani on ollut koronaa. Epätietoisuus ja pelko tulevaisuudesta on pieni osa sisintäni. Ajatus elämän hauraudesta saa olon hetkellisesti toivottomaksi. Voi iskeä pakokauhu kaiken romahtamisesta ja se voi saada ihmiset tekemään hulluuksia. Kuvitelmat kaiken menemisestä pieleen ovat olemassa. Missä määrin on hyvä kertoa itselleen niiden olevan kuvitelmia ja elää elämäänsä ja missä määrin on hyvä olla pelon ohjaama ja väistellä vaaroja? Vielä puuttu, että joku terroristijärjestö ilmottautuu tämän "iskun" tekijäksi tai eiköhän joku ole jo ilmottautunut. Salaliittoteoriat jylläävät jo, näin lähipiirissä puhutaan. Eipä niillä ole väliä oman elämäni kannalta, kun en niihin voi oikein vaikuttaa. En ole lähtemässä tappamaan terroristeja. Entä jos talous romahtaa? Entä jos ruokaa ei saa kohta kaupoista? Entä jos työt loppuvat? Entä jos.. jossittelu ja kuvitelmat saavat paikkansa mielissämme. Pelon ohjaamat kuvitelmani. On tervettä pelätä asioita, mutta silläkin olisi oltava raja. Rajaton pelko on kauhua. Missä on terveen ja epäterveen pelon raja? Pelkoa ei ole hyvä kieltää, mutta sitä ei ole hyvä liioitella. Liioiteltuna se tekee elämästä kovin rajallista ja saa pelkääjän kärsimään. 

Jännää että talous tuntuu olevan kaiken kaataja nyt. Ei tauti vaan talous. Jos talous romahtaa niin on vain tyhjää. Tauti tappaa sen 10 %, mutta talous jos kaatuu niin elämä lakkaa. Tältä tuntuu keskustelu mediassa. Konkurssit uhkaavat, kaikki loppuu. Kauhun kuvitelmia. Onneksi jokainen kausi-influenssa ei saa tällaisia mittasuhteita. Elämä kylmän sodan jälkeen on muistona mielessäni. Ydinsodan uhka on vaihtunut. Sama näkymätön uhka on taas yllämme. Damokleen miekka kuvaamassa elämän haurautta. Damokleen miekka siis... kun palvelija kadehti herraansa ja sanoi: " Sinulla on kaikkea ja minulla ei mitään. Asiasi ovat niin hyvin ja elämäsi helppoa". Kuningas vaihtoi paikkaa palvelijansa kanssa, mutta ripusti miekan tämän pään päälle hevosen häntäjouhen varaan. Palvelija kauhistui ja ihmetteli miksi näin? Kuningas sanoi sen kuvaavan hänen elämäänsä. Hänen henkensä on hiuskarvan (jouhen) varassa, kun joku haluaa aina hallitsijaksi ja juonittelee vallan kaappaamista. Tarina mukailtuna :)  Korona on meille muistutus elämän hauraudesta. Millaiset asiat ovat tärkeitä, jos tiedostaa kuoleman olevan hiuskarvan varasssa. Tunne ettei elämä ole omassa hallinnassa voi olla ahdistava kokemus. Näin se kuitenkin on meillä kaikilla. Elämän rajallisuus ja hauraus ovat aina läsnä, ne vain eivät ole mielessä koko ajan. Kunnioitetaan omaa elämää ja toisten. :hug:

Toimittaja oli kirjoittanut kaiken kivan loppumisesta. Tarvitaan kivaa, jottei kauhu valtaa mieltä. Kun on liikaa aika käyttää mielikuvitusta, mitä kaikkea voi seurata niin kyllä, vilkasta vilinää kauhun luomiseksi on oleva päässämme. Elämästä on hyvä oppia nauttimaan sellaisena kuin se meille tarjoillaan. Joskus se on pientä ja joskus suurta. Joskus sen kauniin näkeminen on vain niin hiton vaikeaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×