Jump to content
Sign in to follow this  
Sami Paakkanen

Ongelmia yhteisössä, organisaatiossa

Recommended Posts

Organisaation ongelmia

 

 

Olen tätä teemaa pyrkinyt valottamaan jo monessa kirjoituksessani tällä foorumilla, mutta ehkä tämän ketjun pyhitän organisaation ongelmille ja niistä puhumiselle. Haluan tehdä näkyväksi näkymätöntä. Toivon tämän auttavan teitä lukijoita näkemään ja löytämään ratkaisuja parempaan yhteistyöhön omassa yhteisössänne. Toivon myös että tämä kirjoitukseni toisi kevennystä arkeenne, jos onnistuisin sanomaan ääneen joitakin asioita, joiden keskellä elätte ja jotka ovat niin usein vain epämääräisiä pahan olon tunteita.

 

Olen 45-vuotias ja kohtalaisen monessa työyhteisössä ehtinyt tekemään töitä elämäni aikana. Olen myös ollut erilaisissa rooleissa osana montaa eri yhteisöä. Olen nähnyt samojen ongelmien koettelevan aivan kaikkia yhteisöjä joihin olen tavalla tai toisella kuulunut. Osa näistä yhteisöistä on tiedostanut sisäisiä ongelmia, osa taas vältellyt niiden näkemistä, katsonut vain ohi tai suoraan päin tekemättä niille mitään. Puhumista vältellään myös. Ne kolme apinaa, joita näkee usein patsaina ovat juuri tätä, ei näe, ei kuule, ei puhu. Se ja sama. Vaikka ongelmat ovat tiedostettuja niin niille ei ole osattu tehdä oikein mitään tai vielä vaikeampi tilanne, ne ovat lakaistu maton alle jostain syystä.

Organisaation ongelmia voi selvittää ja yhteisön yhdessä olemista/työskentelyä siten helpottaa merkittävästi. Usein kun meillä on tapana sivuuttaa ongelmat, kyse on paljolti siitä, että koemme olevamme avuttomia ongelmien edessä tai siitä ettemme ymmärrä, kuinka paljon ja kuinka haitallisesti ne vaikuttavan meihin (itseen, yhteisöön). Usein olen kuullut sanottavan; ”Mitä nyt pienistä valittamaan”, ”Mitä turhista marisemaan” tai ”Sellaista se nyt on” tai ”Sen kanssa nyt pitää vaan elää” sekä paljon, paljon muita lausahduksia eteenpäin menemisen vuoksi. On vaikea pysähtyä ja tehdä asioille jotain, vieläpä tehdä jotain ei niin konkreettista.

Harva osaa ratkoa yhteisön psyykkisen/sosiaalisen puolen ongelmia kovin hyvin. Usein puututaan vähän sinne ja vähän tänne. Kokonaisuus jää piiloon ja hoidetaan vain jonkun pienen osan, ehkä jopa yksilön ongelmaa. On helppoa nähdä vain yksi ongelma (ihminen tai asia) ja keskittää kaikki energia sen korjaamiseksi. Tällöin usein nähdään ratkaisuna ongelman poistaminen yhteisöstä. Usein ongelmaksi nousee yksi hahmo yhteisössä, jonka nähdään aiheuttavan kaiken ahdistavan, pahan. Tämän ongelman ”ulkoistaminen” (onko tuo hieno sana irtisanomisille?) ei kuitenkaan johda muuhun kuin hetken helpotukseen, taukoon sisäisen åpaskan etsiessä uutta purkautumisen tietä. Hetken kuluttua kaikki maksaa taas yhtä paljon ja vähän enemmän kuin ennen. Yhteisön pahoinvointi on aina monien asioiden summa. Aina. Se on aina monen ihmisen summa. Monen ihmisen vuorovaikutuksen ongelmien yhteenlaskettu summa. Aina näin. Jos syytämme yksilöä, olemme hakoteillä. On tärkeä voida puhua hankalan yksilön yhteisöön tuomista ongelmista, mutta se ei riitä. Ongelmat ovat yhteisössä, ei yksilössä. Yhteisön tulee muuttua, ei vain sen sairastuneen yksilön. Usein yhteisö tukee yksilön ”sairautta”.

Mielestäni outoa ajattelua on myös se, että pahoinvoinnin katsotaan usein kuuluvan osaksi työn tekemistä, ikään kuin automaatioksi, itse työstä johtuvaksi. Pahaa oloa voidaan merkittävissä määrin korjata yksinkertaisin keinoin. Kuten edellä sanoin, ongelmat ovat aina vuorovaikutuksen ongelmia ja niillä on aina työnantajan kannalta huonoja vaikutuksia. Työn tehokkuus laskee, kun keskitytään vääriin asioihin, oli kyse johtajasta tai työntekijästä. Sairastellaan enemmän, riidellään, ei pystytä tehokkaaseen yhteistyöhön. Sairastavissa työyhteisöissä yhteistyö takkuaa ja ihmiset voivat huonosti. Usein syntyy myös ns. tahatonta ja joskus tahallista työpaikkakiusaamista, kun tunteet ovat niin kitkerän makuisia. Ja aina tuota kiusaamista voidaan perustella, että toinen on sitä tai tätä ja on oman käytöksensä vuoksi ansainnut kohtelunsa; ”Sitä saa mitä tilaa”. Asia ei ole niin. Aikuisten tulisi kyetä käsittelemään työpaikalla eteen nousevat ihmissuhteiden ongelmat, ei kostaa tai kiusata, ei puhua pahaa selän takana, ei vältellä tai sivuuttaa toisia ihmisiä, ei viedä työpaikan huolia ja murheita mukanaan kotiin, jne.

 

Mitä tämä kaikki arjessa sitten on ja miltä se tuntuu? Joidenkin työkavereiden arkinen kohtaaminen on vaikeaa tai hyvin raskasta, toinen voi tuntua sellaiselta, jonka kanssa yhteistyö ei ota toimiakseen, ei sitten millään. Helposti vältellään siis henkilöitä, tehtäviä tai paikkoja, kun on niihin liittyviä negatiivisia tunteita. Pahimmissa tapauksissa ihminen joutuu välttelemään koko työpaikkaa ja on sairaslomalla. Näitä poissaoloja on maassamme paljon. Juuri tänään taisi Hesari sivuta aihetta (kts. Helsinngin Sanomat 18.10.2021).

Paljon käytetään myös päihteitä raskaan työviikon jälkeen. Usein tuota raskasta työviikkoa ei osata pukea sanoiksi tai ei koeta tarpeelliseksi pukea sitä sanoiksi ja siten käsitellä sitä, käydä läpi, niin sanotusti ratkoa ongelmia. Usein myös tuo sanoiksi pukeminen tehdään ns. Väärässä paikassa eli ei osata ottaa puheeksi sitä juuri siellä jossa siitä olisi eniten hyötyä, työpaikalla. Usein puhutaan kotona, koti toimii työnohjaajana. Koti toimii kaatopaikkana. Tuo raskaus on kuntoon hoidettavissa, tunnetason vuorovaikutuksen ongelmista lähtöisin olevaa, tunteiden kanssa työskentelyä vaativaa. Suurin osa on siis ongelmia, joista puhumalla pääsisi eteen päin ja saisi tunteina ne siedettävämmälle tasolle, jolloin työssä oleminen sekä jaksaminen paranisivat huomattavasti. Täytyy tietää mitä puhuu, täytyy osata puhua oikeista asioista ja oikealla tavalla. Puhuminen korjaavasti on ammatti. Korjaava puhe on harjoiteltu taito, se on hiottua, vuosien työskentelyä vaatinutta erikoisosaamista. Se on kapea ja pieni alue, jollaiseen harvoin kykenee edes hyvä johtaja. Hyvien johtajien yritykset nousevat selkeästi esiin. Jokainen johtaja haluaa tai yrittää olla juuri se paras ja tämä on ongelman juurisyy. Usein se pari vuotta on helppoa ja nousu näyttää vääjäämättömältä, mutta sitten alkavat ongelmat. Kestää pari vuotta kun tunteet syvenevät riittävästi. Jokainen tarvitsee apua, mutta kuka osaa sitä pyytää tai ottaa vastaan. Harva myöntää ettei osaa tai että tarvitsee apua. Moni johtaja kokee osaamattomuutta, mutta yrittää piilottaa sen, ettei kukaan voisi sanoa: ”Mistä tuokin palkkansa saa”. Suomalaisen johtajan helvetti on kun joku voi nähdä ettei osaa mitään. Suomalainen kokee myös helposti ettei osaa mitään, jos jokin asia ei ota luonnistuakseen. Helposti avun pyytäminen tai omasta osaamattomuudesta puhuminen mielletään ammattitaidon puutteeksi. Hyvä johtaja ymmärtää omat rajansa ja puutteensa, osaa hyödyntää muiden osaamista ja ammattitaitoa johtamisensa tukena. Sellainen on hyvä johtaja. Toki hyvä johtajuus vaatii paljon muutakin.

 

 

Minulla on ollut alle vuoden työsuhteita, kun olen tehnyt keikkatöitä tai pitänyt koulutuksia friilanserina. Sitten on toki useampien vuosien työsuhteita niin teknisellä alalla kuin hoitoalan hommissa sekä opettajana peruskoulussa. Olen päässyt/joutunut olemaan mukana eri tahojen hallitusten toiminnassa. Olen ollut vuosia mukana urheiluseurojen toiminnassa. Joissain seuroissa/liitoissa tehnyt useamman vuoden peräkkäin, toisissa ollut vain muutaman tunnin käyntejä ja joissakin vuoden pestillä. Kaikissa näissä yhteisöissä kuulee puhuttavan samoista ongelmista. Ongelmat ovat aina olemassa ja niitä syntyy aina ihmisten välille. Siksi pysähdyn asian äärelle, koska näen että ongelmat olisivat hoidettavissa olevia. Aina ympärillämme on ihmisiä ja ihmissuhteita, joita emme osaa vaalia, ehkä hukkaamme ne tai emme saa niitä kukoistamaan. Usein vika on itsessämme tai toisessa. Jos oppisimme näkemään asioita toisin niin ehkä huomaisimme jotain uutta itsessämme tai toisessa. Löytäisimme elämässä tien jota on kevyempi kulkea, tien jolla saamme tukea toisilta ihmisiltä sitä tarvitessamme ja jossa voisimme tehdä yhdessä asioiden eteen töitä, voisimme elää yhdessä parempaa elämää. Ei vittu, kuulostan jo joltain hihhulilta. Kohta veisaan virsiä teille oi ormon kuulijat. Niin se vaan on. Yhdessä voi oppia elämään. Jaettu ilo tai suru on iso juttu.

 

Ihmissuhteissa tuntuvat ongelmat ovat usein raskaita puhujalleen sekä hyvin raskaita kantaa mukana. Monesti näkee niiden hankaloittavan paljon ja kaikkea. Nuo sisäiset ongelmat syövät organisaation tehosta usein pois valtavia määriä energiaa. Ihmiset käyttävät vihaamiseen paljon voimia ja aikaa tai vaihtoehtoisesti sen turruttamiseen, rauhoittamiseen, kätkemiseen tai pois työntämiseen. Kuten moneen kertaan puhuttua, usein ihmissuhteissa ilmenevät ongelmat jätetään käsittelemättä yhteisöissä, siellä jossa ne pitäisi käsitellä. Se on vaikeaa, siksi. On tärkeää tuntea kaikkia eri tunteita myös töissä. Ilman tunteita olemme kuin tyhjiä kuoria.

Kun olen osana jotain yhteisöä niin minusta ongelmat nousevat esille nopeasti. Niitä tarkkailemaan tottuneena poimii toki myös herkemmin näitä signaaleja ympäriltään. Liian paljon jätetään käsittelemättä asioita. Ihmiset lähtevät tästä syystä pois työpaikaltaan tai ovat sairaslomilla. Osa hiillostetaan ulos ja osaa kiusataan työpaikalla tai urheiluseurassa.

Ongelmia on vaikea/vaativaa käsitellä yhteisöissä ja yhteisön kesken. Useilla meistä on huonoja kokemuksia niiden käsittelystä. Monesti huonosti käsitellyt ongelmat vain pahenevat ja lisäävät pahaa oloa. Yhdestä tulee ongelman juurisyy, taakan kantaja, likakaivo, oksennusastia, sylkykuppi, mustalammas, ongelma ja muut voivat tämän jälkeen paremmin. Asioista ei puhuta ja usein taustalla on kuviteltu pelko, mitä siitä seuraisi, jos niistä puhuttaisiin. Tuo pelko on joskus myös täysin oikea, kun ei osata puhua ja riidellä niin asiat menevät vain enemmän solmuun.

 

Työyhteisössä on niitä hyviä kavereita ja niitä joiden kanssa on vaikea tulla toimeen. Niitäkin voi olla työpaikalla joita vihaa, johon kuhun voi vaikka rakastua. Ihmissuhteiden kirjo kaikkinensa. Kaikki tässä ja nyt. Menneisyytesi vaikuttaa kaikkeen tässä hetkessä, halusit sitä tai et. Millaisia ongelmia sitten organisaatiossa sitten on ja miten ne näkyvät? Kun muodostaa ystävyyssuhteen toisen ihmisen kanssa, niin hänet huomioi helpommin tunteillaan kuin toisen, johon ei ole läheistä suhdetta. Nämä hankaloittavat organisaatiossa päätöksien tekemistä, mutta niin sen kuuluukin mennä. Olemme ihmisiä ja se tulee hyväksyä. Ei voida sanoa ettei ihmissuhteet saisi vaikuttaa johtamiseen tai asioiden hoitamiseen työssä. Ne vaikuttavat ja niiden kanssa on opittava elämään. On opittava puhumaan näistä tekijöistä rehellisesti, jotta voimme pyrkiä aina tekemään hyviä päätöksiä ja ratkaisuja, joissa nuo ihmissuhteet olisivat mukana, mutta eivät johtaisi epäedulliseen ratkaisuun.

Organisaatiossa on aina kateus, kiellät tai hyväksyt sen, sillä ei ole merkitystä. Kateus on aina läsnä. Toisen onni on toisen epäonni. Näin se on läpi historian ollut, kun joku on voittanut lotossa niin muut eivät ole. Joku on kutsuttu toisen syntymäpäiville ja toinen ei. Toinen saa ylennyksen ja muut eivät. Joku saa palkankorotuksen ja toiset eivät. Joku saa ja toiset eivät, kateus on siis läsnä. Emme voi poistaa sitä koskaan. Tasapuolisuus ei ole oikein. Jos joku on ansainnut palkankorotuksen tai ylennyksen niin ei se tarkoita että kukaan muu olisi toiminut yhtä hyvin. Mutta tilanne mutkistuu, kun tuo edun saaja on päätöksen tekijän läheinen, ystävä, sukulainen tai hyvä tuttu. Jos etu on oikeutettu niin se herättää silti muissa närää. Tuo läheisyys johtajan ja ylennyksen saajan välillä koetaan/nähdään olleen vaikuttamassa päätökseen ja tämä oman kateuden vuoksi. Mietin taas itseni kautta asiaa. Jos työpaikallani olen tehnyt omasta mielestäni paljon töitä ja joku muu hommista luistanut saa palkkion ns. hyvin tehdystä työstä niin kyllähän se vituttaa. Minua ei nähdä, työtäni ei arvosteta, panostani ei arvosteta, mitä toinen on muka tehnyt ansaitakseen palkkion, tuo on pomon kaveri tai nuolee sen persettä niin tottakai hän saa palkkion. Perus kuvio omassa ajattelussa. Tervetuloa minun kateuden maailmaan. Toinen, se järkevä puoli minussa ajattelee toisin. Keskityn vain omiin hommiini. Ei se ole minulta pois jos toinen saa palkkion. Mitä väliä sillä on mitä muut saavat.

 

Olen myös ollut työskentelemässä organisaatioissa, joihin minut on kutsuttu ”korjaamaan” ongelmia. Työskentelyn alussa kartoitan, mitkä asiat ovat pielessä niin johdon kuin työntekijöiden mielestä. Nämä kun sanoo sitten ääneen ja niiden kanssa on aloittamassa työskentelyä niin eipä tule kutsua jatkoille :D Asiat ovat vaikeita ja niitä ei haluta nähdä/kuulla. Ongelmien ääneen sanominen koetaan jo hyvin ahdistavana. Työskentely yleensä vie aina eteen päin ja keventää hitaasti raskaita ja syviä ongelmia yhteisöissä.

 

Äh, kello käy ja väsy iskee.. ei jaksa rakentaa tätä koko kasaa yhdeksi tekstiksi. Perinteiseen tyyliin, heitän tänne puolivalmiina luettavaksi. Siellä on varmasti jotain poimittavaa. Jatkan muotoilua joku toinen päivä, jos jaksan. Ajankohta nyt vaan sopiva kun Hesarikin tänään raapi juttua samasta aiheesta. Tämä teksti ollut jo muutaman viikon koneella tulossa.. ei ole vain saanut aikaiseksi raapia loppuun ja tänne. Yleensä tulen vain tänne ja kirjoitan suoraan putkeen kaiken ja korjailen lennossa. Nyt meinasin tehdä hyvää työtä ja koostaa kaiken hienosti. Ei jaksa. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×