Jump to content
Sign in to follow this  
lfcsmith

Poolin siirrot 2006-2007

Recommended Posts

Onko ehkä niin, että meidän rahatilanne ei kauheita salli, kun peruspaletti on kuitenkin ihan hyvä ja toimiva. Uusi stadion pitäisi rakentaa esimerkiksi eli ollaan vähän samassa jamassa kuin Arsenal oli viime ajat.

Epäilemättä tilanne on juuri näin.

Onneksemme Liverpoolin pelaajamateriaalin runko on iältään erittäinkin hyvissä kantimissa ja tärkeimmät vastuunkantajat pelaavat ikänsä puolesta vielä vuosikausia huipputasolla.

Kun mietitään nyt tänä kesänä hankittuja pelaajia, niin Aurelio ja Paletta taisivat olla enemmän tai vähemmän ilmaisia miehiä, Gonzalez maksoi muistaakseni punnissa muutaman miljoonan verran. Ainoastaan Bellamy (£6,5M) on ollut toistaiseksi kalliimman luokan hankinta. Eli siis en mitenkään voi uskoa, että koko kesän siirtobudjetti olisi pelkästään tuossa. Uskoisinpa siis ainakin yhden kalliimmaan hankinnan toteutuvan vielä ennen kauden alkua, todennäköisesti nimenomaan oikeaan laitaan (Joaquin/Alves/Pennant).

Ja nyt kun tähän oikean laidan dilemmaan taas päästiin käsiksi, niin olipas kiva nähdä seuran virallisilla sivuilla kuvia ensimmäisistä treeneistä Melwoodissa heinäkuulta. Siellähän tämä lupaava oikea laituri Paul Anderson oli aivan omassa kuvassaan. Ehkäpä Rafa haluaa katsastaa myös hänen kehityksen, ennen kuin rupeaa syytämään rahaa Espanjan suuntaan.

Mutta joka tapauksessa, uusi stadionhanke (toivottavasti toteutuessaan) verottaa siirtokassaa satavarmasti, loputtomia rahavaroja kun ei ole. Sinänsä minua ei haittaisi, jos näinkin pienellä panostuksella Valioliigasta pystytään taistelemaan, tosin kyllä maalintekoon pystyvää kärkimiestä edelleen peräänkuuluttaisin. Tähän liittyen, Fowlerin kunto ja vire rankan peruskuntokauden treenien jälkeen tulee olemaan ainakin henkiläkohtaisesti äärettömän mielenkiintoinen asia. koska jo viime kauden otteista näkyi, ettei se tappajan vaisto sieltä mihinkään ole hävinnyt. Olenkin veikannut hänelle rohkeasti vähintään kymmentä liigamaalia tulevalle kaudelle.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Viitosmaalivahvimme Chris Kirkland siirtyy Wiganiin ainakin alkuvaiheessaan kuuden kuukauden lainadiilillä.

Rafa Benitez on puhunut Liverpool-tv:n sivuilla Cissen siirtymisestä Marseilleen lainasopimuksena, jonka aikana Cisse voi päästä takaisin kiinni pelirytmiin kahden pahan loukkaantumisen jälkeen.

Aiempaan pohdiskeluun keskikentän tulevaisuudesta Rafa on todennut Bolo Zendenin voivan pelata myös keskikentän keskellä. Eli meillä olisi siis keskelle tarjolla Momo Sissoko, Xabi Alonso, Steven Gerrard ja Bolo Zenden. Laidassa voivat pelata ainakin Harry Kewell, John Arne Riise, Jan Kromkamp ja Mark Gonzalez. Riisen roolihan voi olla tulevaisuudessa enemmän keskikentän laidassa, kun puolustukseen on saatu uutta verta kesän siirroista. Ja onhan meillä keskikentälle tätä nuorta vertakin, esimerkiksi Sinama-Pongolle voi pelata laiturina ja sitten on Paul Anderson tulossa...

Ex-punainen Mark Kennedy muuten siirtyy Wolvesista Aki Riihilahden korvaajaksi Crystal Palaceen.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Rafa Benitez on todennut Poolin etsivän oikeaa laitahyökkääjää. Ongelma kuulemma on, että kaikki tietävät sen ja hintalaput ovat sitten sen näköisiä. Myös yksi hyökkääjä kelpaisi Rafalle vielä, jos sopiva tarjokas tulisi vastaan.

Eli näihin puheisiin perustuen näyttäisi siltä, että Pooliin ei tule enää kalliita tähtiä, ellei Italian auki oleva tilanne avaa sieltä portteja sopivalle wingerille ja kärjelle ja ehkä parille yllätysvedolle. Chelsean ostopolitiikalla meidän porukkaamme ei siis kehitetä. Ehkäpä se on vain hyväksi, sillä Pool tuntuu kyllä oikeasti hitsautuvan koko ajan enemmän joukkueeksi.

Ihme on, ettei esimerkiksi Jerzy Dudek ole kelvannut mihinkään. Pascal Zuberbühler esimerkiksi kuulemma siirtyy West Bron riveihin. Hinta lienee kuitenkin ollut alhaisempi kuin Dudekista haluttaisiin. Houllier mätti muistaakseni jotain 13 miljoonaa puntaa Dudekiin ja Kirklandiin. Jälkimmäiseen uhratut rahat menivät täysin hukkaan, joten tietysti seura haluaisi jotain Jerzysta.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Oikeastaan vaan kolme tai neljä tällä hetkellä.. pari jopa päästetty kesällä menemään..

Nyt ymmärsit kyllä tahallasi väärin, myönnä pois. Fowler oli ko. kaliiberin mies aikoinaan, samoin Morientes. Owen voisi sitä olla vieläkin ehjänä ja paikalla ollessaan.

Miksi ihmeessä seura, jolla olisi pateja ja vetovoimaa, ei hanki em. maailmanluokan kärkimiehiä? Henkilökohtaisesti asia ei luonnollisesti minua harmituta, pikemminkin ihmetyttää. Tuloksilla 0-0 ja 1-0 on yllättävän suuri ero sarjataulukossa.

Liverpoolia ei koskaan yhdistetä suuriin nimiin hyökkääjien suhteen. Varmasti seuralta löytyisi resursseja ostaa Torres tai Tevez jne.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Miksi ihmeessä seura, jolla olisi pateja ja vetovoimaa, ei hanki em. maailmanluokan kärkimiehiä? Henkilökohtaisesti asia ei luonnollisesti minua harmituta, pikemminkin ihmetyttää. Tuloksilla 0-0 ja 1-0 on yllättävän suuri ero sarjataulukossa.

Niin ei ihme että Gerrard haikailee vieläkin Owenin perään.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Ei ikinä. Mieluummin näkisin esim. Hermanni Vuorisen siirtyvän Pooliin. :mrgreen:

David Trezeguet olisi kyllä ihan hyvä vahvistus hyökkäyspuolelle.

Aika kaksinaamaista jälleen. Jos tuolalinen tähti joskus eksyisi kaapattuna side silmillä Anfieldille niin sinä olisit enemmän kuin haltioissasi.

Tällä hetkellä tunnet vain kateutta. Sehän olisi ennenkuulumatonta jos Liverpoolin kannattaja hehkuttaisi Cristiano Ronaldoa.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Aika kaksinaamaista jälleen. Jos tuolalinen tähti joskus eksyisi kaapattuna side silmillä Anfieldille niin sinä olisit enemmän kuin haltioissasi.

Tällä hetkellä tunnet vain kateutta. Sehän olisi ennenkuulumatonta jos Liverpoolin kannattaja hehkuttaisi Cristiano Ronaldoa.

Tämähän ei ole minulle kohdistettu, mutta saanen sanasen ilmoille loihtia minäkin.

Kristiina on potentiaaliltaan ehdottomasti yksi maailman lupaavimmista nuorista pelaajista. Jonakin päivänä hän voi hyvinkin olla maailman paras. Fysiikka, nopeus ja tekniikka alkavat olla jo tätä tasoa - homma on pelikäsityksestä ja joukkuepelin idean ymmärtämisestä kiinni. Sukeltamisen lopettaminen auttaisi toki myös tätä.

Nykyisellään Kristiina on erittäin vaarallinen pelaaja vastustajan kannalta. Todella huippuvaarallinen Kristiinasta tulee tasan tarkkaan siinä vaiheessa, kun Kristiina jossain vaiheessa lopultakin ymmärtää luopua pallosta tarpeeksi ajoissa sen 30-40 metrin kuljetuksen jälkeen/aikana. Nythän vastustajalla on suhteellisen helppo eliminoida Kristiina, koska pelaajat tietävät, että Kristiina ennemmin yrittää sitä 'The_Ultimate_Kikkaa' kuin antaisi sen peliä edistävän (helpon) syötön omille. Kaikkien vastustajien onneksi tätä "valaistumista" ei ole vielä näköpiirissä.

No sitten, ottaisinko itse Kristiinan Liverpooliin..? Vaikea kysymys. Pelillisten kykyjen - mutta ennen kaikkea hänen musertavan potentiaalinsa - takia hänet voisin ottaa, mutta tottakai ManU -leima on niin vakava, että en häntä Anfieldille sittenkään haluaisi. Ja tuo alituinen sukeltelu on minusta kerrassaan vastenmielistä ja siinäkin on yksi syy siihen, miksen häntä seuraamme haluaisi.

Ja tuossa puhuit kateudesta. Onhan Kristiina pitkä, hoikka, lihaksikas, rikas, komea ja taitava pelaamaan jalkapalloa. Kateellinen olen hänelle ainoastaan siitä, että hän todellakin saa pelata jalkapalloa ja siitä vielä hänelle maksetaan. Muuten ainakaan itselläni ei henkilökohtaisesti ole mitään syytä häntä kateilla.

Niin, vielä sen verran, että millä mittarilla Kristiina vielä on 'tuollainen' tähti? Mitä hän on tähän mennessä saavuttanut? Tämä siis ilman provoamista, ihan vain uteliaisuudesta, Wayne.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Niin, vielä sen verran, että millä mittarilla Kristiina vielä on 'tuollainen' tähti? Mitä hän on tähän mennessä saavuttanut? Tämä siis ilman provoamista, ihan vain uteliaisuudesta, Wayne.

On hän saavuttanut aika paljonkin tuohon 21 vuoden ikäänsä nähden.

Oli esim. World Cupissa pidemmällä kuin yksikään Liverpoolin pelaaja.

Hän onnistui rankkarissa kun esim. Gerrard ja Kärräker mokasivat.

Turnaus myös osoitti että Ronaldon pelikäsitys on sekin parantunut.

Sieltä tuli taidokasta jättöä ja jopa niitä helppoja syöttöjä mikäli nousupaikkaa ei löytynyt. C.Ronaldo kyllä turhautui välillä ja yritti kuitenkin liikaa itse.

Hän oli liiaksikin ratkaisemassa otteluita ja sortui turhaan sukelteluun.

Mutta oli kuitenkin Portugalin parhaita.

Niin... Yksittäisten kisojen perusteellahan pelaajat kannattaa luokitella. Sitä en kiistä, että Kristiina oli Portugalin parhaita MM-kisoissa. Siinä on samalla Portugalin akilleen kantapää. Ja Kristiinan pelikäsityksen parantumisesta minä en ainakaan saanut minkäänlaisia viitteitä verrattuna Valioliigan esityksiin. Samaa kolmen puolustuspelaajan muuriin puskemista se Saksassakin näytti olevan. Rankkarikisassa hän oli kylmänviileä, mutta itse en laittaisi Carraa vetämään pilkkua edes unissani.

Mutta että tähti... Noh, toki Maunolainen omaansa kannattaa, ei siinä mitään. Itse en Kristiinaa vielä tähti-kategoriaan luokittelisi. Eittämättä hänestä voi hyvinkin tulla sellainen.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Mutta että tähti... Noh, toki Maunolainen omaansa kannattaa, ei siinä mitään. Itse en Kristiinaa vielä tähti-kategoriaan luokittelisi. Eittämättä hänestä voi hyvinkin tulla sellainen.

Pakko olla samaa mieltä. Mutta kyllä se näin on.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Nyt ymmärsit kyllä tahallasi väärin, myönnä pois. Fowler oli ko. kaliiberin mies aikoinaan, samoin Morientes. Owen voisi sitä olla vieläkin ehjänä ja paikalla ollessaan.

Miksi ihmeessä seura, jolla olisi pateja ja vetovoimaa, ei hanki em. maailmanluokan kärkimiehiä? Henkilökohtaisesti asia ei luonnollisesti minua harmituta, pikemminkin ihmetyttää. Tuloksilla 0-0 ja 1-0 on yllättävän suuri ero sarjataulukossa.

Liverpoolia ei koskaan yhdistetä suuriin nimiin hyökkääjien suhteen. Varmasti seuralta löytyisi resursseja ostaa Torres tai Tevez jne.

Nojoo, enpä nyt ihan tosissaan tietysti ollut, mutta jos nyt jotain manun kärkiosastoa verrataan Poolin vastaavaan, niin enpä kyllä sanoa, että kateellinen olisin.

Ja toisekseen kuten kesän aikana on huomattu, niin rahaa Poolilla ei ylettömästi ole uusiin pelaajiin eikä nykyinen manageri Benitez tahdo maksaa ylihintaa kaiken maailman tusinamiehistä kuten Heskey, Diouf ja Cisse..

Share this post

Link to post
Share on other sites

Nojoo, enpä nyt ihan tosissaan tietysti ollut, mutta jos nyt jotain manun kärkiosastoa verrataan Poolin vastaavaan, niin enpä kyllä sanoa, että kateellinen olisin.

Ja toisekseen kuten kesän aikana on huomattu, niin rahaa Poolilla ei ylettömästi ole uusiin pelaajiin eikä nykyinen manageri Benitez tahdo maksaa ylihintaa kaiken maailman tusinamiehistä kuten Heskey, Diouf ja Cisse..

Jos Liverpoolilla olisi ollut RVN, Saha, Rooney, OGS, Smith ja Rossi, ei olisi tarvinut hieroa yliajalle jotain UCL-finaalia. =)

Tuo rahahomma minua ihmetyttääkin syvästi. Miksi maksetaan £30M noista em. miehistä (£37M sis. Crouch) eikä rahaa ole heittää kerralla esim. £20M todellisesta nimimiehestä? Tietääkseni Pool ei ole veloissa ja yleisökatoakaan ei ole povattu...

Share this post

Link to post
Share on other sites

No jos mennään takaisin itse siirtoihin, tässä uutinen tältä päivältä:

"Five of Liverpool's FA Youth Cup winning heroes of last season have been rewarded by making the move to Melwood full-time to train with Gary Ablett's reserve team squad.

Making the short trip from Kirkby to West Derby are 17-year-old starlets goalkeeper David Roberts, striker Craig Lindfield, left back Robbie Threlfall, right back Stephen Darby and central midfielder Ryan Flynn.

All five players played starring roles in the FA Youth Cup success of last season and they have now earned the honour of training full-time at Melwood."

Kuten ehkä muistanette, ryhmä nuoria pelaajia vapautettiin + osa on siirtynyt uusiin seuroihin. Tämä viisikko on nyt tulossa tilalle siinä toivossa, että heistä kasvaisi tulevaisuuden ykkösmiehistöpelaajia.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Tuo rahahomma minua ihmetyttääkin syvästi. Miksi maksetaan £30M noista em. miehistä (£37M sis. Crouch) eikä rahaa ole heittää kerralla esim. £20M todellisesta nimimiehestä? Tietääkseni Pool ei ole veloissa ja yleisökatoakaan ei ole povattu...

No helpostihan sitä pienemmissä erissä maksetaan tuollaisia reilun kymmenen miljoonan summia kuin koko kesän budjettia laitetaan johonkin isoon nimeen jonka saamista Pooliin edelleen epäilen. Ja sitäpaitsi Crouchin hankintaa en tohon samaan floppikategoriaan edes laske, sen verran hyvin joukkueen pelaaminen ja pisteidenkeruu viime kaudella parani. Poolhan etsii myös edelleen rahoitusta stadionille, joten puussa raha ei sentään kasva.

Ja jos Poolilla jotkut Sahat ja Olet olis pelannut, niin UCL finaaliin ei olisi edes päästy ;)

Share this post

Link to post
Share on other sites
No helpostihan sitä pienemmissä erissä maksetaan tuollaisia reilun kymmenen miljoonan summia kuin koko kesän budjettia laitetaan johonkin isoon nimeen jonka saamista Pooliin edelleen epäilen. Ja sitäpaitsi Crouchin hankintaa en tohon samaan floppikategoriaan edes laske' date=' sen verran hyvin joukkueen pelaaminen ja pisteidenkeruu viime kaudella parani. Poolhan etsii myös edelleen rahoitusta stadionille, joten puussa raha ei sentään kasva.

Ja jos Poolilla jotkut Sahat ja Olet olis pelannut, niin UCL finaaliin ei olisi edes päästy ']

Euhän noita suuria summia tarvikaan maksaa kerralla, Rooney ja Rio maksoivat kutakuinkin £10M + £10M ja loput oli sidottu menestykseen ja pelattuihin otteluihin eli riski pieneni koko ajan.

Share this post

Link to post
Share on other sites
Ja jos Poolilla jotkut Sahat ja Olet olis pelannut' date=' niin UCL finaaliin ei olisi edes päästy ']

Puhummeko samasta hepusta eli Ole Gunnar Solskjaerista joka itse asiassa ratkaisi Champions Liigan?

Share this post

Link to post
Share on other sites

Se olikin sillon ennen vanhaan.

Ok, nykypäivänäkin Ole on parempi kuin Cisse, Diouf, Heskey jne. Ihmeen se vaatii jos Bellamy tekee enemmän maaleja kuin RVN tai Rooney, olkoonkin että ihan hyvä pelimies onkin.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Ok, nykypäivänäkin Ole on parempi kuin Cisse, Diouf, Heskey jne. Ihmeen se vaatii jos Bellamy tekee enemmän maaleja kuin RVN tai Rooney, olkoonkin että ihan hyvä pelimies onkin.

Ja Herkku Vuorinen on parempi kuin Rooney. ja vielä Roni Porokara on lahjakkaampi kuin C.Ronaldo. Peltonen on parempi kuin van der Sar.

Ps. En kannusta Honkaa. :alien:

Share this post

Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

Sign in to follow this  

×