01.10.06 19:57
Empoli kärsi kauden ensimmäisen tappion Roman käsittelyssä Stadio Olimpicolla. Toscanalaisia rankaisi Empolissa ammattilaisuransa aloittanut Vincenzo Montella.
Lentokone lentää taas!
Viime kauden loukkaantumisten takia lähes täysin missannut Vincenzo Montella on pääsemässä jälleen täyteen iskuun ja maaleja syntyy vanhaan tahtiin. Empoli sai kokea Montellan kovan kunnon, kun se joutui lähtemään kentältä kauden ensimmäistä kertaa tappio niskassaan.
Roman lähtökohdat otteluun olivat kaikkea muuta kuin hyvät. Brassilaituri Rodrigo Taddei ei pystynyt vieläkään palaamaan kokoonpanoon ja toiselta laidaltakin puuttuu täkeä peluri Mancini. Luciano Spalletti juoksuttikin kentälle oikeastaan laiturittoman kokoonpanon. Näiden poissaolojen lisäksi molemmat ykköstopparit loistivat poissaolollaan ja Christian Panucci teki seuraa Matteo Ferrarille puolustuksen keskustassa. Panucci on urallaan toppariakin pelannut, mutta pelaajan todelliset vahvuudet löytyvät puolustuksen oikealta laidalta, missä häntä tuurasi Marco Cassetti.
Roman maali syntyi ottelun 23. minuutilla, kun viime aikoina hyviä keskityksiä laidaltaan viljellyt Max Tonetto lähetti Francesco Tottilta saamansa loistavan pystysyötön päätteeksi pallon maalille. Montella unohtui Empolin puolustukselta takatolpalle aivan vapaaksi ja puski pallon tyylikkäästi maaliin.
Luciano Spalletti oli ottelun jälkeen tyytyväinen suojattiensa esitykseen: pelasimme hienon pelin vaikeaa vastustajaa vastaan ja joukkueen suoritusta nostaa se, että monta avainpelaaja oli poissa vahvuudesta. Maali oli Spallettin mukaan tehty juuri niinkuin viikolla oli harjoituskentällä harjoiteltu.
Voitto nosti Roman uudestaan sarjakärkeen, kun samaan aikaan Inter kompasteli Sardiniassa Cagliarin vieraana. Maaottelutauon jälkeen Roma saa todennäköisesti ainakin topparinsa ja Taddein jälleen ruotuun mukaan. Toivottavaa olisi myös Mirko Vucinicin kuntotuminen vihdoin pelaavaan kokoonpanoon.
kirjoittanut: RE