AS Roma
AS Roma
Perustettu: 1927
Stadion: Stadio Olimpico (82307)
Manageri: Luciano Spalletti
Nettisivut: www.asroma.it
Seuraava ottelu: Serie A
Palermo14.9.2008 16:00
Palermo
-
AS Roma

Renzo Barbera
AS Roma
Edellinen ottelu: Serie A
AS Roma31.8.2008 16:00
AS Roma 1
Napoli 1

Napoli




Centrebet
03.09.06 15:51

Roman ennakkotunnelmia kaudelle 06-07

Luciano Spalletti aloittaa toisen kautensa punakeltaisten valmentajana herkullisista lähtökohdista.

Joukkueen tärkeimmät runkopelaajat onnistuttiin pitämään joukkueessa ja vahvistusta kriittisimille paikoille onnistuttiin hankkimaan. Näiden positiivisten seikkojen lisäksi Roma sai kesällä hyviä uutisia myös calcioskandaalin tiimoilta, sillä Juventuksen ja kumppaneiden tuomioiden myötä se nostettiin suoraan Mestarien liigaan, vaikka viime kauden sijoitus (5.) olisikin oikeuttanut vain Uefa cupiin. Tunnelma Romaa seuraavien kannalta onkin odottava, koska tällä kaudella on todelliset mahdollisuudet saavuttaa jotain suurta. Talousasiatkin tuntuvat olevan terveellä pohjalla (vaikka rahaa ei liiemmin olekaan) ja hankinnat rahoitettiin lähinnä tarpeettomiksi jääneiden pelaajien myynneillä/lainoilla. Suuri osa myös Romaan saapuneista pelaajista tuli joko yhteisomistuksella tai lainapapereilla – näin mahdollisista flopeista on helpompi päästä jatkossa eroon.

 

Siirtomarkkinat:

Isot kalat tarttuivat Roman koukkuun vasta siirtoikkunan viimeisinä päivinä. Hyvissä ajoin keväällä Roma hankki laidalleen kokeneen kehäketun, kun Sampdoriassa sopimuksensa päättänyt Max Tonetto matkasi Roomaan ilmaisella siirrolla. Tonetto ja heinäkuun alussa saapunut Marco Cassetti edustaa italialaisia laitapelaajia, jotka taitavat laidallaan sekä puolustajan että keskikenttäpelaajan paikat, Tonetto vasemmalla ja Cassetti oikealla. Heinäkuun alkuun mennessä Roma ehti vielä liittää joukkueeseensa brasilialaisen maalivahdin Julio Sergion, ranskalaisen keskikenttälupauksen Ricardo Fatyn sekä viime kaudella lainalla Romassa pelanneen Edgar Alvarezin. Alvarez ei tosin Roman mukana pitkään kulkenut, koska hänet lainattiin elokuun lopussa Messinaan. Elokuun loppuun asti Roma eli markkinoilla hiljaiseloa ja kyynisimmät romanistat ehtivät jo haudata toivonsa joukkueen vahvistamisesta. Elokuun viimeisinä päivinä alkoi kuitenkin tapahtua – ja paljon. Ensimmäinen iso pelaajahankinta suoritettiin, kun Interin ja Roman välillä pähkäillyt Spallettin ja Tottin suosikkipelaaja chileläistaituri David Pizarro saapui yhteisomistuksella Romaan. Reilu viikko Pizarron siirron jälkeen Romaan palannut egyptiläinen Mido sai lähteä Romasta toistamiseen rakastamaansa Tottenhamiin ja Roma nettosi sievoisen summan rahaa. Hyökkäyksessä ammoittavan aukon tulee tulevalla kaudella tilkkimään montenegrolainen Mirko Vucinic, joka todella pitkien neuvottelujen päätteeksi onnistuttiin noukkimaan talteen Leccestä. Toissa kauden kaltaista maaliryöppyä odotellaan varmasti myös Romassa, kun Vucinic saa ensimmäisen mahdollisuutensa pelata joukkueessa joka taistelee putoamisen sijaan mestaruudesta. Samassa hötäkässä myös kauden Romassa viihtynyt Shabani Nonda etsi itselleen uuden osoitteen Englannista. Romasta pois lähteneiden lista käsittää myös viime kesänä kohinalla Romaan saapuneen, mutta punakeltaisissa epäonnistuneen, Samuel Kuffourin, joka matkasi lainalle Livornoon. Ainoa pelaaja jota suurin osa romanistoista tulee varmasti kaipaamaan on todellinen soturi Leandro Cufre, joka myytiin Monacoon. Cufre alkoi jo kuulua Roman vakiokalustoon, eikä sellaisen pelaajan menettäminen tunnu koskaan kannattajista mukavalta. Cufrea paikkaamaan laidalle hankittiin Brescian costa ricalainen Gilberto Martinez, jolta on lupa odottaa paljon, vaikka viime kaudet ovatkin taittuneet Serie B:ssä.

 
Maalivahdit:

Tämä osasto säilyi pelaavien vahtien osalta entisellään, ainoastaan katsomossa vaikuttava veskari vaihtui kreikkalaisesta brasilialaiseksi. Toivottavasti suurimman vastuun tolppien välissä kantava Doni säilyttää tason mihin viime kauden lopetti. Jos taas otteet ovat enemmän alkukauden kaltaisia, niin Roman oma kasvatti nuori Gianluca Curci valtaa ykköstorjujan paikan. Mikäli kumpikaan ei onnistu Spallettia vakuuttamaan voi maalivahdin hankinta tulla eteen yllättävänkin nopeasti.

 

Tärkeimmät siirrot:

+ Julio Sergio – America

- Dimitros Eleftropoulos - ?

 

Puolustus:

Puolustus on toinen jokseenkin testaamaton osa-alue tulevan kauden Romassa. Sarjan, kenties koko Euroopan, ehdotonta eliittiä edustaa topparipari Cristian ChivuPhilippe Mexes. Parivaljakko ei kuitenkaan kaikkia pelejä tule pelaamaan ja penkillä pelivuoroaan odottava Matteo Ferrari ei vakuuttanut toissa kaudella pelatessaan Romassa. Topparin tontilla pystyy tuurata myös Christian Panucci sekä Gilberto Martinez. Puolustuksen oikea laita on kunnossa, koska vanha herra Panucci on edelleen etevä pelimies mihin tahansa kilpailuun. Penkillä pelivuoroaan odottaa ainakin Marco Cassetti, joka tosin voi esiintyä myös keskikentällä. Vasen laita on Cufren poistumisen myötä kysymysmerkki. Pelaako siellä Gilberto Martinez, joka on tottunut pelaamaan oikealla vai siirtyykö peräti Panucci vasempaan laitaan? Näiden lisäksi ryhmästä löytyy urallaan myös vasenta pakkia pelannut Max Tonetto. Myöskin Roman oma juniori Aleandro Rosi on esiintynyt laitapuolustajana, mutta tullee pelaamaan tulevalla kaudella pääsääntöisesti keskikentällä.

 
Todennäköinen kokoonpano:

Tärkeimmät siirrot:

+ Gilberto Martinez – Brescia
+ Rodrigo Defendi – Tottenham
+ Marco Cassetti – Lecce
+ Matteo Ferrari – Everton

- Leandro Cufre – Monaco
- Cesare Bovo – Palermo
- Samuel Kuffour – Livorno


Keskikenttä/hyökkäys:

Luciano Spallettin aivoituksissa keskikenttä ja hyökkäys elää vahvassa symbioosissa, eikä niitä kannata liiemmin lähteä erottelemaan. Roma jatkaa vastahyökkäyksiin perustuvalla pelityylillään ja koko joukkueen kompaktilla puolustuspelillä. Hyökkäykseen saatiin vihdoin hankittua pelaaja (Vucinic), jonka pitäisi pystyä hyödyntämään Francesco Tottin nerokkaat ratkaisut pallon kanssa paremmin kuin kukaan sitä on sitten Gabriel Batistutan tehnyt. Kaukana ovat nyky-Romasta ne ajat, kun ylhäällä pelasi kolme pelaaja, joiden puolustusvelvoitteista ei kannata edes kirjoittaa, koska niitä ei mitä ilmeisemmin ollut.

Lopulta keskikenttääkin onnistuttiin vahvistamaan. Viime kaudella keskusta jo toimi, mutta laitoja vaivasi materiaalin kapeus. Nyt laidat miehittää Mancini, Rodrigo Taddei, Tonetto, Cassetti, Rosi ja taktiikasta riippuen myös keskeltä tutumpi Simone Perrotta. Ainoastaan huippuvireeseen päässyt Mancini voi olla varma pelipaikastaan. Keskustaan luovuutta tuo David Pizarro, joka ottanee oman paikkansa keskikentän keskustasta maailmanmestari Daniele De Rossin viereltä. Ratkaisumalli ajaisi toisen maailmanmestarin Perrottan laidalle, mutta Perrotta monipuolisena pelaajana taitaa myös kk:n laidoilla pelaamisen. Yksi vaihtoehto on, että Perrotta jatkaa De Rossin ja Pizarron edessä trequartistan paikalla ja Francesco Totti siirtyy kärkeen, kuten ennätyksellisen voittoputken aikaan. Tämä visio kuitenkin mahdollisesti haudattiin Vucinicin saavuttua Romaan. Tosin voi olla, että kausi aloitetaan Vucinicin hakiessa vielä uusien pelikavereiden aivotuksia Tottin pelatessa kärjessä. Penkillä odottaa myös peliminuutteja suorastaan vaativa nuorukainen Alberto Aquilani, joka iski jo Supercoppassa pallon kahteen otteeseen Interin verkkoon. Ranskasta saapunut Ricardo Faty saanee peliaikaa lähinnä Coppan peleissä. Kärjessä vuoroaan odottaa myös monta maalia Romalle iskenyt, mutta pahoista vaivoista viime aikoina kärsinyt, Vincenzo Montella sekä teinitähti Stefano Okaka Chuka.

 

Todennäköinen kokoonpano:

 
Tärkeimmät siirrot:

+ Max Tonetto - Sampdoria
+ Ricardo Faty - Strasbourg
+ Mirko Vucinic - Lecce
+ David Pizarro – Inter

- Olivier Dacourt - Inter
- Damiano Tommasi - Levante
- Mido - Tottenham
- Shabani Nonda - Blackburn
- Edgard Alvarez – Messina

 
Odotukset:

Odotukset ovat syystäkin korkealla. Joukkue koostuu pitkälti pelaajista, jotka ovat jo viime kauden harjoittelun jälkeen omaksuneet Spallettin pelifilosofian. Serie A:ssa lähtökohdat ovat hyvät, kun Juventus loistaa poissaolollaan ja Milankin lähtee kauteen miinuspisteiden kera. Molemmat Milanon joukkeet kuitenkin asettavat suurimman uhan, kun mietitään Roman mahdollisuuksia tuoda Scudetto jälleen ikuiseen kaupunkiin. Myöskin paljon tulevaan kauteen panostanut Palermo on otettava tosissaan jokaisen joukkueen pukukopissa. Yleensä jokaisen sarjan kauteen mahtuu myös yllättäjä, joka pelaa pitkiäkin jaksoja omalla maksimitasollaan, eli kilpailu mestaruudesta tulee olemaan jälleen kova. Mestarien liigassa realistinen tavoite on edetä alkulohkosta jatkoon. Mikäli siinä onnistutaan, niin kaikki siitä eteenpäin on plussaa.

kirjoittanut: RE

AS Roma uutiset