1920-luku

 

AC Fiorentinan aamu koitti 26. elokuuta vuonna 1926. Firenzen lippulaivaksi suunniteltu seura syntyi Club Sportivo Firenzen ja Palestra Ginnastica Libertasin yhteensulaumasta. Fuusioituminen oli seurausta yleisestä ilmapiiristä sen ajan Italiassa. Firenzen ohella myös Napoliin, Roomaan ja Bariin perustettiin samoihin aikoihin fuusioseura. Tämä trendi ajoi takaa urheilullisesti kilpailukykyisten seurojen lisäämistä, sekä geologista levittäytymistä myös etelään tasoittaakseen voimasuhteita Pohjois-Italian välillä. Seuran ensimmäiseksi presidentiksi sai kunnian astua Markiisi Luigi Ridolfi. Ridolfi oli tuon ajan fasismi-hallinon keskeisimpiä hahmoja Firenzessa.

AC Fiorentinan kantamat peliasusteet olivat alkujaan puna-valkoiset edeltäjä seurojensa viitoittamana. Parin ensimmäisen vuoden kuluessa seuran värimaailma kuitenkin muovautui paremmin tunnetuksi violetin ja valkoisen tanssiksi. 

La Violan ensi askeleet otettiin Via Bellinilla, joka toimi Fiorentinan kotikenttänä syyskuuhun 1931 asti. Tuolloin seura muutti massiivisempaan ympäristöön; Stadio Comunalelle.

Fiorentinan historian ensimmäinen ottelu pelattiin Le Signea vastaan, ottelun päättyessä vastustajan 2-1 voittoon. Sen sijaan ensimmäinen virallinen sarjaottelu pelattiin 3. lokakuuta vuonna 1926. Tuolloin Fiorentina sai vastaansa kansallisen divisioonan ottelussa Pisan, kukistaen naapuriseuran lukemin 3-1.

Italian alasarjoja ensimmäiset elinvuotensa tahkonnut La Viola sai ensi kosketuksensa Italian sen aikaiseen huippujalkapalloiluun kaudella 1929. Tuolloin seura sijoittui kolmekymmentä osallistujaa kattaneessa sarjassa viho viimeiseksi, eikä näin ollen saanut osallistumisoikeutta seuraavalla kaudella alkaneeseen nykyaikaiseen Serie A:han.

 

 

1930-luku

 

Fiorentinan toinen kausi Serie B:ssa kruunautui kesällä 1931 nousuun Italian jalkapallon eliittiin. Seura varmisti nousunsa 21. kesäkuuta kauden viimeisessä ottelussa, kun Fiorentina voitti Ligurian 1-0.

La Violan kaikkien aikojen ensimmäinen Serie A ottelu näki päivänvalonsa 20. syyskuuta vuonna 1931. Peli päättyi lukemiin 1-1, kun vastassa oli Ac Milan. Seura sijoittuikin mitä mainioimmin debyytti kaudellaan hilaten itsensä aina sijalle neljä. Samaisella kaudella Fiorentinan uruguaylainen hyökkääjä Pedro Petrone kruunattiin capocannoniereksi 25:lla osumallaan.

Tämän jälkeen Fiorentina taivalsi vuosia Serie A:n ylemmässä keskikastissa, kunnes putoamispeikko iski, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Seura jäi kaudella 1937-38 sarjajumboksi, seitsemän kautta kestäneen pääsarjaputken tullessa tienpäähänsä.

Fiorentina viihtyi kuitenkin vain yhden kauden alemmalla sarjatasolla. Jo heti seuraavana keväänä 1939 La Viola juhli tyylikkäästi voittamaansa Serie B:n mestaruutta.

 

 

1940-luku

 

Seuran ensimmäinen titteli siunaantui heti uuden vuosikymmenen alkuun. Tuolloin Fiorentina voitti 15. kesäkuuta 1940 pelatussa Coppa Italian loppuottelussa Genoan lukemin 1-0.

Muutoin 40-luku oli Fiorentinalle Serie A:n keskikastiin vakiintumisen aikaa. Matkalle sattui myös muutama lipsahdus (1940/1947), jolloin seuran säilyminen sarjassa oli vain hiuskarvan varassa.

 

 

1950-luku

 

50-luku muutti lopulta kaiken ja iski seuran komeetan lailla lähtemättömästi Italialaisten jalkapalloseurojen eliittiin. Keväällä 1956 Fiorentina juhli historiansa ensimmäistä scudettoa voittaen Serie A:n suvereenisti tusinan pisteen erolla toisena taapertaneeseen Ac Milaniin.

Scudetto-kauden alla, vuonna 1952 seuran uudeksi presidentiksi liittynyt, Enrico Befani täydensi jo valmiiksi kilpailukykyistä ryhmäänsä hankkimalla timanteiksi sikermään Julio Botelho Julinhon ja Miguel Angel Montuorin. Brassin ja argon seuraan liittymisen myötä La Violan ylivoimaisuus sarjassa tuli esiin jo kauden ensimmäisestä ottelusta alkaen. Tuolloin valmentajana seuraa piiskannut Fulvio Bernardini piti Fiorentinan sarjakärjessä alusta loppuun saakka. Mestarin tulivoimasta vastasi vasta 20-vuotias Giuseppe Virgili iskien 21 maalia.

Scudetton myötä Eurooppa antoi tilaisuuden Gigliatille osoittaa erinomaisuutensa, kun Fiorentina osallistui vasta lanseerattuun mestariseurojen cupiin. Ensimmäisellä kierroksella violetin pyörremyrskyn alle jäi Ruotsalainen IFK Norrköping, puolivälierissä Sveitsiläinen Grasshopper ja välierissä Jugoslavialainen Stella Rossa. Loppuottelussa 30. toukokuuta 1957 Santiago Bernabèulla vastaan asettui voittamaton Real Madrid. Kuninkaalliset olivat vain vuotta aiemmin juhlineet kaikkien aikojen ensimmäistä Euroopan-cupin mestaruutta. Alfredo Di Stèfanon ja 124.000 katsojan voimalla Los Blancos kukisti La Violan 2-0. Di Stèfanon ja Francisco Genton toisella puoliajalla tekemät maalit murskasivat firenzeläisten ainutkertaisen mahdollisuuden valloittaa se suurin ja himotuin Euroopassa.

Fiorentina jatkoi tasaisesti Italian eliitissä sijoittuen peräti neljä kertaa peräjälkeen sarjassa toiseksi. Vuoroin Milan, vuoroin Juventus rikkoi firenzeläisten unelmat lisäjuhlista.

 

 

1960-luku

 

11. kesäkuuta 1961 Fiorentina voitti historiansa toisen Coppa Italian. Loppuottelussa kaatui Lazio lukemin 2-0 Gianfranco Petrisin ja Luigi Milanin maaleilla.

Samaisena armon vuonna 1961 La Viola saavutti Euroopan valloituksensa. Seura eteni silloisessa Cup-voittajien cupissa aina loppuotteluun saakka kaataen tieltään Sveitsiläisen Lucernin ja Jugoslavialaisen Dinamo Zagrebin. Loppuotteluiden ensimmäinen osaottelu pelattiin 17. toukokuuta 1961 Glasgowssa Rangersin vieraana. Fiorentina voitti ottelun tyylipuhtaasti 2-0 Milanin kahdella osumalla. Mestaruuden lopullinen sinetti nähtiin kymmenen päivää myöhemmin toisessa osaottelussa Firenzessä. La Viola hakkasi Glasgown siniset toistamiseen lukemin 2-1 Kurt Hamrinin ja Milanin maaleilla.

60-luku oli yhden suurimman Fiorentina-legendan ruusuista aikaa. Ruotsalainen Kurt Hamrin oli liittynyt seuran palvelukseen jo vuonna 1958 saapuen Padovasta. Tukholmalainen mätti maaleja Gigliatille 150 kertaa esiintyen 289:ssä ottelussa. Harmikseen ruotsalaisen aikakausi Fiorentinassa ei koskaan tuonut kansallista mestaruutta aikavälillä 1958-1967. Yksi monista uroteoista sattui kaudelle 1963-64, kun Hamrin teki uuden Serie A:n ennätyksen osumalla yhdessä ottelussa peräti viisi kertaa, kun Atalanta kukistui lukemin 7-1.

19. toukokuuta vuonna 1966 Fiorentinan Coppa Italia tripla toteutui. La Viola kukisti Roomassa pelatussa loppuottelussa Catanzaron jatkoajan jälkeen lukemin 2-1. Liljainen 60-luku toi makeaa mahan täydeltä, kun samainen kausi tarjosi myös Euroopassa lisämenestystä. La Viola kukisti Mitropa Cupin loppuottelussa Tshekkoslovakialaisen Jednota Trencinin lukemin 1-0 Mario Brugneran säestyksellä.

Täyttymysten vuosikymmen puhkesi kukkaan keväällä 1969. Bruno Pesaolan valmennuksessa ja presidentti Nello Baglinin käsissä Fiorentina juhli historiansa toista scudettoa. Mestaruus varmistui 11. toukokuuta makealla 2-0 voitolla Juventuksesta. Comunale Torinolla käydyn ottelun maaleista vastasivat Luciano Chiarugi ja capocannoniere Mario Maraschi (30). Mestariseuran muita takuumiehiä olivat; Giancarlo De Sisti, Amarildo, Salvatore Esposito, Claudio Merlo, Ugo Ferrante, Giuseppe Brizi, Francesco Rizzo ja veräjän vartijana Franco Superchi.

 

 

1970-luku

 

Seesteinen 70-luku palautti Fiorentinan maanpinnalle. Sarjasijoitusten hipoessa ylempää keskikastia sattui 40-luvun tapaan kaksi läheltä piti säilymistä. Minimaaliset taistelut sarjapaikasta päättyivät kuitenkin onnellisesti vuosina 1971 ja 1978.

Vuosikymmenen puolessavälissä Fiorentina pääsi kuin pääsikin maistamaan myös glooriaa. 28. kesäkuuta vuonna 1975 Roomassa pelattu Coppa Italian loppuottelu päättyi La Violan 3-2 voittoon Ac Milanista. Coppa menestyksen myötä seuraavalla kaudella Fiorentina juhli jälleen, tällä kertaa Anglo-Italia cupin voittoa.

 

 

1980-luku

 

Fiorentinan 80-luvun peliä pyöritti todellinen gigliati Giancarlo Antognoni. Antonio pelasi rakkaudestaan La Violaa kohtaan, tatuoiden lähtemättömästi itsensä kannattajien sydämiin ja itsensä seuraikoniksi. Aina vuodesta 1972 vuoteen 1987 Fiorentinassa esiintyneelle keskikenttämiehelle kertyi kunnioitettavat 412 ottelua La Violassa. Ensi esiintymisensä hän teki lokakuussa 1972 ja saavutti seurassa Coppa Italian 1976. Antognonin omistautuminen oli ainutlaatuista uskollisuutta johon kukaan muu gigliati ei ole koskaan pystynyt.

Vuosikymmenen tuloksellinen huippu sattui kaudelle 1981-82, kun Fiorentina venyi sarjassa toiseksi. Scudetton karkaaminen jätti kuitenkin katkeran jälkimaun, kun verivihollinen Juventus juhli mestaruutta vaivaisen pisteen erotuksella. 80-luvusta kehkeytyi poikkeuksellinen vuosikymmen. Ajanjakso jäi historian kirjoihin pokaalittomana sitten 30-luvun hatarien ensi askelten.

80-luvun alussa Fiorentinan presidentiksi saapunut Ranieri Pontello näytti alkujaan olevan oikea johtaja siivittääkseen Fiorentinan sen kolmanteen scudettoon. Hitaasti hiipineet taloudelliset ongelmat ajoivat kuitenkin seurajohtajan tukalaan tilanteeseen. Pontello joutui turvautumaan äärimmäiseen ratkaisuun myymällä huippupelaajat toisensa jälkeen muille maille. Tämä johti luonnollisesti seuran niin pelillisesti kuin harmonisestikkin epävakaaseen tilaan. Lähtijöiden joukossa olivat mm. Daniel Passarella (1982-1986), Daniele Massaro, maalivahti Giovanni Galli ja kipeimpänä kaikista Roberto Baggion dramaattinen myynti Juventukseen. Tämä oli liikaa seuran kannattajille ja sinetti Pontellon-aikakaudelle (1980-1990). Barrikaadeille nousseet kannattajat mullistivat historiaa...