1990-91 : Serie A: 12
Uusi vuosikymmen avautui surullisena, kun seuran ikoniksi kasvanut Roberto Baggio siirtyi kesällä 1990 pahimpaan mahdolliseen vihollisleiriin; Juventukseen. Vuonna 1985 Fiorentinaan kasvattajaseurastaan Vicenzasta saapunut ja sitä myöten kulttimaineeseen noussut Il Divin Codino myytiin bianconeriin 19 miljoonalla eurolla. Summa oli tuon ajan suurin kenestäkään maksettu siirtokorvaus. Fanien palvoman ja rakastaman pelaajan myynti aiheutti valtavat mellakat raivostuneiden kannattajien keskuudessa, Italiassa pelattujen MM-kisojen aattona. Tämä pakottikin hallitsevan Pontellon omistajaperheen vetäytymään seuran hallinnosta. Baggio itse kommentoi siirtoaan kannattajilleen uskollisena; "Minut pakotettiin hyväksymään tämä siirto." Tuolloin 23-vuotias Roberto Baggio ehti edustaa Fiorentinaa 94 ottelussa tehden hallaa vastustajan maalivahdeille 38 kertaa.
Joukkueen taustat kokivat kovia mullistuksia kesäkuussa 1990, kun vallan seurassa otti 71-vuotias mediamoguli Mario Cecchi Gori. Hallitsevaan Pontellon omistajaperheeseen kohdistuneen paineen myötä tilanne riistäytyi niin pahoin käsistä, että vanhalle hallinnolle jäi mahdollisuus ainoastaan perääntymiseen. Iäkkään Cecchi Gorin varakkaan omaisuuden myötä toiveet paremmasta huomisesta palasivat firenzeläisten huulille.
Baggion poistumisen myötä oli glooriakin kiven takana, kun joukkue edellisen kauden tapaan vältti putoamisen niukahkolla kuuden pisteen erolla Lecceen. Joukkueen paras maalintekijä oli keskikenttäpelaaja Diego Fuser kahdeksalla maalillaan ainoalla Firenzessä vietetyllä kaudellaan. Samaan aikaan toisaalla Baggio iski giuvessa 14 osumaa. Pientä mielihyvää kauteen toi kuitenkin 1-0 voitto Juventuksesta Artemio Franchilla ja verivihollisen Pisan putoaminen Serie B:hen, joka aloitti samalla myös toscanalaisten syöksykierteen Italian sarjojen pimeimpiin syövereihin, josta seura ei ole tähänkään päivään mennessä toipunut. Kauden päätteeksi Sampdoria juhli historiansa ensimmäistä scudettoaan Roberto Mancinin, Gianluca Pagliucan ja Gianluca Viallin johdolla. Pelasipa tuolloin myös doriassa Pietro Vierchowod, jonka kohtalona oli liittyä ex-seuransa Fiorentinan talkoisiin valmentajana yli 10 vuotta myöhemmin.
1991-92 : Serie A: 11
Vallanvaihdoksen tuoman potentiaalin myötä seura päätti etsiä maalinteko ongelmaansa ratkaisua aina Argentiinasta asti. Napolilaiset gloriaan johdattanut Diego Armando Maradona oli vain hetkeä aiemmin väistynyt salamavalojen synkässä välkkeessä Serie A:sta takavasemmalle, kun 22-vuotias Gabriel Batistuta saapui Boca Juniorsista Fiorentinan vahvuuteen.
Gabriel Omar Batistuta oli syntynyt 1. helmikuuta vuonna 1969 Avellanedan kaupunkiin teurastamon työntekijän ja koulusihteerin esikoiseksi. Nuorempana Batistuta harrasti urheilua monipuolisesti, kunnes vuoden 1978 kotikisojen maailmanmestaruuden ja Mario Kempesin innoittamana hän keskittyi vain jalkapallouransa luomiseen. Alkuvaiheet hän pelasi pienissä paikallisissa seuroissa, kunnes näyttöjensä ansiosta hän sai siirron vuonna 1988 maaleillansa upottaneeseen suurempaan Newell`s Old Boysiin. Ensimmäinen ammattilaissopimus oli käynyt toteen 19-vuoden iässä. Kausi ei kuitenkaan sujunut odotetunlaisesti, kun Gabriel kärsi koti-ikävästä ja paino ongelmista, jotka veivätkin kauden loppupuolella pelaajan pienempää seuraan Buenos Airesiin. Kesällä 1989 Batistuta sai jälleen urallensa uutta nostetta tekemällä sopimuksen massiivisen River Platen kanssa. Hyvin alkaneesta kaudesta 1989-1990 huolimatta pelaaja ajautui ristiriitoihin valmentaja Daniel Passarellan kanssa. 80-luvun puolivälissä vuosia myös Fiorentinassa pelannut Passarella päätyi viimein ratkaisuun, joka pudotti Batistutan loppukaudeksi pois kilpailevasta kokoonpanosta. Tämä johti siihen, että Gabriel kirjoitti sopimuksen Riverin arkkivihollisen Boca Juniorsin kanssa kaudeksi 1990-1991. Edellis kauden loppupuoliskon pelaamattomuus näkyi ja Batistuta kohtasi valtavia vaikeuksia vakiinnuttaakseen paikkansa uudessa seurassaan. Viimein 1991 vuodenvaihteessa Oscar Tabàrezin astuessa Bocan puikkoihin sai Batistutakin näyttöpaikkansa. Tämä kannatti sillä Gabriel Batistuta johdatti maaleillaan Boca Juniorsin Clausuran-voittoon ja itsensä maalinkuninkaaksi. Antamillaan näytöillä Batistuta valittiin samaisena keväänä pelaamaan Argentinan Copa Amèrica joukkueeseen Chileen. Sielläkin hän voitti maalikuninkuuden kuudella osumallaan ja johdatti Argentinan mestaruuteen. Tämä herätti paikalla seuranneen Fiorentinan varatoimitusjohtajan mielenkiinnon, jonka myötä sopimus Firenzeen syntyi.
La Viola sai heti valtavan panoksen uudesta argentiinalaisesta maalintekijästään, joka laukoi tulokaskaudellaan kunnioitettavat 13 osumaa pelaamassaan 27 ottelussa. Myöhemmin Batistuta totesi, että Curva Fiesolen kannattajat olivat ainoat, jotka uskoivat häneen vaikealla ensimmäisellä puolivuotisella ajanjaksolla. Luottamus palkittiin, kun viimein 26. päivä tammikuuta vuonna 1992 Batigol iski ensimmäisen maalinsa Fiorentina-paidassa. Vastustajan ollessa Juventus hän laukoi ottelun ainoan vetonsa vihattujen bianconerien verkkoon. Siitä päivästä lähtien kukaan ei ole voinut olla rakastamatta tätä mahtavaa ihmistä ja suurta jalkapalloilijaa.
Kauden valonpilkahduksiksi voidaan laskea kyseisen 2-0 kotivoiton lisäksi kaksi tasapeliä tulevaa mestaria Ac Milania vastaan. Batigolin loppukauden hurjan maalivireen ansiosta joukkue säilytti edellisvuosia helpommin sarjapaikkansa ansaiten paikan keskikastista. Kauden päätteeksi joukkueen vahvuudesta siirtyi Pescaraan tuleva maailmanmestari ja neljä vuotta seuraa palvellut Dunga.
1992-93 : Serie A: 14
Seuraan saapui Foggiasta Batigolia tukemaan tullut Francesco Baiano. Pelaamallaan viidellä kaudella Fiorentinassa Baiano muodostikin Batistutan kanssa pelätyn Ba-Ba hyökkäyskaksikon. Toinen kausi ja Baianon saapuminen nostivatkin Batistutan kauden maalisaldon 16. osumaan. Cecchi Gorin panostukset eivät jääneet kuitenkaan siihen, kun joukkueeseen hankittiin Bayern Munchenista kova kaksikko taatakseen joukkueelle menestyksen. Nuoret vahvistukset olivat 24-vuotias Stefan Effenberg ja 23-vuotias Brian Laudrup. Nuoremman Laudrupin otteet eivät kuitenkaan tyydyttäneet kannattajia, Brianin onnistuessa maalinteossa kauden aikana vain viisi kertaa. Hän joutui seurassa ristituleen, jonka seurauksensa hänet lainattiin seuravaaksi kaudeksi Ac Milaniin. Tuore Euroopan-mestari jouduttiin jopa salakuljettamaan stadionilta auton takakontissa pysyäkseen erossa raivostuneiden kannattajien käsistä ja piilottamaan vaimonsa ja lastensa kanssa paikalliseen hotelliin poissa vaaratekijöiden kynsistä.
Synkän kauden ainoana valonpilkkeenä voidaan pitää kolmatta peräkkäistä voittoa Juventuksesta Artemio Franchilta. Sen sijaan seuran sijoitus sarjassa vajosi kolmanneksi viimeiseksi pistemäärän ollessa sama viimeisenä säilyneen Udinesen kanssa. Keskinäisten pelien mennessä Udinesen eduksi oli Fiorentina tuomittu putoamaan sarjaporrasta alemmas. Peräti 55-vuotta kestänyt pääsarjataival oli jälleen päättynyt, kun taivas synkkeni Firenzessä.
1993-94 : Serie B: 1
Serie B:sta ponnistanut seura panosti tulevaisuuteen hankkimalla Ac Milanista maalivahtilupauksen nimeltään Francesco Toldo. 21-vuotias Toldo oli viimeisimmät kaudet palvellut alasarjoissa lainalla ja nousi heti avauskaudellaan Fiorentinassa luottomaalivahdiksi. Valmentajan pestin seurassa otti Napolista saapunut Claudio Ranieri, samalla kun Batigol oli osoittanut antaumuksensa seuraa kohtaan jatkamalla La Violan palveluksessa nosteisesta urastaan huolimatta. Myös Stefan Effenberg näytti nimimiehistä esimerkkiä jatkamalla Firenzessä. Batistutan johdolla ja tekemällään 16 maalilla Fiorentina nousikin pikimmiten takaisin Serie A:han voittamalla B:n suvereenisti. Joukkue sortui kauden aikana vain viiteen tappioon eron ollessa toiseksi tulleeseen Cesenaan seitsemän pistettä.
1994-95 : Serie A: 10
Uuden alun ja pikaisen paluun myötä seuraan liittyi nuori portugalilainen Manuel Rui Costa. Keskikentän maestro saapui Benficasta ja osoittikin heti avauskaudellaan tärkeydensä seuralle. Rui Costan säestämänä Batigol yltyi huikeaan maali-iloitteluun tehden 26 maalia Serie A:ssa.
Fiorentina aloittikin kautensa fantastisesti, kun se keräsi yhdestätoista ensimmäisestä ottelusta 22 pistettä, ollen vain pisteen perässä sarjakärki Juventusta. Seuraavalla kierrokselle joulukuun alussa Viola matkasi Stadio Delle Alpille. Gianluca Viallin kaksi maalia kuitenkin katkaisivat Fiorentinan selkärangan 3-2 Juventuksen voittoon päättyneessä ottelussa. Kyseisen tappion jälkeen joukkueen kuntokäyrä laski ja Fiorentina valui sarjassa keskikastiin, kuitenkin tehden kaikista joukkueista toiseksi eniten maaleja. Samaan aikaan Torinossa Roberto Baggio juhli uransa ensimmäistä scudettoaan.
1995-96 : Serie A: 4
Seura teki uusia sijoituksia tulevaisuuteen ostamalla joukkueen luottotoppariksi nousseen Pasquale Padalinon Foggiasta. Samalla Lontoosta saapui itsensä edellisissä MM-kisoissa Ruotsin joukkueessa läpi lyönyt Stefan Schwarz. Schwarz oli kuitenkin palvelemillaan kolmella Viola-kaudella vain varjo entisestään.
Takkuisasti alkanut 90-luku alkoi viimein antamaan viitteitä paremmasta. Kausi alkoi ailahtelevasti, kunnes hioutui pikkuhiljaa uomiinsa. Joukkue äityi 15 tappiottoman ottelun putkeen, joka katkesi vasta maaliskuussa 1996 Delle Alpilla. Joukkueen pitkä tappioton putki ja Ba-Ba kaksikon 33 tekemää maalia hinasivat Fiorentinan sarjassa ensimmäistä kertaa vuosiin aivan kärjen tuntumaan.
Samaisella kaudella Gabriel Batistuta pelasi sadannen Serie A ottelunsa, jonka johdosta Firenzen kaupunki muisti häntä. Batigolin sadasensimmäinen ottelu oli Laziota vastaan, jossa argentiinalainen paukutti molemmat maalit Fiorentinan 2-1 voittoon päättyneessä ottelussa. Pelin jälkeen paljastettiin Batigolin uskollisuuden johdosta pystytetty pronssinen näköispatsas.
Myös Coppa Italiassa La Viola sai maistaa menestystä pitkiin aikoihin. Tieltä raivaantui syksyn 1995 myötä Ascoli, Lecce ja puolivälierissä Palermo. Semifinaaleissa vastaan asettui Internazionale, joka jäi firenzeläisten jyrän alle yhteismaalein 4-1. Loppuottelun ensimmäinen osa pelattiin toukokuun alussa Firenzessä. Gabriel Batistutan maalilla Fiorentina otti kiinnityksen mestaruuteen. Toukokuun puolessavälissä pelattu ratkaiseva osaottelu Bergamossa oli siis viimeistä sinettiä vaille. Lorenzo Amoruson ja Batigolin maaleilla Fiorentina haki 0-2 vierasvoiton, jonka myötä Firenzessä juhlittiin seurahistorian viidettä Coppaa. Ylitse kaikkien odotusten sujunut kausi avasi paikan seuraavaksi kaudeksi Cup-voittajien cupiin.
1996-97 : Serie A: 9
Joukkue vahvisti hyökkäyskalustoaan hankkimalla sardiniassa maaleja mättäneen Il Falcon. Brasiliassa syntyneen ja myöhemmin Belgian kansalaisuuden saaneen Luis Oliveiran avauskausi ei sujunut odotusten mukaisesti. Pelaaja ehti edustaa firenzeläisiä kolmena kautena maalisaldon jäädessä vain 27 osumaan.
Kauden aluksi pelattu Super Coppa hallitsevaa mestaria Ac Milania vastaan päättyi Batistutan kahdella maalilla Fiorentinan voittoon. Samaisella kaudella firenzeläiset palasivat pitkän tauon jälkeen euroopan kiertueelle jolta odotettiin menestystä. Olihan joukkue voittanut kaikkien aikojen ensimmäisen Cup-voittajien Cupin vuonna 1961.
Fiorentina aloitti matkansa kukistamalla romanialaisen Fc Gloria Bistritan yhteislukemin 2-1 saaden toiselle kierrokselle vastaansa Sparta Prahan. Tshekkiläiset taipuivat yhteislukemin 3-2 ja tie oli auki jo neljännesvälieriin. Tunteikkaassa otteluparissa Manuel Rui Costan kasvattajaseura taipui 2-1 yhteislukemin Ba-Ba kaksikon osumilla. Semifinaalit koittivat ja vastaan asettui Fc Barcelona. Kaikki näytti jo vallan mainiolta, kun La viola venyi Nou Campilla 1-1 tasapeliin. Katalonialaiset jyräsivät kuitenkin ratkaisevassa osaottelussa Artemio Franchilla Fiorentinan 0-2 romuttaen toscanalaisten unelmat. Huonolle joukkueelle Fiorentina ei kuitenkaan kaatunut sillä barca kruunattiin Cup-voittajien Cupin mestariksi kyseisellä kaudella.
Puolessa välissä kautta seuraan siirtyi Evertonissa kulttipelaajan maineeseen noussut keskikentän laituri Andrei Kanchelskis. Neuvostoliiton maajoukkueen ex-pelaaja ei kuitenkaan onnistunut lyömään itseään läpi Firenzessä pelaamallaan kahdella kaudella ja poistui vähin äänin seuraavan kauden päätteeksi Glasgow Rangersiin.
Sarjassa Claudio Ranierin suojatit palasivat maanpinnalle sijoittuen jälleen sarjataulukon keskivaiheille. Maalinteossa Batigolia tuki ansiokkaasti parhaan Viola-kautensa pelannut Anselmo Robbiati yhdellätoista maalillaan. Robbiati oli siirtynyt seuraan Serie B kaudella Monzasta. Ranierin nelivuotinen aikakausi seurassa päättyi, kun roomalainen lähti kunnianhimoisesti hakemaan uutta nostetta uralleen Valenciasta.
1997-98 : Serie A: 5
Seurassa otti vetovastuun tuiki tuntematon Alberto Malesani, joka oli aikaisemmilla kausillaan nostanut Chievo Veronan Serie C1:sesta Serie B:n keskitason seuraksi.
Fiorentina vahvisti rivejään, kun seuraan liittyi tunteita herättänyt temperamenttinen kärkimies, joka oli ristitty "eläimeksi". Vasco Da Gamassa kannuksensa hankkinut ja hurjaan maalitehtailuun äitynyt pelaaja ei jättänyt ketään kylmäksi Italiassa, ainakaan värikkään persoonansa vuoksi. Firenzessä vietettyjen kahden kauden aikana "eläin" joutui median hiillostukseen. Hän mm. ajoi autokolarin, jonka seurauksena kolme ihmistä kuoli. Siitä hänet tuomittiin aina vankeuteen asti, jota hänen ei kuitenkaan tarvinnut kärsiä. Vuonna 1999 Edmundo joutui vuorostaan eläinaktivistien kynsiin, kun hän järjesti puutarhaansa poikansa syntymäpäivän kunniaksi kokonaisen sirkuksen. Spektaakkelin seurauksena mm. simpanssi juotettiin humalaan. Värikkäiden vaiheidensa jälkeen kiistelty pelaaja palasi takaisin Brasiliaan "edustettuaan" Fiorentinaa kahden kauden ajan.
Seuraan liittyi myös Atalantasta 21-vuotias taitava keskikenttäpelaaja Domenico Morfeo. Morfeosta tuli myöhemmin todellinen hissipelaaja Fiorentinassa, kun keskikentän maestro pelasi urallaan jopa neljään eri otteeseen seurassa.
Kauden alkupuolella Gabriel Batistuta juhli sadatta maaliaan Serie A:ssa ja vertyi jälleen upeaan kauteen tehden 21 osumaa La Violalle. Myös Luis Oliveira pelasi parhaan kautensa upottamalla pelivälineen 17 kertaa vastustajan verkkoon. Kauden valopilkuiksi muodostuivat kaksi 2-0 voittoa Ac Milanista ja 3-0 murskavoitto Artemio Franchilla Juventuksesta, tulevasta mestarista. Joukkueen keskittyessä jälleen täydellisesti Serie A:han sijoitus sarjassa koheni edelliskaudesta Fiorentinan sijoittuessa Uefa Cupiin oikeuttavalle paikalle.
1998-99 : Serie A: 3
Malesanin siirryttyä loistavasti menneestä kaudesta huolimatta Parmaan, saapui Giovanni Trapattoni Bayern Munchenista täyttämään firenzeläisten kunnianhimoisia tavoitteita.
Samaisella kaudella puolustuksen vahvuuteen liittyi Sparta Prahasta hankittu ja myöhemmin kulttipelaajaksi noussut Tomas Repka sekä Trapattonin Juve-ajoilta tuntema puolustuksen uusi luottopelaaja Moreno Torricelli. Pelaaja rinkiä vahvistanut Trapattoni toi mukanaan myös Saksan maalla Borussia Dortmundin riveissä vakuuttaneen Jörg Heinrichin. Heinrich oli toissa kaudella juhlinut Ruhrin-alueen seurassa Mestareiden Liigan voittoa, kun loppuottelussa oli kaatunut Juventus. Fiorentinassa pelaaja sai puolustavamman keskikenttäpelaajan roolin viihtyessään seurassa kahden kunnianhimoisen kauden ajan. Samaisessa rytäkässä seuraan liittyi myös Barcelona-ikoni Guillermo Amor. Keskikenttäpelaajan taival Firenzessä päättyi kuitenkin odotettua vaisumpiin otteisiin ja vähäiseen peliaikaan kahden pelaamansa kauden päätteeksi.
Uefa Cupissa Trapattonin joukot sysäsivät avauskierroksella tieltään Hajduk Splitin Kroatiasta 2-1 yhteislukemin. Toisella kierroksella vastaan asettui Grasshoppers Sveitsistä. Zurichissa pelattu avausottelu päättyi Fiorentinan 0-2 vierasvoittoon Gabriel Batistutan ja Anselmo Robbiatin maaleilla. Toinen osaottelu pelattiin 3. marraskuuta 1998 poikkeuksellisesti Salernossa. Fiorentina johti kamppailua puoliajalla jo 2-1 kahdella Luis Oliveiran maalilla, kunnes alkoi tapahtua... Toisen puoliajan alkaessa heitettiin kentälle laite joka räjähtäessään johti loukkaantumiseen ja näin ollen peli keskeytettiin. Uefa päätti loppujen lopuksi tuomita "kotijoukkueena" olleen Fiorentinan häviämään ottelun 0-3 ja seura eliminoitui Uefa Cupista. Päätös aiheutti paljon polemiikkia, sillä taustalla oli vain viikko aikaisemmin 25. lokakuuta pelattu Fiorentina-Salernitana ottelu. Ottelussa tapahtuneiden kannattajien välisten väkivaltaisuuksien johdosta voidaan olettaa, että Salernitanan kannattajat ovat olleet tapahtuneessa taustalla. Fiorentina vetosikin tähän seikkaan valittaessaan rangaistuksestaan Uefalle, muttei se vaikuttanut tuomioon joka oli dramaattinen Fiorentinan jatkohaaveiden kannalta. Näistä tapahtumista lähtien on Salernitan kannattajat ollet todella epäsuosiossa Fiorentinan vastaavien leirissä.
Coppa Italiassa Fiorentina purjehti vahvassa myötätuulessa. La Viola raivasi tieltään Padovan, Leccen ja Atalantan. Semifinaaleissa vastaan tuli Bologna, joka kaatui niukasti yhteismaalien olessa 3-2 toscanalaisille. Loppuottelun ensimmäinen osa pelattiin jo huhtikuussa Ennio Tardinilla. Parman pelatessa loistokkaita vuosiaan armottoman kovalla kokoonpanollaan se pakotti Fiorentinan tasapeliin. Argentiinalaiset Hernan Crespo ja Batigol vastasivat illan maaleista. Gialloblulla vilisi tuolloin pelaajistossa maailmanluokan tähtiä kuten Buffon, Thuram, Cannavaro, Stanic, Fiore, Veron, Chiesa ja Crespo. Toinen osaottelu Artemiolla muodostui jännitys näytelmäksi. Crespo oli vienyt Parman ennen puoliaikaa vierasjohtoon, kunnes Tomas Repka toi toisen puoliajan alkuun pelin tasoihin. Keskikentän työmyyrä Sandro Cois vei Violan 2-1 johtoon reilun tunnin pelin jälkeen, mutta vain kymmenen minuuttia edellisestä iski Paolo Vanoli pelin tasoihin. Vierasmaalisäännön turvin Parma juhli historiansa toista Coppa-voittoa.
Traagisesti päättyneestä euro-taipaleesta huolimatta Fiorentina menestyi loistavasti sarjassa. Kolmikko Batistuta-Edmundo-Rui Costa tehtaili huikeat 45 maalia ja Trapattonin aikakausi oli heti tuottanut tulosta. Fiorentina sai sarjaan loistavan alun, kun joukkue oli aina helmikuulle asti vahvasti scudetto-taistelussa mukana Milanin ja Lazion välissä. Joukkueen laskusuuntainen käyrä alkoi käydä lopulta toteen Gabriel Batistutan loukkaantumisen myötä. Heikosta kauden loppupuoliskosta huolimatta joukkue säilytti sarjassa kolmannen sijansa savuttaen paikan tulevalle kaudelle himoittuun Mestareiden Liigan-karsintaan.
1999-00 : Serie A: 7
Fiorentina oli kesän aikana vahvistanut rivistöään menestyäkseen euroopassa. 16 miljoonalla eurolla saapui Parmasta maalintekorintamalle laajuutta tuomaan Enrico Chiesa ja Abel Balbo. Gabriel Batistutan hyvä ystävä seurasi myöhemmin maanmiestään yhteisten pelivuosien lomassa aina As Romaan asti. 1998 Mestareiden Liigan loppuottelussa Juventuksen kaatanut Predrag Mijatovic Real Madridista oli myös joukkueen suuri satsaus hyökkäslinjaan. Keskikenttää puolestaan saapui vahvistamaan Pikku-Sotilas Torinosta, kun Angelo Di Livio liittyi seuran vahvuuteen.
Kolmannelta karsintakierrokselta historiansa ensimmäisen Mestareiden Liiga taipaleensa aloittanut Fiorentina jyräsi tieltään Widzew Lodzin Puolasta murskaavasti 5-1 yhteislukemin. Sisuuntunut seura, joka halusi näyttää kaikille epäilijöilleen oli palannut huipulle.
Fiorentinalle ei käynyt arpaonni, kun samaan alkulohkoon arvottiin Fc Barcelona, Arsenal ja AIK Tukholmasta. Lohkovaihe alkoikin takkuilevasti, kun Artemio Franchilla seura päätyi 0-0 tasapeliin Arsenalin kanssa. Viikko myöhemmin Nou Campilla seura koki todellisen nöyryytyksen barcan latoessa taululle 4-2 lukemat. Rivaldon toisella puoliajalla tekemät kaksi osumaa katkaisivat lopullisesti firenzeläisten selkärangan. Aneemisesti alkanut lohkovaihe jatkui Råsundalla, kun ruotsalaiset venyivät 0-0 tasapeliin. Joukkueen jatkoon meno haaveet näyttivät jo lähes mahdottomilta, kun plakkarissa oli vaivaiset kaksi pistettä, kun puolet otteluista oli pelattuna.
Lokaakuu kuitenkin muutti synkän syyskuun. Fiorentina murhasi AIK:n Artemiolla 3-0 Batigolin, Enrico Chiesan ja Abel Balbon säestyksellä. Tätä seurasi vierailu Webleylle yli 70.000 silmäparin alle Arsenalin vieraaksi. Jatkoon menon kannalta tärkeässä ottelussa oli Fiorentina veitsi kurkulla. Viimein 75. minuutilla Wembley hiljeni! Gabriel Omar Batistuta nousi röyhkeästi boksin oikeaa laitaa ladaten hirmuisen pommin Arsenal-topparien estelyistä huolimatta maalin vasempaan ylänurkkaan. Batistutan maalin myötä varmistui myös eteneminen 16. parhaimman joukkoon, keskinäisten ottelujen ollessa suotuisampia firenzeläisille. Viimeisen kierroksen ottelu marraskuisella Artemiolla oli vain kosmetiikkaa, mutta sietäkin hienompaa taidetta, kun Fiorentina pelasi huikeiden vaiheiden jälkeen 3-3 tasapelin katalaanien kanssa. Maali-iloittelun aloitti jo 14.minuutilla Mauro Bressan jo legendaksi muodostuneella liki 30 metristä lähteneellä huikean ilmavalla saksipotkullaan, joka painui vasempaan ylänurkkaan. Luis Figon ja Rivaldon maaleilla barca nousi kuitenkin johtoasemaan puoliajalle mentäessä. Abel Balbo herätti kuitenkin La Violan taistelemaan kahdella peräkkäisellä osumallaan, kunnes Rivaldo toi pelin loppulukemiksi 3-3 vain vartti ennen peliajan umpeutumista. Kuudesta ottelusta saavutetut 9 pistettä takasivat näin ollen jatkopaikan.
Toinen lohkovaihe alkoi marraskuun loppupuolella kotiottelulla Manchester Unitedia vastaan. Alku sarjaan olikin toista luokkaa kuin aiemmin syksyllä, kun argot laittoivat britit konttaamaan. Batigolin ja Balbon maaleilla 40.000 katsojan edessä Fiorentina avasi heti kättelyssä pistetilinsä. Joulukuun alussa Fiorentina matkasi Bordeauxin vieraaksi Stade Chaban Delmasille. Batistutan poissaollessa joukkue joutui tyytymään maalittomaan tasapeliin. Mestareiden Liiga palasi tauoltaan maaliskuun alkupuolella 2000, kun Artemio Franchille saapui lohkon kolmas joukkue Valencia. Hector Cuperin luotsaama espanjalaisseura joutui nöyrtymään 1-0 vierastappioon Predrag Mijatovicin rangaistuspotku maalilla. Kaikki näytti vallan mainiolta, kun puolet lohkosta oli pelattuna ja Fiorentinalla kasassa huikeat 7 pistettä. Mutta kun korttitalo alkaa sortumaan, niin sitä ei estä mikään...
Tappiosta sisuuntunut Valencia nöyryytti vuorostaan Firenzeläisiä Estadio Mestallalla. Francesco Toldon poissaollessa ja Giuseppe Taglialatellan tuuratessa Valencia voitti 2-0 Adrian Ilien ja Gaizka Mendietan maaleilla. Viikon kuluttua Fiorentina matkasi Old Traffordille. La Violan Mestareiden Liiga jätti taakseen huikeita maaleja joista yksi ylitse muiden on juuri Old Traffordin hiljentävä Gabriel Batistutan avausmaali. Peliä oli pelattu vaivainen vartti, kun Batigol latasi nousunsa päätteeksi hirmuisen pommin 30 metristä keskelle maalia aivan poikkipuun alapuolelle. Mark Bosnichin torjuntayritys maalilla oli voimaton, kun kova laukaus otti vielä taipuvan kierteen jäädessään historian kirjoihin yhtenä monista Batigolin taidonnäytteistä. 60 tuhannen tukema manu heräsi takaiskusta kuitenkin yllättävän nopeasti, kun neljä minuuttia edellisestä iski Andy Cole ja puolen tunnin pelin jälkeen osunut Roy Keane vei lopulta joukkueensa johtoasemassa puoliajalle. Tunnin pelin jälkeen Fiorentinan taistelu pysähtyi lopullisesti, kun Fabio Rossitto otti ulosajon ja Dwight Yorken viimeistellessä loppulukemiksi 3-1 manulle.
Marraskuun 21 päivä oli firenzeläisillä paljon pelissä, kun panokseton Bordeaux saapui kiusaamaan Fiorentinaa. La Violan ilta alkoi synkästi, kun Sylvain Wiltord iski viiden minuutin pelin jälkeen vieraat johtoon. Bordeauxin johtoasema kesti aina puoliajalle saakka. Heti toisen puoliajan alkuun Enrico Chiesa herätti toiveet rangaistuspotku maalillaan tuoden Fiorentinan tasoihin samalla, kun Bordeaux joutui miesvajaalle Herve Alicarten ulosajon myötä. Miesylivoimalla myllyttänyt Fiorentina käänsi pelin reilun puolentunnin pelin jälkeen nopeaan tahtiin Gabriel Batistutan ja Manuel Rui Costan maaleilla. Samaan aikaan Mestallalla Valencia ja manu nyhväsivät maalitonta tasapeliä. Tämä tulos ei kuitenkaan riittänyt vielä Fiorentinan jatkopaikan saamiseksi vaan nyt tarvittiin apuja manchesterilaisilta. Pelaajien ajatusten harhaillessa Espanjassa iski Bordeaux. Ensin Marc Zanotti 87 minuutilla ja Laurent Battles lisäajalla tuoden ranskalaiset tasoihin. Viime hetkien tasoitus sinetöi Fiorentinan kohtalon toiseen lohkovaiheeseen Manchester Unitedin ja Valencian jatkaessa. Jatkoon menijöiden viimeinen peli oli päättynyt veljelliseen 0-0 tasapeliin. Kunnianhimoinen euroopan valloitus oli päättynyt kyyneliin.
Serie A:ssa euro-kiireistä kärsinyt Fiorentina jäi sarjan keskivaiheille säilyttäen kuitenkin loppukauden viimeisten kierroksien huikeilla otteilla viimeisen Uefa Cup paikan Udinesen jäädessä niukasti taakse sarjataulukossa.
Mutta jotain mullistavampaa oli tapahtumassa... Ensin toista kauttaan seuraa valmentanut Giovanni Trapattoni totesi ettei tule jatkaamaan sopimustaan. Syynä pidetään pettymykseen päättynyttä Mestareiden Liiga taivalta ja seuran taustajoukoissa ollutta kitkaa. Suurin pommi oli kuitenkin vielä räjähtämättä.
Kauden viimeisessä pelissä 14. toukokuuta Vicenzaa vastaan iski yksi mies 3-0 kotivoittoon päättyneessä ottelussa hattutempun. Hän oli Gabriel Batistuta! Aikansa legenda, mies joka poltti tulimerkin lailla itsensä lähtemättömästi firenzeläisten sydämiin fantastisilla esityksillään kentällä ja omistautumisellaan kentän ulkopuolella. Yhdeksän kautta Fiorentinassa, jossa 269 ottelussa huikeat 168 maalia!
Toukokuussa 2000 julkistettiin, kuinka As Roma oli ostanut 31-vuotiaan Gabriel Batistutan Fiorentinasta huikealla 34 miljoonalla eurolla. Hyökkääjän perässä oli ollut niin ikään Inter ja Lazio, mutta Roman omistaja Franco Sensi sai vakuuteltua argentiinalaisen joukkueensa mahdollisuuksista voittaa scudetto ja menestyä myös euroopassa. Massimo Moratti luopui lopulta Batigolin hankkimisesta pelaajan hinnan noustessa pilviin ja alunperin ensimmäisten joukossa Batia Lazioon tavoitellut Sergio Cragnotti oli ottanut lähinnä kiusaajan roolin. Cragnotti halusi hämmentää tilannetta vaikeuttaakseen paikalliskilpailija Romaa saamasta tähtihyökkääjää riveihinsä. Batistuta itse kertoi siirron syyksi halun voittaa scudetto ja ilmapiirin vaihdon myötä uralleen muutosta ja uusia mahdollisuuksia. Batistuta avautui myöhemmin myös huonoista väleistään Fiorentinan omistajaan Vittorio Cecchi Goriin, kertoen heillä olleensa erilaiset ambitiot jalkapalloon. Siirron myötä luonnollisesti joukkueen omistaja joutui huonoon valoon kannattajien silmissä myydessään kannattajiensa rakastaman pelaajan kilpailevaan seuraan. Tieto toteutuvasta siirrosta johti mielenosoituksiin joissa lentelivät mm. Molotovin-cocktailit ja kannattajat uhkasivat seuraavan kauden pelejä boikotilla. Vaikka suuria tunteita herättäneen pelaajan lähtö aiheuttikin dramatiikkaa se ei kuitenkaan rikkonut Batistutan lämpimiä välejä lojaaleihin kannattajiinsa. Jälkikäteen katsottuna Batistutan myynnin taustalla on hyvinkin voinut olla retuperällä ollut talous, joka muutaman vuoden kuluttua romahti tunnetuin seurauksin kasaan. Viimeiseksi jääneellä kaudellaan Batistuta latasi 23 Serie A maalia ja 6 Mestareiden Liiga osumaa jättäen rakastamansa seuransa huipulla.
2000-01 : Serie A: 9
Muutosten tuulet olivat puhaltaneet Firenzessä ja pelonsekaisin tuntein odotettiin mitä seuraavaksi tapahtuu. Gabriel Batistutan valtavia saappaita saapui täyttämään Benficasta 17 miljoonalla eurolla ostettu Nuno Gomes. Valmentajan pestin Trapattonin jalanjäljissä otti Galatasaraysta saapunut Fatih Terim. Turkin Super-Liigassa loistavaa jälkeä tehnyt Terim solmi yksivuotisen sopimuksen Firenzeen. Terimista nousikin nopeaan tahtiin kulttihahmo firenzeläisten kannattajien keskuudessa johtuen lähinnä kireistä väleistä joukkueen vihattuun omistajaan Vittorio Cecchi Goriin.
Fiorentinan Uefa Cup taival ei alkanut mairittelevasti, kun jo syyskuussa ensimmäisellä kierroksella tuli noutaja. Vastaan asettunut Fc Tirol Innsbruck pudotti firenzeläiset shokeeraavasti yhteislukemien ollessa 5-3 itävaltalaisille.
Agressiivisesta ja hyökkäävästä pelitavasta tunnettu Terim johdatti, kuitenkin sarjassa seuraa unelma alkuun. Joukkueen loistava alkukauden buusti kesti tammikuun alkuun saakka. Silloin Fiorentina kukisti Ac Milanin Artemiolla peräti 4-0 lukemin, kun viikkoa aiemmin joukkue oli venynyt 3-3 vierastasapeliin Delle Alpilla.
Coppassakin Fiorentinan peli kulki alkukauden loistavan pelivireen ansiosta. Ensin tieltä raivattiin tulenarassa otteluparissa Salernitana murskaavin yhteisluvuin 8-1. Puolivälierissä jäi jyrän alle Brescia yhteismaalien ollessa 7-3 Fiorentinalle. Semifinaaleista muodostui spektaakkeli, kun vastaan asettui Ac Milan. San Sirolla tammikuussa Terimin luotsaama La Viola ylsi 2-2 tasapeliin ja helmikuun alussa Artemiolla Milan kukistui 2-0 lukemin. Kauden neljästä kohtaamisesta Ac Milania vastaan Fiorentina voitti kaksi ja kaksi päättyi tasapeliin. Maaliero oli murskaavasti 10-3 toscanalaisten eduksi.
Sitten alkoi korttitalo sortua... Fatih Terim tuohtui Cecchi Gorille, kun tämä ei luvannut finanssia uusiin hankintoihin. Milan voittoa seurasikin kymmenen voitotonta ottelua, joka päättyi vasta 9. huhtikuuta 3-1 Romasta otettuun kotivoittoon. Kireät välit johtivat lopulta siihen, mitä Fatih halusi. Lyhyt mutta värikäs taival päättyi ennenaikaiseen eroon seurasta 2001 maaliskuussa. Paikkaajaksi Terimin tilalle loppukaudeksi hälytettiin pelaajauraansa Leicesterissa jäähdytellyt Roberto Mancini.
Coppan kaksiosaisen loppuottelun ensimmäinen osa pelattiin toukokuun lopussa Ennio Tardinilla. Gialloblu joutui nöyrtymään 0-1 tappioon vielä edellis kaudella Parmaa edustaneen Paolo Vanolin maalilla. Kesäkuun alussa pelattu ratkaiseva ottelu Artemiolla päättyi 1-1 tasapeliin Fiorentinan juhliessa historiansa kuudetta ja toistaiseksi viimeisintä Coppaa.
Sarjassa Fiorentina sijoittui lopulta keskivaiheille säilyttäen sarjapaikkansa ainoastaan hyvän alkukauden ansiosta. Joukkueen ehdoton tähti oli hurjaan maalivireeseen yltynyt Enrico Chiesa. Ensimmäisellä viola-kaudellaan pahasti penkin alle suorittanut 30-vuotias jo uransa ehtoopuolelle taipunut tähtihyökkääjä latoi huikeat 22 pääsarjamaalia. Samaan aikaan toisaalla Gabriel Batistuta juhli ensimmäistä scudettoaan Roma-paidassa.
2001-2002 : Serie A: 17
Myrskyisän kauden jälkeen ovet kävivät jälleen tiuhaan tahtiin, kun joukkueen valtavien taloudellisten velkojen määrä alkoi aueta päivänvalolle. Jotain oli tehtävä mitä tehtävissä nyt enää oli ja näin ollen joukkueen omistaja Vittorio Cecchi Gori astui pois presidentin paikaltaan ja ilmoitettiin, että joukkue etsii uutta ostajaa. Arviolta lähes 300 miljoonan euron velat eivät kestäneet päivän valoa ja väliaikaiseksi presidentiksi nousi Ugo Poggi. Seura tarvitsi nopeasti rahaa ja viimein aloitettiin tähtipelaajien myynti...
Fanien sydämiin itsensä pelannut ja 239 ottelussa violetteja värejä kantanut Manuel Rui Costa siirtyi seuran kaikkien aikojen suurimmalla hinnalla poispäin Firenzestä. Ac Milan pulitti 29-vuotiaasta portugalilaisesta pelintekijästä huikeat 40 miljoonaa euroa. Siirron taustalla oli rossonerin puikkoihin siirtynyt Fatih Terim, joka rakastui maestron otteisiin Firenzessä. Seuran tyhjennys jatkui, kun kahdeksan kautta Fiorentinaa edustanut luottomaalivahti Francesco Toldo siirtyi Internazionaleen. Massimo Moratti pulitti huippumaalivahdista 25 miljoonaa euroa, joilla epätoivoisesti yritettiin paikata Fiorentinan kuralle ajautunutta taloutta. Epävakaasta tilanteesta huolimatta Fiorentinan valmentajana jatkoi joukkueen täpärästi sarjassa säilyttänyt ja Coppan voittoon luotsannut Roberto Mancini.
Coppa Italian voiton myötä saavutettu Uefa Cup-paikka toi avauskierroksella vastaan FK Dnipropetrovskin Ukrainasta. Syyskuussa pelattujen otteluiden myötä Fiorentina eteni jatkoon yhteismaalein 2-1. Toisella kierroksella Fiorentina sai revanssin Fc Tirol Innsbruckista. Tällä kertaa firenzeläiset eivät kompastuneet vaan etenivät kolmannelle kierrokselle yhteislukemin 4-2. Fiorentinan eurotaival katkesi kuitenkin odotetusti ranskalaista Lillea vastaan. Marraskuun lopussa koettu 0-1 kotitappio ja vieraista palattuaan 2-0 tappio niskassaan jätti Fiorentina hyvästit euro-peleille hamaan tulevaisuuteen saakka...
Tilanne kävi erittäin vaativaksi ja paineet kasautuivat puolessa välissä kautta. Loppujen lopuksi Mancini erosi seurasta vedoten perhesyihin, kun kannattajien verbaaliset puukot olivat lennelleet niin Manciniakin, kuin hänen perhettään kohtaan. Valmentajan pestin itselleen otti monessa liemessä keitetty Ottavio Bianchi.
Pelaajamateriaalin heikkeneminen ja epävakaa tilanne näkyi luonnollisesti myös otteissa. Joukkueen kaudesta tuli totaalinen pannukakku putoamisenkin varmistuessa jo aikaisessa vaiheessa kautta. Seura yritti vielä vahvistaa rinkiä välttääkseen putoamisen, kun seuraan saapui tammikuussa 2002 Adriano. Interista lainalle saapunut tuleva tähtipelaaja ehti tehdä loppukaden 15 pelaamassaan ottelussa 6 maalia, mutta se oli enää vain kosmetiikkaa. Alkukauden maalintekijä vastuuta kantaneet Enrico Chiesa ja Nuno Gomes olivat muun joukkueen myötä flopanneet totaalisesti kompatessaan Adrianoa surkealla viiden maalin saldolla per mies. Joukkue keräsi kauden aikana vaivaiset 22 pistettä ja oli sarjan päättyessä perässä ensimmäistä sarjapaikan säilyttänyttä Udinesea peräti 18 pistettä.
2002-2003 : Serie C2: 1
1990-luvun alussa kuuluisaksi elokuvatuottajana tullut Vittorio Cecchi Gori oli kohdannut viimein pääteaseman. Mm. Life is Beautiful ja Il Postino elokuvien tuottajana toiminut Cecchi Gori joutui loppuaikoinaan kannattajien silmätikuksi erottamalla voittavan valmentajan ja "lainaamalla" miljoonia euroja seuralta, joka viimein ajoi karille. Vittorio, joka tunnettiin ylimalkailevana ja vastenmielisenä persoonana, seurusteli 25 vuotta nuoremman entisen Showgirl tanssijan Valeria Marinin kanssa. Kaikki hauska kuitenkin päättyy aina aikanaan ja niin kävi myös Vittoriollekkin. Cecchi Gorin hallitsema elokuva- ja televisioyhtiö Finmavi ajautui kuplan puhjetessa konkurssiin yli 600 miljoonan euron veloissa.
Kaikki alkoi, kun elokuva-alan perheimperiumin perustaja Mario Cecchi Gori osti Fiorentinan vuonna 1991. Mario oli Firenzeläis-syntyinen elokuvatuottaja, jonka poika Vittorio oli nöyrän isänsä vastakohta. Mariolla oli tapana sanoa, että ystävät ja vaimon voi jokainen valita, mutta lapsia ei ja minulle syntyi typerys. Mario Cecchi Gori poistui keskuudestamme marraskuussa 1993 ja hänen elokuva- ja urheiluimperiuminsa siirtyivät "typerykseksi" nimittämänsä pojan haltuun. Kuolin vuoteellaan hänen tiedetään sanoneen ystävälleen ja liikekumppanilleen Silvio Berlusconille; "Pidä huoli Vittoriosta. Hän on niin impulsiivinen ja naiivi." Tässä vaiheessa Firenzessä teki jos kukainenkin ristinmerkkejä siitä mitä tuleman pitää...
Vittorio Cecchi Gori laittoikin heti töpinäksi ja alkoi ostelemaan paikallisia ja maankattavia televisiokanavia. Kaiken lisäksi Vittorio valittiin Italian parlamenttiin ja ostaessaan huippujalkapalloilijoita Firenzeen hänellä oli tapana sanoa; "Jos teet minulle tänä vuonna 10 maalia, esittelen sinut Sharon Stonelle." Asioita alkoi tapahtumaan liian nopeaan tahtiin ja hälytyskellot alkoivat pikkuhiljaa soida, kun Cecchi Gori Group joutui viranomaisten silmätikuksi. Pikkuhiljaa VCG:n maksamattomat verot alkoivat kasaantua miljardeihin liiroihin ja Vittorion lukuisista omistamista yrityksistä Fiorentinan ongelmat olivat "pienimpiä". Lopulta Vittorio yritti aloittaa peittely operaation kattaakseen kuluja pakkauttamalla pelaajiensa laukkuja ja myymällä tähden toisensa jälkeen vihollisten leiritykseen. Mikään ei kuitenkaan voinut pelastaa enää tilannetta, joka oli ryöstäytynyt täydellisesti käsistä. Viimein päättyi tämän vastenmielisen persoonan taival pilatessaan matkallaan yhden Italian hienoimman jalkapalloseuran kehityksen. Heinäkuun 28. päivänä vuonna 2002 Firenzen kunnallinenoikeus oli vahvistanut Fiorentinan konkurssin. Painajainen oli toteutunut...
"Yksi voi vaihtaa vaimonsa, yksi uskontonsa, yksi poliittisen suuntautumisensa, mutta kukaan ei voi muuttaa jalkapalloseuran juuria"
Mitä silloin tapahtuu, kun rakastamaasi seuraa ei enää olekkaan? Pitäisikö alkaa rakastamaan Romaa, Juventusta tai kenties Milania? Sinä kauheana päivä ainakin kahdestasadastatuhannesta firenzeläisestä jalkapallokannattajasta oli hetkessä tullut orpoja, samalla kun seuran sivustot menivät alas valtavista kävijämääristä ympäri maailman. Firenzen pormestari Leonardo Domenici ja urheiluneuvos Eugenio Giani olivat kuitenkin päättäneet tavatessaan, että kaupungille tulisi uusi joukkue. Fiorentina nimeä ei toki enää voinut käyttää johtuen käynnissä olevasta konkurssista, samoin kuin uusi sijoittaja olisi löydettävä...
Viimein uuden seuran nimi tuli julki; Florentia Viola. Seuran väreinä ei voinut käyttää enää violettia, joten pääväreiksi muodostuivat historian saatosta tutut Firenzen viralliset värit; valkoinen ja punainen. Viimein saapui myös pelastaja... Mister Diego Della Valle, yhden maailman suurimmista "Made In Italy" yhtiön presidentti otti hajonneen palapelin korjatakseen ja palauttaakseen arvoiseensa kukoistukseen. Näin oli sijoittaja löytynyt ja enää oli löydettävä tukikohta mistä kaikki alkaisi viimein alusta. Paikaksi muovautui viimein Italian ammattilaisseurajalkapalloilun alin sarjataso; Serie C2.
Ensimmäinen kausi pohjamudissa alkoi sekavasti, kun jo lokakuun lopussa sai valmentajan paikalta potkut Pietro Vierchowod paikallisvastustaja Grossetolle kärsityn 2-0 vierastappion jälkeen. Alberto Cavasinin astuessa remmiin alkoi joukkueellakin kulkea Angelo Di Livion esimerkin tahdittamana. Joukkueen mukana alasarjoihin taistelemaan lähtenyt Di Livio oli noussut feenix-linnun ikoniksi. Maalinteosta vastuun otti puolestaan Tarantosta saapunut 28-vuotias Christian Riganò. Florentia Violan mukana nähtiin myös tuleva Serie A:n maalijyrä, nykyisin Sampdoriassa pelaava Fabio Quagliarella ja Atalantan vakiokalustoon kuuluva Luca Ariatti. Joukkue kärsi kauden aikana vain 4 tappiota pelaamassaan 34 ottelussa ja Florentia Viola voitti Serie C2:sen B:lohkonsa suvereenisti ansaiten paikkansa Serie C1:seen.
2003-2004 : Serie B: 6
Noususta tulikin kerta heitolla harppaus aina Serie B:hen asti sarja laajennuksen vuoksi. Tämän mahdollisti Caso Catania tapaus, kun Italian jalkapalloliitto nosti Serie B:n seurojen määrää aikaisemmasta 20 osallistujasta 24 joukkueeseen.
Caso Catanian taustalla oli Catanian syytökset Sienaa kohtaan, joka oli käyttänyt rekisteröimätöntä pelaajaa 1-1 tasapelissä, joka sinetöi Catanian putoamisen Serie C1:seen. Aluksi Catanialle myönnettiin pelistä 2-0 voitto, kunnes tulos palautettiin takaisin entiselleen. Jotta tapauksesta tuli vielä kummallisempi viimein 2-0 voitto annettiin uudestaan takaisin. Elokuussa 2003 Italian jalkapalloliitto päätti pitää Catanian Serie B:ssa. Myös jo pudonneet Genoa ja Salernitana saivat sarjapaikkansa takaisin. Tapahtuman sulki viimein uudestaan syntyneen Fiorentinan saama "armon" paikka Serie B:ssa. Päätös johti protesteihin ja boikotteihin toisten Serie B joukkueiden toimesta, jotka tahallisesti viivyttivät uuden kauden alkua.
Samaisena kesänä vuonna 2003 Florentia Viola osti takaisin oikeuden käyttää Fiorentina nimeä ja perinteistä pelipaitojen violettia väriä. Näin ollen joukkue sulautti itsensä takaisin paremmin tunnetulle nimelle; ACF Fiorentina.
Angelo Di Livio ja Christian Rigano johdattivat joukkuetta myös Serie B:ssa. Kausi alkoi ailahtelevasti vaikkei joukkueen materiaalikaan ollut mikään mairittelevin. Erityiseksi ongelmaksi muodostuivat hankalat vieraspelit. Tämä tilanne ajoikin lopulta Alberto Cavasinin ulos seurasta ja helmikuussa 2004 valmentaja vastuun otti itselleen Emiliano Mondonico. Tiukasti nousukarsintarajan tuntumassa läpi kauden kytännyt joukkue venyi loppukautta kohden parempaa. Riganòn 22 maalia takasivat seuralle nipin napin paikan pudotuspeleissä. Joukkueen sijoitus sarjassa oli kuudes keräten 73 pistettä ja ollen neljä pistettä edellä Ternanaa. Sijoituksen myötä joukkue sai kaksiosaisissa nousukarsinnoissa vastaansa Serie A:ssa 15. sijoittuneen Perugian. Tämä johtui Serie A:n laajenemisesta tulevaksi kaudeksi 18. joukkueesta kahteenkymmeneen.
Ratkaiseviin pudotuspeleihin antoi huonoja enteitä Christian Riganòn loukkaantuminen. Kesäkuun 16. päivä vuonna 2004 Stadio Renato Curilla Fiorentina johdatti joukkonsa Fabrizio Ravanellin johtamaa Perugiaa vastaan. Enrico Fantinin ensimmäisellä kymmenellä minuutilla tekemä maali toi 0-1 vierasvoiton Firenzeen. Ratkaiseva peli käytiin vain neljä päivää myöhemmin Stadio Artemio Franchilla. Myös Gabriel Batistuta oli saapunut seuraamaan rakastettunsa tärkeääkin tärkeämpää ottelua. Riganon poissaolosta huolimatta Fiorentina siirtyi toisen puoliajan alussa johtoon Enrico Fantinin osuessa jälleen. Samaisen herran ottaessa hetken kuluttua ulosajon kasvoi paine kotijoukkueella. Perugian toi viimein tasoihin nykyisin Violassa pelaava brasilialainen Guilherme Do Prado vajaa kymmennen minuuttia ennen pelin loppua. Yksikin maali Perugialle olisi tietänyt Fiorentinan nousuhaaveiden murskaantumista. Roberto Rosettin viheltäessä pilliinsä repesi Firenze liitoksistaan, kun joukkue oli kruunannut huikean paluunsa pääsarjaan.
2004-2005 : Serie A: 17
Della Vallet sijoittivat vahvasti pääsarjaan paluun tehneeseen Toscanan ylpeyteen värväämällä riveihinsä huippupelaajia ympäri eurooppaa...
As Roman vuosituhannen alussa scudettoon johdattanut Hidetoshi Nakata saapui Bolognasta. Nakatasta tuli ennakko odotuksista poiketen, kuitenkin yksi kaikkien aikojen suurin floppi Firenzessä. Samoin keskikenttää saapui vahvistamaan Udinesesta pilkkahintaan tullut Martin Jorgensen. Pitkään Italiassa palvellut juutti toi leveyttä Fiorentinan materiaaliin hyökkäävänä laitapelaajana.
Samana kesänä seuraan liittyi myös poikkeuksellisen paljon pelaajia Juventuksesta. Taskuraketti nimeltä Fabrizio Miccoli äärimmäisen taitavana hyökkääjäpelaajana ei saanut Juventuksessa riittämiin peliaikaa ja näin ollen hänet lainattiin juuri sarjaan paluun tehneeseen kilpailijaseuraan. Fabrizio Miccolista nousikin todella arvostettu pelaaja Fiorentinan kannattajien keskuudessa tekemällä kauden viimeisessä ja ratkaisevassa ottelussa Bresciaa vastaan avausmaalin rangaistuspotkusta ja auttaen toscanalaiset säilymään nipin napin Serie A:ssa. Kauden päätteeksi Juventuksen ja Fiorentinan välillä oli pelaajasta pimeä huutokauppa, jonka seurauksena yhteisymmärryksen puuttuessa pelaaja siirtyi lainalle Benficaan.
Toinen juventino Firenzessä oli Enzo Maresca, joka vuodesta 2000 lähtien oli joutunut kierteeseen joka vei pelaajaa pitkin Italiaa. Tulevaksi kaudeksi Fiorentina osti keskikenttäpelaajan siirto-oikeuksista puolet 5 miljoonalla eurolla. Yksi kausi ja 25 peliä jäivät kuitenkin Marescan uran pituudeksi Firenzessä miehen jatkaessa Torinon kautta aina Sevillaan asti elvyttääkseen rikkonaista pelaajauraansa.
Juventuksesta tullut pelaajavirta ei ottanut laantuakseen, kun huippu laitapuolustaja lupaus Giorgio Chiellini saapui vahvistamaan toscanalaisia. Fiorentina pulitti pelaajan osaomistus sopimuksesta 3,5 miljoonaa euroa Chiellinin pelatessa loistavan debyytti kauden Serie A:ssa. Upeiden peliesitysten myötä pelaaja siirtyikin kauden pätteeksi takaisin omistaja seuraansa Juventukseen.
Hamburgista puolustukseen saapui Tshekin maajoukkueen luottopuolustaja Tomas "Ufo" Ujfalusi. Fiorentina maksoi 7 miljonaa euroa pelaajasta, joka on vuosien myötä noussut Firenzen yleisön lemmikiksi.
Fiorentinan valmentaja vastuuta Serie B kauden loppupuoliskosta asti kantanut Emiliano Mondonico sai kunnian aloittaa joukkueen puikoissa myös tulevalla kaudella. Kausi alkoi kuitenkin katastrofaalisesti, kun joukkue onnistui voittamaan vain yhden pelin seitsemästä ensimmäisestä ottelusta. Alkukauden surkeat otteet johtivatkin Mondonicon erottamiseen ja lokakuun lopussa valmentaja vastuun sai itselleen Sergio Buso. Otteet paranivatkin hetkittäin, muttei pysyvästi. Kammottavin naula arkkuun tuli joulukuun alkupuolella, kun San Sirolta Fiorentina poistui nöyryyttävä 6-0 tappio niskassaan. Huonot otteet saivat Della Vallen viimein erottamaan myös Buson ja tilalle tuli jo kauden kolmas valmentaja. Tammikuun lopussa vetovastuun otti itselleen 62-vuotias maajoukkuelegenda Dino Zoff.
Joukkueen hyökkäystä vahvistettiin tammikuussa. Leccesta saapui bulgarialainen hyökkääjälupaus Valeri Bojinov. Fiorentina pulitti pelaajasta 16 miljonaa euroa, joka on seuran kaikkien aikojen toiseksi suurin maksettu siirtokorvaus. Samassa rysäyksessä Atalantasta saapui Italian nuorisomaajoukkueiden hyökkääjä Giampaolo Pazzini 6,5 miljoonalla eurolla.
Zoffin urakka ei alkanut mairittelevasti, kun kuudesta ensimmäisestä ottelusta jäi vyölle vain yksi voitto. Samoin Coppa Italiassa Fiorentinan taival katkesi puolivälierissä. As Roma eteni aina loppuotteluun asti rangaistuspotkujen turvin.
9. huhtikuuta Artemio Franchilla Fiorentina venyi kuitenkin 3-3 tasapeliin Juventusta vastaan osoittaen kaudella niin harvinaista taistelutahtoaan. Ottelun helmeksi muodostui tuoreen hankinnan huikea läpilyönti. Giampaolo Pazzini sai pallon Enrico Fantinilta rangaistualueen taakse josta Pazzini latasi hirmuisen vetonsa fantastisesti oikeaan ylänurkkaan vieden Fiorentinan 1-0 johtoon. Giampaolo otti yleisönsä omakseen osoittaen potentiaaliaan iskien naulaa vihatun Juventuksen arkkuun. Bianconeri nousi kuitenkin tasoihin ensin Alessandro Del Pieron ja kahdesti Zlatan Ibrahimovicin maaleilla. Nautintoa toi firenzeläisille myös, kun oma koira puri juventinoja Giorgio Chiellinin tehdessä Fiorentinan toisen maalin. Fiorentinan taistelu tulevaa mestaria vastaan oli antanut jälleen toivoa hiukan paremmasta.
Otteet kentällä jatkuivat kuitenkin entiseen tapaan ailahtelevasti. Viimein toukokuun alku muodostui kriittiseksi Fiorentinan säilymisen kannalta. Neljänneksi viimeisessä ottelussa Bentegodilla Fiorentina venyi toisesta putoamiskurimuksessa olleesta Chievosta 2-1 vierasvoittoon. Ensimmäisen puoliajan viimeisillä minuuteilla Fabrizio Miccoli vei La Violan johtoon ja vain kymmenen minuuttia ennen pelin loppua iski lopullisen niitin Valeri Bojinov.
35 kierros:
Atalanta-Messina 2-1
Brescia-Inter 0-3
Cagliari-Palermo 0-0
Chievo-Fiorentina 1-2
Lazio-Udinese 0-1
Livorno-Siena 3-6
Parma-Roma 2-1
Reggina-Bologna 1-1
Sampdoria-Lecce 3-0
Livorno 43
Cagliari 43
Lazio 41
Lecce 41
Reggina 41
Bologna 41
Roma 40
Parma 40
Siena 39
Fiorentina 37
------------------
Chievo 36
Brescia 35
Atalanta 34
Viikko edellisestä ja Fiorentina nyhväsi 0-0 kotitasapelin vielä huonommassa asemassa ollutta Atalantaa vastaan. Taistelu viimeisistä putoajanpaikoista oli äärimmäisen tasaista todella pienten pistemarginaalien vuoksi.
36 kierros:
Bologna-Brescia 1-2
Fiorentina-Atalanta 0-0
Inter-Livorno 1-0
Juventus-Parma 2-0
Lecce-Milan 2-2
Messina-Cagliari 2-1
Palermo-Reggina 1-1
Roma-Lazio 0-0
Siena-Chievo 0-1
Livorno 43
Cagliari 43
Lazio 42
Lecce 42
Reggina 42
Roma 41
Bologna 41
Parma 40
Chievo 39
Siena 39
------------------
Fiorentina 38
Brescia 38
Atalanta 35
Toiseksi viimeisellä kierroksella Fiorentina matkasi Stadio Olimpicolle. Enzo Maresca vei vain kahden minuutin pelin jälkeen vierasjoukkueen johtoon. Fiorentinan ilo kesti kuitenkin vain hetken, kun reilun vartin jälkeen Sebastiano Siviglia toi Lazion tasoihin pelin loppulukemiksi jäädessä 1-1.
37 kierros:
Atalanta-Roma 0-1
Brescia-Messina 2-1
Cagliari-Udinese 1-1
Chievo-Bologna 1-0
Lazio-Fiorentina 1-1
Livorno-Juventus 2-2
Parma-Siena 0-0
Reggina-Lecce 2-2
Roma 44
Livorno 44
Cagliari 44
Lazio 43
Lecce 43
Reggina 43
Chievo 42
Parma 41
Bologna 41
Brescia 41
------------------
Siena 40
Fiorentina 39
Atalanta 35
Viimeisessä ottelussa Stadio Artemio Franchille saapui Brescia. Joukkue, joka oli kriittisesti kaksi pistettä Fiorentinaa edellä. La Violalla oli näin ollen edessä pakkovoitto sarjapaikkansa säilyttämiseksi samalla kun se tarvitsi apuja Sampdorialta ja Leccelta. Fabrizio Miccoli vei isännät johtoon juuri ennen puoliaikaa rangaistuspotkusta. Samasta tilanteesta Brescian Omar Milanetto otti ulosajon, joka katkaisi vierasjoukkueen selkärangan. Tätä seurasikin toisen puoliajan alkuun Martin Jorgensenin ja Christian Riganòn maalit, jotka takasivat kolme pistettä ja Brescian putoamisen sarjaporrasta alemmaksi.
38 kierros:
Bologna-Sampdoria 0-0
Fiorentina-Brescia 3-0
Inter-Reggina 0-0
Juventus-Cagliari 4-2
Lecce-Parma 3-3
Messina-Livorno 1-1
Palermo-Lazio 3-3
Roma-Chievo 0-0
Siena-Atalanta 2-1
Roma 45
Livorno 45
Lazio 44
Lecce 44
Cagliari 44
Reggina 44
Siena 43
Chievo 43
Fiorentina 42
Parma 42
------------------
Bologna 42
Brescia 41
Atalanta 35
Brescia ja Atalanta tippuivat automaattisesti sarjaporrasta alemmas, kun taasen kolmas putoaja ratkaistiin kolmen joukkueen kesken. Fiorentina, Parma ja Bologna olivat päätyneet kaikki tasapisteisiin. Näin ollen ratkaisi keskinäisten otteluiden pistemäärät.
Parma-Bologna 1-2
Parma-Fiorentina 0-0
Fiorentina-Bologna 1-0
Bologna-Parma 3-1
Fiorentina-Parma 2-1
Bologna-Fiorentina 0-0
Fiorentina 8
-------------------
Bologna 7
Parma 1
Fiorentinan ollessa keskinäisiä otteuluita verratessa paras joukkue, tuomittiin Bologna ja Parma kaksiosaiseen uusinta otteluun viimeisestä putoajasta. Parma hävisi kotiottelunsa 0-1, mutta venyi Bolognassa 0-2 vierasvoittoon Giuseppe Cardonen ja Alberto Gilardinon maaleilla säilyttäen sarjapaikkansa. Näin ollen Bolognan tie vei kolmantena joukkueena sarjaporrasta alemmaksi.
Samainen kausi päätti yhden seurahistorian hienoimman pelaajan ajanjakson Fiorentinassa. 38-vuotias Angelo Di Livio ei ollut saanut paljoa peliaikaa alkukaudesta, kunnes kauden toisen puoliskon tilanteen pakottamana Dino Zoff alkoi viimein peluuttamaan säännöllisesti veteraania. Di Livio inspiroikin joukkuetta, joka säilytti sarjapaikkansa viimeisillä metreillä. Kun loppuvihellys raikasi Artemio Franchilla kauden viimeisen ottelun jälkeen alkoi Di Livio huutamaan kaikkensa antaneena ja sydämensä kyllyydestä: "E Finita! E Finita!". Kauden jälkeen Di Livio olisi halunnut vielä jatkaa peliuraansa Fiorentinassa, mihin seurajohto ei kuitenkaan suostunut. Vaihtoehtoisesti Fiorentina keskusteli mahdollisista valmennustöistä, mistä ei myöskään koskaan päästy yhteisymmärrykseen. Lopulta Angelo Di Livio päätti hienon jalkapallouransa kauden 2005 päätteeksi.
2005-2006 : Serie A: 4 (9)
Täpärästi sarjassa säilymisen päätteeksi Dino Zoff sai väistyä valmentajantontilta. Diego Della Valle houkutteli Firenzeen gialloblun ja giallorossin entisen valmentajan Cesare Prandellin. Kaksivuotisen Parma jakson jälkeen Mister Prandelli siirtyi As Roman valmentajaksi kaudeksi 2004-2005. Prandelli joutui kuitenkin vetäytymään valmentajan pestistä jo elokuun lopussa, kun hänen vaimonsa sairastui vakavasti. Näin ollen Prandellin tukiessa vaimoaan hän ei valmentanut enää samaisella kaudella. Diego Della Valle sai kuitenkin vakuutettua ja houkuteltua Prandellin uudelle kaudelle Fiorentinan valmentajaksi. Viihdyttävästä jalkapallosta tunnettu 47-vuotias Mister Prandelli oli loistava sijoitus tulevaisuuteen ja iso askel eteenpäin Fiorentinan kehityksen kannalta.
Valmentajakuvioiden sutviintuessa uomiinsa oli aika panostaa materiaalin vahvistamiseen. Heinäkuussa 2005 saapui Palermosta 10 miljoonalla eurolla 28-vuotias Luca Toni. Myöhäisellä iällä huippuunsa hioutunut timantti oli kahdella edellisellä kaudellaan tykittänyt pelaamassaan 80 ottelussa peräti 51 maalia rosanerolle. Siihen nähden Della Vallen maksama siirtokorvaus Maurizio Zamparinille oli naurettavan minimaalinen, joka painaa vielä tänäkin päivänä sisilialaisten omistajan mieltä.
Maalivahtiosasto vahvistui merkittävästi, kun Parmasta saapui Sebastian Frey. Vuoden lainasopimuksen Fiorentinaan tehnyt ranskalainen oli ensimmäinen laadukas maalivahti sitten Francesco Toldon päivien Firenzessä. Samalla alkoi myös näkymään ensimmäiset merkit Prandellin ex-valmennettavien virrasta Firenzeen. Kauden päätteeksi Frey teki viisivuotisen sopimuksen Fiorentinan kanssa.
Keskikenttää saapui vahvistamaan Italian yksi lupaavimmista pelintekijöistä, kun Riccardo Montolivo tuli Bergamosta. Atalantan vajotessa Serie B:hen se luopui omasta kasvatistaan osaomistussopimuksella. Myöhemmin vuonna 2006 Fiorentina osti sopimuksen kokonaan itselleen varmistaen Montolivon jatkon seurassa myös tulevaisuudessa.
Edellisen kauden luottopuolustajana vasemmalla laidalla häärineen Giorgio Chiellinin palatessa Juventukseen sijoitti Fiorentina Manuel Pasqualiin. Alasarjoissa Arezzon riveissä loistaneesta 23-vuotiaasta Pasqualista tuli 50% omistusoikeudella heti Fiorentinan luottopuolustaja. Myöhemmin kesällä 2006 Fiorentina osti sopimuksen kokonaan itselleen.
Keskikenttä vahvistui myös toisesta nuorukaisella, kun 22-vuotias Marco Donadel saapui Firenzeen lainalle. Ac Milanin kasvatti, joka oli viimeiset vuodet ollut lukuisissa seuroissa lainalla oli myös Prandellille tuttu Parma ajoilta. Keskikentän ankkuri vakuutti lopulta avauskaudellaan niin paljon, että Fiorentina osti nuorukaisen itselleen vuoden 2006 puolella.
Keskikentälle kokemusta toivat Valenciasta saapunut 30-vuotias Stefano Fiore sekä puolustavampaan rooliin keskikentälle hankittu 29-vuotias Christian Brocchi. Molemmat olivat läpi kauden tärkeässä roolissa Fiorentinan menestyksen arkkitehteinä. Kummankin vuoden mittaiset lainapestit kuitenkin päättyivät kuluneen kauden lopussa. Fiore palasi Valenciaan ja Brocchi Ac Milaniin.
Fiorentina aloitti kautensa fantastisesti, kun se kärsi vain kaksi tappiota tusinasta pelejä. Alkukauden kruunasi 3-1 kotivoitto Ac Mianista. Peli kulki kuin unelma ja maaleja syntyi liukuhihnalta. Luca Toni löysi heti maalivainunsa myös Firenzessä jahdaten vakuuttavasti maalikuninkuutta.
Tammikuussa tuli ensimmäinen vastoinkäyminen, kun Sebastian Frey loukkasi vasemman nilkkansa Coppa-ottelussa Juventusta vastaan. Juventuksen mennessä jatkoon jäi Fiorentina painimaan maalivahtiongelmansa kanssa. Tammikuun siirtoikkunan ollessa vielä avoinna saapui Firenzeen Ajaxista romanialainen Bogdan Lobont paikkaamaan loistavan alkukauden pelannutta Sebastian Freyta. Fiorentina vahvistui samalla myös Ternanasta lainalle saapuneella chileläisellä piilokärjellä Luis Jimenezilla. Monipuolinen hyökkääjä olikin oiva lisä piristysruiskeena loppukauden hyökkäyspermanentissa. Kauden päätteeksi Fiorentina ei kuitenkaan ostanut pelaajan oikeuksia kokonaan itselleen vaan pelaaja palasi Ternanaan. Puolustuksen toppariosastoon saapui Evertonissa vaille mahdollisuutta jäänyt tanskalainen Per Kroldrup.
Fiorentinan peliesitykset jatkuivat tasaisen laadukkaina viihdyttävässä paketissaan läpi kauden ja lopulta kova työ myös palkittiin. Joukkue kukisti As Roman sarjassa viiden pisteen erolla ansaiten Mestareiden Liigan karsintapaikan. Pelaajana sarjan ehdoton hahmo oli ylivoimainen Capocannoniere Luca Toni. Mies paukutti huikeat 31 osumaa jättäen toiseksi tulleen David Trezeguetin kahdeksan maalin taakse. Bomber oli ensimmäinen pelaaja sitten kauden 1957-1958, kun joku oli tehnyt yli 30 maalia Serie A:ssa yhdellä kaudella. Samalla Toni rikkoi Fiorentinan sisäisen yhden kauden maaliennätyksen. Hän siirsi Gabriel Batistutan ja Kurt Hamrinin tekemät 26 maalin kaudet historiaan ylivoimaisen esityksensä päätteeksi. Fiorentina oli kauden 2005-2006 sensaatio, joka ei jättänyt ketään kylmäksi.
Tuli kesä ja Calciopoli. Meni Mestareiden Liiga ja sarjapaikka. Valtava työ ja pelaajien panostus olivat hetkessä valuneet hukkaan, kun keisari yllätettiin ilman vaatteita. Mutta se on vallan toinen tarina... 