02.03.07 13:56
Adrian Mutun viime hetken rangaistuspotku säilytti Fiorentinan tappiottoman historian Stadio Granillolla.
Profiliinsa nähden korkeatasoisen kauden pelannut Reggina isännöi La Violaa. 11 astetta pakkasen puolella kauteen lähteneet amarantot ovat lyöneet epäilijöitä vasten kasvoja. Joukkue on nostautunut jo putoamisviivan yläpuolelle vasten kaikkia ennen kautta asetettuja luonnonlakeja. Fiorentina joutui äärimmäisen epämiellyttävän vierasreissun eteen, kun calabrialaiset eivät olleet hävinneet Stadio Granillolla sitten joulukuun puolen välin. Regginan tehokkuutta söi elintärkeän keskikenttäpelaajan Giandomenico Meston pelikielto. Fiorentina sen sijaan jatkoi samaisella miehistöllä, kuin sunnuntaisessa Empoli kaadossa.
Regginan fyysinen ja katkova pelityyli asetti Fiorentinan vaativan urakan eteen. Calabrialaisten pelotteeksi nousi aika ajoin, Laziosta lainalla oleva Pasquale Foggia, jonka innovatiivisuus amarantojen hyökkäyksissä oli vertaansa vailla.
La Violan puoliajan paras maalipaikka muodostui puolen tunnin kohdilla. Adrian Mutu hallitsi vasenta laitaa ja keskitti Luca Tonille maalin edustalle. Toppari Alessandro Lucarellin puolustuspeli horjutti lopulta ratkaisevati pommittajan tasapainoa ja pallo viuhui lähietäisyydeltä yli maalin.
Fiorentinan toisen puoliajan vahvasta alusta huolimatta amarantot iskivät haavoittavasti. Foggia otti vauhdista haltuunsa Giacomo Tedescon chipin boksin oikealla laidalla. Nuorukainen rynni kohden päätyrajaa Fiorentina puolustuksen välissä laukoen pallon vinhasti tolppaan. Terrierimäinen Foggia sai paluupallon takaisin haltuunsa ja haki volttilähdön boksin ulkopuolelta. Uudelleen kohden oikeaa etunurkkaa murtautunut Pasquale sijoitti pallon taitavasti maalin oikeaan etuylänurkkaan. Kerrassaan fantastinen osuma villitsi kymmentuhatpäisen yleisön.
Peli oli jo painumassa Regginan johdossa kohden täyttä aikaa, kunnes La Violan vimmattu takaa-ajo tuotti tulosta. Mutu asettui laukomaan vapaapotkua rangaistusalueen ulkopuolelta, kun kovaa kohden maalia lähtenyt laukaus osui matkalla Salvatore Aronican käteen. Rangaistusalueen sisällä tapahtunut rike vei pallon yhteentoista metriin. Romanialainen otti ratkaisijan viitan haltuunsa laukoessaan toistamiseen Fiorentinan kauden toisen rangaistuspotkun. Terävä maanuoliainen upposi millintarkasti Reggina maalin oikeaan alanurkkaan.
kirjoittanut: Brindellone