02.10.07 23:42
Ruotsalaishyökkääjä Zlatan Ibrahimovic vastasi molemmista maaleista, kun Inter löi PSV Eindhovenin Giuseppe Meazzalla maalein 2-0.
Viikonloppuna 4-1 Roman murjonut Inter jatkoi siitä mihin se Serie A:ssa jäi ja pisteet tulivatkin tarpeeseen, sillä Inter hävisi kaksi viikkoa sitten Fenerbahcelle lohkon avausottelussa.
Ibrahimovic on nyt tehnyt yhdeksän maalia pelaamissaan kahdeksassa ottelussa tällä kaudella. Mestarien liigassa maaleja olikin odotettu jo lähes kaksi vuotta.
Zlatanin ensimmäinen maali syntyi rangaistuspotkusta, jota edeltäneessä tilanteessa Jan Kromkamp rikkoi juuri Ibrahimovicia.
Toinen maali syntyi 31 minuutilla Luis Figon esityöstä.
Inter joutui taistelemaan viimeiset 25 minuuttia yhden miehen alivoimalla Christian Chivun otettua illan toisen keltaisen korttinsa. Romanialainen on näin ollen sivussa Interin vierasottelusta CSKA Moskovaa vastaan.
Kun lisäaikaa oli pelattu kolme minuuttia, otti myös Interin David Suazo punaisen kortin, kun hän rikkoi kyynärpäällään Carlos Salcidoa, joten hondurasilainen on myös sivussa Moskovan matkalta.
kirjoittanut: KH