29.02.08 19:57
Le Mansissa tällä kaudella itsensä sensaatiomaisesti läpi lyönyt Tulio De Melo on vakuuttanut medialle, että hän tulee liittymään kesän siirtoikkunan avautuessa Italian Serie A:ssa pelaavan Palermon vahvuuteen. Samalla hän ampuu alas huhut joiden mukaan hän olisi ollut liittymässä Parman riveihin.
Ranskan liigassa tällä kaudella tuhoisaa jälkeä tehnyt kolossimainen De Melo kertoi, että hänen sekoilunsa kahden italialaisseuran Parman ja Palermon välillä johtui hänen entisen agentin sekoiluista sopimusneuvotteluissa. Nyt brasilialainen on varma, että hänen tuleva osoitteensa ensi kaudella on Palermo ja esisopimukset, jotka hän ehti leipoa Parman kanssa on purettu hyvässä yhteishengessä.
Tällä kaudella jo 11 maalia Le Mansille liigassa ampunut hyökkääjä nuorukainen kertoi myös, että hänelle raha ei merkitse sopimuksissa kovinkaan paljoa, vaan hän haluaa lähinnä keskittyä pelaamiseen. De Melo olisi sanojensa mukaan matkannut neljä vuotta sitten Brasiliasta suorinta tietä Venäjälle, mikäli raha olisi merkinyt hänelle olosuhteita enemmän. Nyt hyökkääjä kuitenkin vakuuttaa olevansa tyytyväinen Le Mansissa ja hän haluaa keskittyä loppukaudesta täysin punakeltaisten suorituksiin. Ensi kaudella nuorukaisen suunnitelmiin kuuluu itsevarmasti maailman terävimpään kärkeen nouseminen Palermon miehistössä.
kirjoittanut: HH