Paitsio.com

perjantai, 30.07.2010

Viimeksi päivitetty28.07.2010 13:38

  •  
  •  
  •  
  •  
  •  
Olet täällä: Espanja Kausiennakko 2009-10

La Ligan kausiennakko 2009-10

Sähköposti Tulosta PDF

79. La Liga -kausi käynnistyy 30.elokuuta. Luvassa on entistäkin suurempaa jännitystä; vahvasti uudistunut Real Madrid, viime kautta dominoinut Barcelona, suurilla odotuksilla kauteen lähtevät Valencia ja Atlético de Madrid, sekä kolme uutta sarjanousijaa ovat muutamia etukäteen mielenkiintoa lisääviä tekijöitä.

Kausi 2008-09 oli katalaanien ylpeyden näytöstä niin liigassa, cup-kilpailuissa kuin Mestarien liigassakin. Barcelona vei La Ligan nimiinsä jo hyvissä ajoin ennen kauden päätöstä ja lopulta voitti mestaruuden ennätyspistein. Sen kova hyökkäyspään kolmikon Henry-Eto'o-Messi tehosta ja ylivoimasta kertoo myös joukkueen päättyneen kauden maaliero, +70 (105-35). Kaiken kaikkiaan Barcelona voitti 27 ottelua ja hävisi vain viisi. Sarjataulukon kärkipaikkaa se piti yhdeksännestä ottelukierroksesta alkaen.

Kuluvan kesän siirtoikkuna on Espanjassa ollut melko vilkas. Suurin osa media-huomiosta on keskittynyt Real Madridiin, jonka uusi puheenjohtaja Florentino Perez käytti yli 200 mijoonaa euroa pelaajahankintoihin. Pääkaupunkiseuraan ovat siirtyneet niin Ballon d'Or voittajat Kaká ja Cristiano Ronaldo kuin myös muilla tavoin itsellensä mainetta niittäneet Karim Benzema, Raul Albiol Alvaro, Arbeloa sekä Xabi Alonso. Myös Barcelona hankki supertähden riveihinsä kun Zlatan Ibrahimovich liittyi seuraan Interin riveistä. Vastineeksi se menetti liiga-otteluiden parhaan maalintekijänsä, Samuel Eto'on. Lisäksi purppurapaitojen riveihin siirtyi lupaava brassihyökkääjä Keirrison.

Liigamestaruuden ratkeaminen kahden jättiläisen keskisessä taistossa ei enää ole täysin itsestään selvää entisaikojen tapaan. Mukaan mestaruuskamppailuun ovat enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi vuodesta toiseen pyrkineet myös Valencia ja Atlético. Edellä mainittu onnistui pitämään kaksi suurinta tähteään, Davidit Villan ja Silvan, riveissään mikä antaa joukkueelle mahdollisuuden tavoitella paikkaa euro-peleihin. Atléticon tilanne puolestaan on vuodesta toiseen pysynyt pitkälti samana. Jokaiseen kauteen lähdetään mestaruus mielessä mutta edellisen kerran Vicente Calderonilla juhlittiin liigamestaruutta melkein viisitoista vuotta sitten. Käytännössä kaikki toiveet menestyksestä edellyttävät Kun Agüeron ja Diego Forlanin tehokkaan yhteistyön jatkumista. Tällä kaudella yksi potentiaalisimmista haastajista on viime vuoden kolmonen Sevilla. Reilun satavuotisen historiansa aikana kerran La Ligan voittaneen Sevillan avainpelaajiin kuuluvat maalintekijät Frederic Kanouté ja Luis Fabiano, sekä huippupaikkoja keskityksillään tarjoava Diego Capel. Onkin todennäköistä että Sevilla on taas kerran se joukkue joka jää kauden puolivälin jälkeen paikoilleen sarjataulukon kolmannelle sijalle yrittäen tehdä mahdottomasta mahdollisen...

Liigan keskikastin joukkueista Espanyolilla on melko hyvätkin saumat tähdätä jopa paikkaan Europa cupissa. Sen uusi hankinta, keskikenttäpelaaja Shunsuke Nakamura, liittyy Ivan de la Peñan ja Luis Garcian muodotamaan avainpelaaja-kolmikkoon. Sarjanousijat Tenerife, Real Zaragoza ja Xerex eivät välttämättä ole ensi kauden päätyttyä putoamassa takaisin Segundaan. Varsinkin Zaragoza haluaa varmasti osoittaa kuuluvansa pääsarjaan ja lähtee taistelemaan puoliväliä korkeammistakin sijoituksista. Entinen suurjoukkue on säilyttänyt kannattajansa pudottuaankin toiseksi korkeimmalle sarjatasolle ja tavoitteena on osoittaa kiitos fanien lojaaliudelle nousemalla takaisin voittajien joukkoon.

Odotettavissa on varmasti jännittäviä otteluita ja tuttuun espanjalaistapaan dramatiikkaa. On silti lähdettävä liikkeelle sillä vaikutelmalla että ikuiset viholliset Real Madrid ja Barca tulevat ottamaan nimiinsä sarjataulukon kaksi piikkipaikkaa. Se, kumpi onnistuu paremmin jää nähtäväksi. Kaksikon jälkeen kolmannelle sijalle todennäköisin vaihtoehto on Sevilla, jonka taakse tunkevat Atlético, Villarreal ja Valencia. Taistelu paikoista Mestarien liigaan ja Europa cupiin on jälleen kovaa ja espanjalaisen laatujalkapallon faneilla on varmasti edessään mielenkiintoinen kausi 2009-2010.

Haku

Linjoilla nyt

Meillä on 48 vierasta and 1 jäsen online

Seuraa Twitterissä

Follow us on Twitter