30.07.07 17:33
HJK:n vikkeläkinttuisen laitalinkin Erfan Zenelin polvi leikattiin maanantaina ja "Erfu" on koko loppukauden sivussa peleistä.
Zeneli loukkasi nilkkansa ja polvensa vajaat kaksi viikkoa sitten pelatussa HJK-Etzella -ottelussa. Erfan palasi jo harjoittelemaan ja pystyi juoksemaan jo viime viikolla, mutta kivut polvesta eivät kadonneet. Tutkimuksissa selvisi, että Zenelin kierukka on vaurioitunut ja vaatii leikkaushoitoa. Zenelin tulevaisuuden kannalta oli tärkeää säästää kierukka ja parsia se kokoon, kuin poistaa se - tällöin paluu pelikentille olisi voinut tapahtua piankin, mutta tämän leikkauksen myötä polvesta tulee yhtä eheä kuin se oli ennen leikkausta.
Zeneli ehti pelata tällä kaudella 12 liigaottelua ja syötti niissä kolme maalia.
Lähde: HJK Online