08.05.08 20:32
HJK haki torstaina pisteen Vaasan Palloseuran kotiluolasta ja jatkoi tappiotonta putkeaan. Klubilla oli paikat voittoonkin, mutta VPS puolusti urhoollisesti ja Hietalahdella päädyttiin 0-0-lukemiin.
HJK:n riveissä Tuomas Kansikas oli ensi kertaa mukana liigapelissä ja debytoi Hietalahdessa sinivalkopaidassa. Mikko Hauhia oli väistynyt avauksesta Kansikkaan tulon myötä. Lisäksi Erfan Zeneli tuli Petri Oravaisen tilalle avaukseen, muita muutoksia ei kokoonpanossa 6-1-voittoon päättyneessä KooTeePee-ottelusta ollut.
VPS tuli kotiyleisön tukemana peliin hurjalla sykkeellä. Klubi oli aavistuksen alakynnessä pelin alussa. 19. minuutilla VPS loi pahan tilanteen HJK:n maalille, mutta Jukka Raitala katkoi erinomaisesti takatolpalla ja Ville Wallén sai kopattua palon syliinsä. HJK:n ensimmäinen tekopaikka oli 23. minuutilla, kun Erfan Zeneli laukoi vapaapotkun jälkitilanteesta 20 metristä hieman oikealta ohi.
Tekopaikat olivat ensimmäisellä puoliajalla todella harvassa, sillä molemmat joukkueet puolustivat erittäin tiiviisti. Kaukovedoilla VPS koetti yllättää Ville Wallénia, mutta se oli turhaa. 31. minuutilla Wallu poimi komeasti kohti alakulmaa kohdistuneen laukauksen. Wallun paraatipelastuksia tarvittiin erityisesti 33. minuutilla, kun Tony Björk keskitti maalille ja Jyri Hietaharju puski maalin edustalta kohti alakulmaa ja Wallu venyi loistotorjuntaan.
Puoliajan lopussa Klubi sai hieman painetta vaasalaisten päätyyn. 42. minuutilla kulmapotkun jälkitilanteesta Medo taisteli pääpallon ja pääsi itse tilanteessa boxin rajalle jääneeseen irtopalloon. Medo tykitti niukasti ohi oikealta. Seuraavassa hyökkäyksessä Juho Mäkelä sai pallon boxiin ja ohjasi sen kohti takatolppaa. Mäksän epäonneksi pallo osui suoraan tolppaan ja kimmahti siitä takaisin kentälle. Jarno Parikka pelasi pallon vielä maalin edustalle, mutta klubi ei kyennyt sitäkään tilannetta hyödyntämään.
Toisella puoliajalla HJK otti pelin haltuunsa. Ensimmäisessä hyökkäyksessä Jukka Raitala teki hyvän nousun aina boxiin saakka, mutta laatikossa keinot loppuivat kesken ja pallo menetettiin vihulaiselle.
Klubin hallitessa peliä avautui VPS:lle muutama mahdollisuus vastaiskuihin. Tunnin pelin kohdalla Hietaharjulle pelattiin pallo oikealle takatolpalle, mutta avopaikassa mies laukoi pallon täysillä päin Wallénia. Toisessa päässä Juho Mäkelä tuhri loistopaikan maalin edustalla ohjaten parista metristä pallon vielä yli maalin.
70. minuutilla VPS joutui todella tukalaan tilanteeseen, kun Ville Koskimaa hölmöili käsivirheellä itselleen toisen varoituksen ja lensi suihkuun. Nyt HJK aloitti hirmuisen rynnistyksen vaasalaisten maalille. Paikkoja oli maaleihin ja pääsi Bah puolittain läpi, mutta veto alakulmaa kohti oli löysä ja maajoukkuevahti Sillanpää torjui sen helposti.
75. minuutin kohdalla Tuomas Haapalalle pelattiin erinomainen paikka 18 metriin, mutta Temen veto osui puolustajaan ja siitä seuranneesta kulmasta HJK loi pahan hässäkän vaasalaisten maalille. Pallo saatiin pelattua aivan maaliviivan tuntumaan, mutta takatolpalla päivystänyt puolustaja siivosi pallon viime hetkellä selvemmille vesille.
VPS sai vielä yhden yllättävän vastaiskupaikan ottelun lopussa. Vaihdosta tullut Jyrki Saranpää pääsi nokikkain Wallénin kanssa, mutta osui laukauksellaan päin Wallua ja peli pysyi 0-0:ssa. Antti Muurinen otti lisää hyökkäysvoimaa kentälle Tomasz Sajdakin muodossa, mutta puolalaisen maaliputki ei jatkunut kolmanteen otteluun.
Vaasaan saapuneet Klubin kannattajat huokasivat pitkään, kun aivan pelin lopussa Jukka Sauso pelasi Dawda Bahille pallon boxiin, mutta hänen nostonsa osui epäonneksi ylähirteen.
Loppulukemat 0-0 tiesivät sitä, että HJK menetti kärkipaikkansa, mutta on edelleen sarjassa kolmantena.
Lähde: HJK Online