20.01.08 20:59
HJK:n keskikenttäpeluri Mehmet Hetemajn siirto Kreikan pääsarjassa pelaavaan Panioniosiin varmistui sunnuntaina.
Hetemaj solmi ateenalaisseuran kanssa 3 ½-vuotisen sopimuksen ja matkaa maanantaina Kreikkaan liittyäkseen mukaan uuteen joukkueeseensa.
HJK:ssa ollaan tyytyväisiä siitä, että jälleen kerran yksi oma kasvatti pääsee maailmalle jalkapalloammattilaiseksi.
- Mielestäni tämä on taas yksi osoitus HJK:n vahvasta juniorityöstä. Mehu on ollut pienestä pitäen HJK:n organisaatiossa ja pääsee nyt veljensä perässä kansainvälisille kentille. Olemme iloisia, että juniorityömme tuottaa jatkuvasti kansainvälisen tason pelaajia, HJK:n urheilujohtaja Tuomo Saarnio toteaa.
Hetemaj vakuutti joululomallaan Panioniosin valmennus- ja seurajohdon osaamisellaan. Ateenalaiset saapuivat myöhemmin Suomeen neuvottelemaan siirrosta. Osapuolet pääsivät viimein yhteisymmärrykseen ja siirto sinetöityi sunnuntai-iltana, kun lopullinen allekirjoitettu dokumentti saapui Suomeen.
- Kaikki osapuolet ovat varmasti tyytyväisiä. Mehu saa uuden haasteen, Panionios hyvän pelaajan, HJK saa korvauksen ja sitä kautta taloudellisen mahdollisuuden kehittää omaa toimintaa eteenpäin.
Lähde: HJK Online
kirjoittanut: KH