28.04.08 22:11
HJK on kärsinyt harjoituskaudella tehottomuudesta. Etenkin kärkimiehiltä on nähty vähän maaleja, mutta IFK Mariehamnia vastaan piikissä pelanneet Tomas Sajdak sekä Juho Mäkelä onnistuivat.
Kärkimiesten onnistumiset lämmittivät HJK:n päävalmentaja Antti Muurista.
- Meillä on ollut maalinteon kanssa vaikeuksia ja siihen nähden, että saatiin tänään Mäksälle pelilupa, niin hienoa, että hän onnistui heti maalinteossa. Samoin Sajdak. En olisi tosin uskonut, että teemme IFK:ta vastaan erikoistilannemaalia, sillä se on todella kova joukkue niitä puolustamaan, Muurinen toteaa.
- Itse peli oli äärettömän tasainen. Ottelussa kyllä näkyi ensimmäisen pelin jännitys ja sen myötä tuli hirveästi harhasyöttöjä. Maarianhamina oli vahva ja olimme ajoittain heidän kanssaan suurissa vaikeuksissa. Onneksi kyettiin kuitenkin voitto tästä puristamaan.
Muurinen oli tyytyväinen avausottelun olosuhteisiin. Peliesitys sen sijaan olisi voinut olla Muurisen mielestä paljon parempikin.
- Harvoin pääsee pelaamaan näin hyvissä olosuhteissa avausta. Nurmi oli hyvässä kunnossa ja se olisi mahdollistanut paremmankin pelaamisen. Tämä oli kuitenkin hyvä avaukseksi, mutta siitä on paljon vara parantaa, Muurinen toteaa.
Lähde: HJK Online