02.10.07 08:16
HJK:n kippari Mika Nurmela oli todella pettynyt mies maanantaisen taiston TamUa vastaan tauottua.
HJK johti vielä 69. minuutilla ottelua 1-0 ja Unitedin hyökkäykset kyettiin yksi toisensa jälkeen torjumaan helpohkosti. Sitten sattuivat klubilaisille ensimmäiset ratkaisevat virheet omassa päässä ja TamU käytti harvat vaaralliset paikkansa julmasti hyväkseen.
- Peli oli meillä ihan hyvin hallussa ja sitten pienet virheet käänsivät pelin. Ei meillä ollut siihen saakka ollut puolustuksessa mitään hätää ja TamUn heittämät pitkät pallot saatiin katkottua helposti. Ratkaisupaikoissa TamU oli lopussa parempi ja kuittasi pisteet, Nurmela manasi pelin tauottua YLE:n haastattelussa.
Klubin kippari ei ole huolissaan sarjapaikan puolesta ja uskoo kauden päättyvän vielä positiivisissa merkeissä.
- Sarjapaikka on minusta jo selvä. Päätavoitteemme on nyt cupissa, mutta meidän pitää parantaa peliämme liigapeleissä, jotta olemme parhaassa mahdollisessa vireessä cupin ratkaisuotteluissa. Siinä pannaan kaikkemme likoon, sillä se on ainoa mahdollisuutemme pelastaa tämä kausi.
HJK pelasi maanantaina ensimmäistä kertaa kolmen topparin taktiikalla, jossa kolmikon edessä pelaa yksi puolustava keskikenttämies ja laitamiehillä oli valtava rooli sekä puolustus että hyökkäyspäässä.
- Pelasimme nyt eri tavalla ja minusta tämä oli ihan onnistunut kokeilu, Nure toteaa.
kirjoittanut: KH