15.03.06 09:24
Vielä eilen seuran harjoituksissa esiintynyt Denis Tumasian siirtyi Moskovan Torpedoon. Pietarsaaren liigaryhmä kaipaakin vahvistusta keskikentälleen.
Pietarsaaren Jarossa ovat ovet käyneet vinhasti harjoituskauden aikana. Kymmenkunta miestä on sekä lähtenyt seurasta että tullut seuraan. Eilen lähteneiden joukkoon liittyi Denis Tumasian, jonka uusi osoite on Moskovan Torpedo. Muita merkittäviä menetyksiä ovat lopettanut Alexei Eremenko sekä maalivahti Otto Fredriksson. Tulopuolella on valmentaja Keijo Paanasen lisäksi toistaiseksi vain tulevaisuuden nimiä.
Jaro etsii vahvistusta keskikentälleen mielenkiintoisesta suunnasta, sillä Paananen mainitsee päivän Vasabladetin artikkelissa Tim Sparvin yhdeksi mahdollisuudeksi. Oravaisisista kotoisin oleva Sparv, 19, pelaa tällä hetkellä Englannin Championship-joukkueen Southamptonin akatemiassa. Etelärannikkolaisten kotisivut kuvailevat kolmatta vuotta akatemiassa vaikuttavaa Sparvia hyvin syötteleväksi vasemman puolen keskikenttäpelaajaksi. Akatemiaurallaan Tim on ollut avauskokoonpanossa 54 kertaa, tullut neljästi sisään vaihdosta ja tehnyt kuusi maalia. Southamptonin reserveissä otteluja on kertynyt 22 (14 kertaa avauksessa) ja avausmaalikin on syntynyt.
kirjoittanut: Pasi Tuominen