30.08.07 20:53
TPS:n kantaa Turun kuninkaanviittaa kauden keskinäisissä paikallisotteluissa ainakin ensi kauteen asti, sillä aplloseura voitti tänään FC Interin Mika Ääritalon 50. minuutilla iskemällä maalilla.
Hieman lattean avausjakson jälkeen toisella jaksolla alkoi tapahtua.Ääritalon maali menee Inter-vahti Patrick Bantamoin piikkiin pitkälti, mutta toistaalta mies koppasi sen jälkeen kaksi TPS:n rankkaria. TPS:lle tarjottiin kahden maalin johtoasemaa siis oikein tarjottimella kahteenkin otteeseen.
Pilkkujen päälle toiselle jaksolle kentälle juossut Armand One pääsi kahteen otteeseen todella hyvään maalipaikkaan, mutta tällä kertaa verkot eivät soineet.
TPS:n hyökkäyspeli oli hieman aneemisen avausjakson jälkeen 2. puoliskolla siis kuin toiselta planeetalta.
TPS-puolustuksessa debytoinut virolainen Urmas Rooba osoittautui heti kättelyssä pelimieheksi.
- Olisimme voineet voittaa esimerkiksi 5-1, TPS-luotsi Mixu Paatelainen summasi.
Jos TPS voitti kentällä, otti se selvän selkävoiton myös katsomossa. Erityiset kiitokset siitä O-katsomolle!
Ottelua seurasi Veikkausliigan tämän kauden ennätysyleisö - 8011 katsojaa.