11.12.07 14:19
Uefa Champions Leaguen lohkovaihe lähenee loppuaan ja muutamalla joukkueella jatkopaikka on vielä omissa käsissä. Niin myös molemmilla ranskalaisseuroilla Olympique Marseillella ja Olympique Lyonnaisilla, jotka joutuvat vielä tekemään täyden päivätyön jatkopaikan eteen.
Vain voitto kelpaa Lyonille
Kesällä Lyonin uudeksi päävalmentajaksi nimetty Alain Perrin ei saanut Lyonia pelaamaan alkukaudesta haluamallaan tavalla ja joukkueen peli yski alkuun sekä kotoisessa liigassa, että europeleissä. Lyon hävisi kaksi ensimmäistä lohkovaihepeliään rumasti maalierolla 6-0 ja moni oli jo hautaamassa seuran jatkopaikkahaaveita. Ranskan liigan jo kuudesti peräkkäin nimiinsä vienyt Lyon kuitenkin koki ryhdistysliikkeen ja seura on hiipinyt kuin varkain Barcelonan ja Rangersin kantaan. Keskiviikkona joukkue lähtee haastamaan Ibroxin viileässä illassa Rangersia ja voitto on ainut tulos, joka pystyy siivittämään Ranskan mestarin jatkopeleihin 16. parhaan joukkoon.
Ranskan ligue 1:ssa viikonloppuna sarjanousijalle hävinnyt Lyon pyrki lepuuttamaan muutamia avainpelaajiaan silmällä pitäen tulevaa Rangers koitosta, mutta pakon edessä Alain Perrin joutui vaihtamaan heidät kentälle toisella puoliajalla tuomaan vaisuun Lyoniin uutta virtaa. Lyonin riveistä puuttuvat tällä erää joukkueen kulmakiviksi viime vuosina nousseet maalivahti Gregory Coupet sekä toppari Cris.
Oletettu avauskokoonpano: Vercoutre; Reveillere, Anderson, Squillaci, Grosso; Juninho, Toulalan, Källström; Govou, Benzema, Ben Arfa
Marseille Liverpoolin peikkona
Champions Leaguen ainoana ranskalaisena seurana nimiinsä vienyt Olympique Marseille lähtee haastamaan tiistaina kotonaan Stade Velodromella viime vuoden finalistia Liverpoolia. Ranskan liigassa pelottavan kovana kotijoukkueena tunnettu Marseille on pelannut tämän vuoden lohkovaiheessa varsin kaksijakoisesti, sillä erinomaisen alun jälkeen joukkue on joutunut kohtaamaan vaisumman ajanjakson. Nyt joukkue on vedenjakajalla, sillä pelkkä tasapeli ei välttämättä riitä viemään eteläranskalaisia jatkoon, vaan joukkue joutuu pitämään silmällä myös otteluparin F.C Porto - Besiktas JK lopputulosta. Myös Liverpool on ottelussa tiukilla, sillä jo pelkkä tasapeli sinetöisi englantilaisten urakan tämän vuoden Champions Leaguessa.
Marseillen aiemmat kokemukset Liverpoolista ovat varsin mairittelevat, sillä viimeisen neljän vuoden aikana Marseille on pystynyt viemään kolmesta seurojen välisistä kamppailuista nimiinsä kaksi. Keväällä 2004 Marseille pudotti Didier Drogban johdolla Liverpoolin UEFA-cupin pudotuspeleissä ja viimeisin voitto ulottuu parin kuukauden päähän, jolloin Marseille kaatoi Liverpoolin Anfieldillä Mathieu Valbuenan upealla maalilla. Syksyllä ranskalaisten peräsimeen tullut Eric Geretsillä löytyy kokemusta vastaavista tiukoista paikoista ja hän saakin nyt loihtia pettämättömän taktiikan englantilaisia vastaan.
Ranskan Ligue 1:ssa pohjamutia kolkutellut Marseille on myös saanut peliinsä uuden suunnan ja tällä hetkellä joukkue on vahvassa vireessä. Joukkueen ainoa poissaolija on pitkäaikaistoipilas Cedric Carrasso, joka parantelee vielä alkukaudesta murtamaansa akillesjännettä. Marseillen odotetaan myös saavan kehiin joukkueen pelinrakentelun sielun Samir Nasrin, joka kolhi nilkkaansa Besiktas kamppailussa.
Oletettu avauskokoonpano: Mandanda; Bonnart, Rodriguez, Givet, Taiwo; Cana, Cheyrou; Ziani, Nasri, Valbuena; Niang
kirjoittanut: HH