04.07.07 18:20
Tuoreiden huhujen mukaan Atalantan veteraanikärki Christian 'Bobo' Vieri on matkalla Manchester Cityyn ensi kaudeksi. Materazzi on taas yhdistetty Tottenhamiin kolmen miljoonan punnan siirrolla.
Atalantassa kauden päätöskierrokset vakuuttavasti pelannut Bobo Vieri on vahvasti siirtymässä Manchester Cityyn. Uusimpien huhujen mukaan Bobo siirtyy Cityyn vapaalla siirrolla vielä lähipäivien aikana. Marco Materazzi on puolestaan yhdistetty Tottenhamiin. Italialaisen maailmanmestarin siirtosummaksi on veikkailtu kolmea miljoonaa puntaa.
Muiden jatkuvana vellovien huhujen mukaan Parma olisi lunastamassa Giuseppe Rossia ManU:sta, mutta hintapyyntö (kuusi miljoonaa puntaa) saattaa olla liikaa Parmesan-kaupungin ylpeydelle. Palermon Amauri taas on yhdistetty vahvasti Liverpooliin, mutta siirto jäänee toteutumatta Fernando Torresin siirryttyä punaisiin ennätyssummalla juuri alkaneella viikolla.
Andriy Shevchenko ja Carlos Tevez on molemmat yhdistetty Interiin. Liverpoolin Graig Bellamy taas on näillä näkymin suuntaamassa kohti ikuista kaupunkia ja AS Romaa, sillä peliaika Liverpoolissa jäisi Torresin tulon myötä vähiin ensi kaudella.
kirjoittanut: Smart