15.09.08 17:58

Smartin sulkakynästä: Nyt, kaikki, heti

TPS antoi iltapäivällä fudut valmentajalleen Martti Kuuselalle. Pitkäjänteisen futistyön kuvaa pohtii sulkakynä tämän innoittamana päivän kolumnissaan.

TPS:n tämänpäiväinen päätös erottaa kokenut mestarivalmentaja Martti Kuusela yllätti futisniilot ympäri Suomen. Kauden surkeasti aloittanut ja nytkin liigassa vasta kuudennella sijalla majaileva TPS on kauden suurin alisuorittaja ja Kuuselan kohtalo sinetöityi eilen tasapeliin päättyneen RoPS-kotipelin jälkeen. Potkuillaan TPS-johto Petri Jakosen johdolla osoitti todellista tahdittomuutta ja onkin syytä viitata kintaalla Turun Lemminkäisenkadun toimiston suuntaan. Alkukaudesta peräänkuulutettu pitkäjänteinen työ on nyt kaikessa komeudessaan nähtävillä Kuuselan eropaperin muodossa.

Lopulta kävi kuin kävikin selväksi, ettei TPS:lla ollut kanttia pelata yhtä heikkoa kautta niitä suuruudenpäiviä odotellessa. Kauden lähtökohdat huomioon ottaen TPS pelasi toki heikommin kuin odotettiin, mutta ei sentään katastrofaalisesti. Kuudes sija on lopulta kaiken käytettävissä olevan järjen mukaan lähes sitä, mitä mustavalkoiset pelaajamateriaalillaan ja alkukauden loukkaantumissumallaan ovat pystyneet saavuttamaan. Joukkue ei ollut Kuuselan rakentama, vaan hänet heitettiin ruoriin suurin odotuksin niiden pelaajien kanssa, jotka Mixu Paatelainen oli aiemmin keväällä valinnut. Alusta asti oli selvää, että vasta kausi 2009 olisi tullut olemaan se todellinen Kuuselan näyttöpaikka, jolloin hän olisi pystynyt rakentamaan pelaajiston omien mieltymystensä ja tavoitteidensa mukaisesti.

TPS on ilmoittanut halunsa päästä Suomen Rosenborgiksi muutaman vuoden kuluessa. Tällä hetkellä tuo tavoite on äärimmäisen kaukainen, sillä seura onkin osoittautumassa Suomen Internazionaleksi. Järjettömässä menestyksen tavoittelun huumassa valmentajia vaihdetaan paremman toivossa kuin Jakonen sukkia aamutuimaan. Ovat potkujen takana sitten pelilliset tai henkilökemialliset syyt, selvää on, että TPS kärsii ratkaisusta huomattavasti. Se tie, jota TPS:n valmentajanpalli oli kulkemassa kohti Suomen halutuinta manageripestiä on muuttunut kivikkoiseksi ja taustajoukkojen, etunenässä Jakonen ja pääomistaja Seppo Sairanen, painostus ja niskaan hengitys, osoittautumassa käsinkosketeltavaksi.

kirjoittanut: Smart





Centrebet