08.09.08 14:49
MM-karsinnat alkavat Suomen osalta keskiviikkona Olympiastadionilla. Kivikovan Saksan käsittelyssä Huuhkajista jää jäljelle vain höyhen, arvioi Sulkakynä kolumnissaan.
Keskiviikon MM-karsintojen avausottelu kotimaisesta näkökulmasta on paljon enemmän kuin pelkkä MM-karsintapeli. Tässä ottelussa muuttuu lihaksi monelta osin suomalaisen maajoukkuepalloilun suunta ja suuruus. A-maajoukkueemme elää nyt aikaa jälkeen Roy Hodgsonin, tietynlaista viivytyskuoleman jatketta. Yksi Euroopan ikääntyneimmistä maajoukkueista aloittaa uudet karsinnat selkeästä altavastaajan asemasta ja kisapaikasta puhuminen on enää pelkkää utopiaa. Harva tosin siihen haihatteluun on enää sortunutkaan.
Jo harjoitusottelut nykyisen päävalmentajan Stuart Baxterin aikakaudella ovat osoittaneet sen, minkälaisessa menneisyyden suossa Huuhkajat tällä hetkellä tarpovat. Kentällä kirmailee läjäpäin ex-tähtiä sanan varsinaisessa merkityksessä ja ne harvat ex-lupaukset eivät joko ole pelikuntoisia tai pidetään sivussa kurinpidollisista syistä. Huuhkajat on sanalla sanoen tällä hetkellä hajuton, mauton ja avuton joukkue.
Stuart Baxter on mahdottoman tehtävän edessä yrittäessään johdattaa joukkonsa edes välttävään lopputulokseen alkavissa MM-karsinnoissa. Ikääntynyt pelaajisto, joista entistä harvempi osa enää pelaa aloituskokoonpanossa seurajoukkueessaan, sopimaton pelikirja ja käsittämättömän huono onni lohkoarvonnassa ovat ylitsepääsemättömiä. Syy ei ole suinkaan Baxterin. Ei hän itseään ole päävalmentajaksi valinnut, eikä niin muodoin pysty vastaamaan tuloksesta kuin omalta osaltaan. Baxterin pelikirja, tuo kiveen hakattu 4-4-2, oli tiedossa jo ennen kuin hänet tehtävään valittiin. Maajoukkueemme olisi juuri nyt kaivannut jotain aivan muuta kuin perinteisen brittimallin sapluunaa, jonka kuka tahansa kouluja käynyt valmentaja pystyy pelaamaan ulos heikommallakin materiaalilla. Roy Hodgsonin aikaan 4-4-2 tuotti toki vaikeassa seurassa kohtalaisia tuloksia, muttei maaleja eikä sitä myöden kisapaikkaa. Mikään ei muutu Baxterin aikana, sen ovat jo harjoituspelit osoittaneet.
Kun muistetaan se tosiseikka, että Suomen pelaajisto vanhenee joka päivä ja Jari Litmanen on muiden ex-tähtien ohessa enää vain muisto keskikentän keskustassa, olisi aika katsoa eteenpäin. Nämä karsinnat on jo menetetty ennen kuin ne ehtivät alkaakaan. Selkeintä ja kauaskantoisinta olisi, jos Huuhkajat käyttäisivät alkavat karsinnat selkeästi uusien lupaavien tai edes niiden muka-lupaavien nuorien sisäänajoon. Kovia pelejä on tarjolla ja kokemusta kosolti seuraavia EM-karsintoja silmällä pitäen. Vai ovatko Huuhkajat eläinsukulaistensa tavoin rauhoitettuja, koskemattomia ja vuodesta toiseen pysyviä otuksia?
Paitsio.com seuraa Suomen ja Saksan välistä MM-karsintaottelua tiiviisti keskiviikkoiltana.
kirjoittanut: Smart