07.08.08 20:00

Torstain tulokset Olympiakisojen jalkapallo-otteluista

Lionel Messi näytti tärkeytensä Argentiinan olympia-avauksessa tekemällä yhden maalin ja tarjoilemalla toisen Norsunluurannikkoa vastaan.

Messi vei Argentiinan johtoon kaksi minuuttia ennen taukoa kylmänrauhallisella suorituksellaan.

Kahdeksan minuuttia tauon jälkeen Sekou Cisse tasoitti numerot yhteen yhteen.

Neljä minuuttia myöhemmin Messi keskitti pallon Lautaro Acostalle, joka puski Arentiinan voittomaalilla 2-1 johtoon.

Isäntämaa Kiina aloitti kisansa 1-1 tasapelillä Uutta-Seelantia vastaan 41,407 katsojan edessä.

Kamerunin ja Korean kohtaamiset päättyivät samoihin lukemiin. Myös Hollanti ja Nigeria tasasivat pisteet maalittomalla tasapelillä.

Aiemmin Brasilia päihitti Belgian 1-0.

Italia voitti Hondurasin 3-0. Sebastien Giovinco maalasi kerran ja Giuseppe Rossi teki kaksi muuta maalia rangaistuspotkuista.

Yhdysvallat voitti Japanin 1-0 Stuart Holdenin maalilla ja Australian ja Serbian kohtaaminen päättyi 1-1 -numeroihin.

Torstain olympiajalkapallon tulokset:

Argentiina 2-1 Norsunluurannikko

Kiina 1-1 Uusi-Seelanti

Kamerun 1-1 Korea

Hollanti 0-0 Nigeria

Brasilia 1-0 Belgia

Italia 3-0 Honduras

Yhdysvallat 1-0 Japani

Australa 1-1 Serbia

lähde: Metro

kirjoittanut: Matias Strozyk





Centrebet