22.04.08 18:21
Veikkauksen toimitusjohtaja Risto Nieminen esiintyi varsin positiivisesti Veikkausliigan avajaistilaisuudessa tiistaina. Nieminen oli erityisen tyytyväinen Palloliiton ja Veikkausliigan rohkeisiin tulevaisuudenvisioihin. Sen sijaan Nieminen ei ole tyytyväinen siihen ympäristöön, jossa visioita yritetään toteuttaa.
Kotimaisen jalkapallon vuosikausia jatkunut suosionmetsästys jatkuu taas alkavalla kaudella. Tärkeimpänä tehtävänä Nieminen pitää pitkäjänteistä suomalaista urheilun ja urheilunseuraamiskulttuurin muovaamista.
- Urheilukulttuurimme on peräisin 1920-30 -luvuilta, jolloin nuorta kansallista identiteettiämme rakennettiin urheilumenestyksen varaan, Nieminen kertoo.
- Silloin menestystäkin tuli paljon, joten kulttuurin kehittäminen oli helpompaa. Ongelmana on, että ajan saatossa on kehittynyt urheilun seuraamisen kulttuuri, jossa pääpaino on menestyksellä, ei itse lajeilla tai niistä saatavilla elämyksillä.
Niemisen mukaan on huolestuttavaa, että Suomessa ihmiset eivät tunnu seuraavan urheilua muun, kuin menestyksen vuoksi. Samaten Nieminen katsoo, että esimerkiksi laaja ulkomaisen jalkapallon seuraajakunta voi olla peräisin tästä kultturista. Kun suomalaisseurat eivät ole menestyneet kansainvälisillä kentillä, haetaan voittamisen tunteita valmiiksi menestyvien ulkomaalaisseurojen kautta.
- Ihmiset seuraavat eri lajeja paljon, mutta paikan päälle ei enää vaivauduta. Sama vaivaa futiksen ohella montaa muutakin lajia, joukkue- ja yksilöpuolella. Televisiosta saatetaan katsoa, mutta yhä harvempi hakee paikan päältä niitä oikeita live-kokemuksia.
- Yksi asia, johon usein virheellisesti viitataan, on että TV, netti ja muut virikkeet ovat vieneet ihmisten innostuksen tulla paikan päälle elämyksiä hakemaan. Samat virikkeet löytyvät muistakin maista, ja silti käydään peleissä ja tapahtumissa paikan päällä.
- Pitää selvittää, miksi ja miten tähän on tultu. Sitä kautta voidaan lähteä miettimään, miten tilanteen korjaamme. Jos varmoja keinoja olisi jo nyt tiedossa, ne käytettäisiin.
Nieminen yhtyy näkemykseen, jonka mukaan nykyinen suomalainen urheilukulttuuri on otollista maaperää buumilajeille. Esimerkiksi formulat on vaarassa menettää valtaosan kiinnostuksestaan Suomessa, mikäli suomalaiskuskeja ei enää olisi mukana. Koska tiedossa ei olisi enää suomalaisjuhlia, ei olisi syytä seuratakaan.
Sen sijaan Nieminen on innostunut Palloliiton Visio 2020:stä. Visiossa Suomi on yksi Euroopan kymmenestä kärkimaasta jalkapallossa vuoteen 2020 mennessä “kaikilla mittareilla mitattuna”.
- Tärkeintä ei ole, toteutuuko visio, vaan se, että asetetaan kovia tavoitteita ja lähdetään tosissaan rakentamaan niitä kohti. Paljon ollaan kehitytty tässä suhteessa viime vuosina, Nieminen suitsuttaa.
- Olemme monella tavalla kehityksessä jo nyt mukana, mutta kulttuuripuolella on suurin ongelma. Voittamisen pakon kulttuurista on päästävä eroon. Sen sijaan seurojen on pyrittävä rakentamaan yhteys yhteisöön, tehdä itse ottelusta se elämyksen ydin. Tuli voitto tai tappio, Nieminen päättää.
(Paitsio.com)
kirjoittanut: Janne Oivio