08.10.08 13:54
Ruotsilla ei ole varaa menettää enää yhtään pelaajaa ennen lauantain kovaa koitosta Portugalin isäntänä.
Ruotsissa heräsi orastava paniikki, kun Zlatan Ibrahimovicia ei näkynyt tiistain harjoituksissa. Lauantain MM-karsintapelistä puuttuvat loukkaantumisten takia muiden muassa Henke Larsson ja Christian Wilhelmsson.
Sinikeltaisten onneksi kyse oli vain varotoimenpiteestä. "Olisin voinut harjoitella muiden mukana. Varmuuden vuoksi sovittiin kuitenkin, että treenaan tiistaina salilla", Zlatan kertoi lehdistötilaisuudessa.
Interiä edustava Zlatan muisti ohessa kehaista myös uutta valmentajaansa. "Jose Mourinho on opettanut minulle parissa kuukaudessa jalkapallosta enemmän kuin opin edellisenä viitenä vuotena!"
Jännittäväksi uumoiltu Ruotsi-Portugali alkaa Tukholman Råsundalla lauantaina kello 21 Suomen aikaa. Ruotsi on käynnistyneissä karsinnoissa voittanut Unkarin ja pelannut tasan Albanian kanssa.
kirjoittanut: pt